keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pientä unelmapohdintaa

Pohdin pienessä päässäni, että tehdäkkö tälle vuodelle jotkut tavoitteet vaiko eikö. Taidan kallistua, että en. Siis tavoitteita tälle kaudelle on, mutta en halua listata niitä to do -listaksi. Liikaa itselle aiheutettuja paineita, liikaa harmia, jos ne eivät jostain syystä toteudukkaan. Olen surkutellut itsekseni ja kavereilleni sitä, kuinka vuoden 2017 piti olla se mun THE koiraharrastusvuosi. Oli kaikenlaisia haaveita ja ajatuksia, mitä pitäisi saada aikaan. Ja kun ne kaatusivat Varman sairastumisen myötä, niin katosi täysin motivaatio. Sain toki jotain harrasteltua ja Ivaa vietyä eteenpäin agilityn osalta, mutta palo puuttui.

Käytinkin aiemmin koiraharrastamiseen käytetyn energian aika pitkälti jalkapalloon. Kisamatkat vaihtuivat pelireissuihin ja koiratreenit pallotreeniin. Enkä sano, että se olisi yhtään huono juttu. Sain kokea ehkä antoisimman vuoden jalkapallon parissa, mitä olen koskaan saanut. Meidän joukkueella on törkeän hyvä yhteishenki ja aina on kivaa pelaajista valmentajiin ja huoltojoukkoihin asti ulottaen. Ja oli ilo huomata, että vaikka välissä oli viiden vuoden tauko, niin nopeasti ne junnuna opetellut taidot ja pelisilmä oli kehittynyt, vaikken pelin parissa ollutkaan vuosiin. Tämän vuoden haasteena onkin pohtia, että miten aion yhdistää nämä kaksi maailmaa. Ja tähän komboon vielä muu elämä. Voisko joku keksiä mulle muutaman lisätunnin, tai paremminkin lisäpäivän, viikkoon ja opettaa parempaa ajanhallintaa?

Nyt tämä palo ja motivaatio myös koiraharrastamiseen on palannut oikein rymisten! On katsottuna seminaaria, kisadebyyttejä on pohdittu, uusia liikkeitä opetellaan ja pohditaan urakalla, miten vanhoja kompastuskiviä saataisiin selätettyä. Pohdittu omia käytösmalleja ja mitä niissä on parannettavaa. Henkinen puoli on kilpailemisessa isossa roolissa ja olen lueskellut siitä. Ja kuten paljon lukemani Hidasta Elämää -sivuston artikkelissakin todetaan, niin "unelman saavuttaminen edellyttää päätöksen saaavuttaa unelma".

Pidemmän ajanjakson unelmia olisi päästä kilpailemaan sm-tasolla agilityssa ja pk-puolella. Tiedostan, että näihin on vielä pitkän pitkä matka, mutta välitavoitteita löytyy paljon, mutta niille ei varsinaisia aikarajoitteita ole. Ne saavutetaan, kun aika on kuhan vaan treenataan ja harjoitellaan. Olen opetellut enenevissä määrin pilkkomaan näitä isoja unelmia pienempiin palasiin ja askel askeleelta olen taas lähempänä näitä isoja unelmia. Välillä tulee takapakkia, koira sairastuu, käytetyt treenimetodit eivät tuotakaan haluttua tulosta, on hypitty välivaiheiden yli ja mitä ikinä. Näistä kuitenkin voi ottaa opiksi ja kasvaa.

Pk-puolen unelmaan "jouduin" etsimään nopeammalla syklillä harrastuskaverin kuin olin itse ajatellut ja suunnitellut. Missään vaiheessa en ole haaveillut neljän koiran laumasta, kolme koiraa on ollut maksimi, mutta mutta... Palo päästä takaisin pk-puolelle treenaamaan, kilpailemaan ja haastamaan itseäni oli suuri. Toki olisin voinut odottaa luonnollista poistumaa laumani osalta, mutta Cicikään ei ole vasta kuin 10-vuotias, joten se voi elää vielä vuosia ja Varman tilanne on saatu suht stabiiliksi mattoja lisäämällä ja muutenkin vähentämällä erinäisiä stressitekijöitä eli voi olla että kolme koiraa mulla olisi ollut vielä viisikin vuotta ja tämän ajan olisin odotellut sitä, että olisi sopiva aika ottaa pk-koira.

Päätin tarttua tilaisuuteen mieheni kanssa neuvoteltuani ja laittaa mielenkiintoisesta yhdistelmästä kyselyä. Koska se oli jäänyt takaraivoon kytemään, enkä olisi voinut antaa itselleni anteeksi, jos en olisi edes kysynyt. Ja niin sitä lähdettiin kaverin kanssa ajelemaan kohti Pohjanmaata päiväreissulle 10.12.-17 katsomaan neliviikkoisia holskupentuja. Emä miellytti ja ulkomaisesta isästä nähdyt videot ja kasvattajan kertomukset kyseisestä koirasta. Ajatuksemme kohtasivat ja päädyimme yhteistuumin, että uros pentueesta muuttaa meidän lauman jatkoksi.

Ja kyseinen raitapaitapoika haettiin kotiin 30.12.-17! Kyseessä on Drak'era Caamos, Aimo näin tuttavallisemmin. Tämän lyhyen ajan tuttavuuden pohjalta sanoisin, että jätkä on aika peloton ja ennakkoluuloton. Tutustuu uteliaasti uusiin juttuihin. Saalisviettinen ja taistelutahtoinen. Täysin hullaantunut Ivaan, mutta sitä en ihmettele, koska onhan Iva valloittava, vaikka itse sanonkin. Varsin kova käyttämään ääntään ja hampaitaan, mutta vaihtaa mielellään hampaiden käytön kohteensa kielletyistä sallittuihin. Tunnistaa jo nimensä ja on ehtinyt tutustua perus arkijuttuihin, autolla matkustamiseen, hissillä kulkemiseen, ohi kulkeviin autoihin, pieniin yksinoloihin jne. Ja käytiin me tänään hallillakin pyörähtämässä ja katsomassa millaista siellä on, kun olin ottanut yksityisvuoron. Aimo hakee jo kivasti kontaktia ja mun seuraan. Tärkeintä olisi saada nyt hyvä suhde luotua ja siinä ohessa viedään harrastustavoitteita pikku hiljaa eteenpäin.


Aimo tasan 7vkoa ! Kuvasta kiitos Maricalle :)

Nyt kun on ollut jo useampi harrastuskoira, niin osaa antaa arvoa hyvin tehdyille pohjille. Varman kanssa mentiin kiireellä ja hirmuisella innolla ja tunnemyrskyllä kisoihin. Paljon olisi voinut tehdä toisin ja luoda parempia pohjia erinäisille asioille lajissa kuin lajissa. Ivan kanssa on päässyt agilityn osalta näkemään jo tuloksia ja eroja sen suhteen, että mitä on touhuta vähän sinne päin tehtyjen pohjien ja ajatuksella tehtyjen pohjien suhteen. Varma irtosi kyllä komeesti ja meni kovaa, mutta sen ohjautuvuus oli mitä oli. Iva näiden edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi myös on oikeasti ohjattavissa. Ja toivon et tää kombo kantaa mahdollisimman pitkälle! Joten Aimon suhteen sama homma pk-puolella. Hyvä suhde on kaiken perusta, joten sitä rakennetaan huolella. Pikku hiljaa luopumisia, keskittymistä, hyvää tunnetilaa, tekniikkaa... Mulla on vahva visio ja tunne tän "harrastuskoiraprojektin" suhteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti