sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kisaraporttia tuoreeltaan ja Aimo-kuulumiset

Mennään hieman käänteisessä järjestyksessä, koska haluan äkkiä suoltaa ajatukseni tämän päivän agilitykisoista ulos! Eli Ivan kanssa tosiaan startattiin tänään kolme starttia KKS:n maaliskisoissa. Radat oli ihan tehtävissä ja olivatkin, ekalta radalta rimavitonen, tokalta hylky lentokeinun uusimisen takia ja vikalta putkikielto. Pienen pieniä juttuja, mutta katsokaa nyt tämä video...


Ennen kaikkia ratoja oli luottavainen olo, ei mitään mitä ei osattaisi, ei vaikeita kulmia tai ohjauskuvioita. Kuitenkin mieleeni nousi teemoja, joita pitäisi harjoitella ja paljon..
  • Esteiden lukitseminen. Ivan pystyisi vetämään vielä ponnistushetkelläkin pois hypyltä halutessaan ja varmasti kaikilta muiltakin esteiltä. Tietynlainen röyhkeys ja varmuus puuttuu tekemisestä, mikä johtunee varmasti kokemattomuudesta, mutta varmasti myös turhan teknisestä treenistä ja siitä, että olen vaatinut Ivaa olemaan kuulolla. Varma kun ei ollut, niin Ivan halusin olevan. Nyt ollaankin sitten uudenlaisen ongelman äärellä, kun edellinen irtosi vaikka hallin toisessa päässä olevaan putkeen niin nyt Iva kysyy ihan kaikesta multa.
  • Hyppytekniikka. Hyppyjä joutuu hakemaan ihan todella paljon. Tilanteissa, joissa se saa selkeästi irrota tai sillä on selkeä tieto, mihin mennä niin se hyppää paremmin. Heti jos juostaan rintarinnan tai pitäisi hypätä minua kohti, niin tekniikka tuntuu hajoavan. Samoin jos käsky tai minun liikkeeni osuu samaan aikaan, kun Ivan pitäisi hypätä niin tekniikka hajoaa.
  • Keinu. Erottaako Iva sen aivan varmasti muista kontakteista vaiko eikö? Enpä osaa ihan varmana sanoa, käsky-sanaa tulee vielä vahvistaa selkeämmäksi.
  • Kontaktit ylipäänsä. Tänään ne olivat jo huomattavasti nopeammat kuin viime kisoissa, mutta silti arpomista on vielä turhankin paljon. Toistoja, toistoja, toistoja...
  • Erikoisesteet. Rengas on nyt osoittautunut erityisen haastavaksi, kolautuksia on tullut useampaan otteeseen. Muurilla hakee myös paljon hyppypaikkaa, mutta eipä tekisi nyt muutenkaan pahitteeksi tehdä erikoisesteitä..
  • Oma liikkumiseni. Varmistelen paljon ja liikkumiseni näyttää aivan kamalalta, hidasta löntystämistä. Jos itse olisin varmemman oloinen liikkuessani, voisi se mahdollisesti tarttua myös koiraan eikä sen tarvitsisi keskittyä koko ajan siihen, että mihin suuntaan aion löntystää seuraavaksi vaan voisi paahtaa täysillä eteenpäin!
Ja vaikka nyt löytyi suhteellisen paljon treenattavaa näiden kaksien kisojen pohjalta, niin onhan meillä kunnossakin olevia asioita. Lähdöt sujuvat hyvin, niihin voi luottaa. Kepit ovat myös hyvät, Iva osaa hakea kepeille treeneissä jo vaikeammista kulmistakin helposti, joten ykkösten ratojen keppikulmat on varsin lasten leikkiä. Iva myös jaksoi tällä kertaa paljon paremmin kolme rataa kuin viimeeksi, eikä viimeisellä radalla hyytynyt.

Toki käytin Varman ja Ivan hierojalla hiihtolomaviikolla eli vkolla 9. Iva oli edellisten kisojen jälkeen pureskellut vasempaan etutassuunsa pienen haavan, josta karvatkin olivat poissa. Luultavasti edellisissä kisoissa rimoihin ja renkaisiin törmäämiset olivat aiheuttaneet jumia etuosaan ja Iva oireili sitä järsimällä tassuaan. Ivalla oli myöskin vatsalihakset jumissa, mikä kertoo siitä, että neiti liikkuu suurimman osan ajastaan laukalla, mikä pitää paikkansa, kun neiti tahtoo pysyä paimenten perässä niin on parempi kiihdyttää tahtia. Varmakin oli jumissa, mutten rehellisesti muista, että mikä erityisesti.. Lavat ja selkä ne taisivat olla. Varma nautti täysin siemauksin hieronnasta ja nukkui seuraavat kaksi päivää todella paljon, pisti vissiin kuonat liikkeelle ihan kunnolla!


Tottis ja "tyttis"-treeni 1.3.2018

Viimeksi harmittelin, ettei Aimosta juuri treenimateriaalia ole. Tehtiin siihen korjaus piakkoin ja nyt olisi vajaa 16 viikkoisesta Aimosta treenimateriaalia. Muuten homma rullaa ihan näppärästi eteenpäin, mutta pitää pohtia palkkauksen suuntaa sivulla oloissa ja edessä seuraamisesta. Nythän olen palkannut Aimoa kuivilla nappuloilla ja käytännön syistä oon sitte antanu ne kädestä eteenpäin, vaikka toivomushan olisi että palkka tulisi sieltä suunnasta, johon Aimon toivoisin katsovan eli ylöspäin. Näihin treeneihin pitäisi palkkaa luultavasti vaihtaa. Tai sitten opettaa arvon herra ottamaan koppeja, että voisi vain pudottaa palkan ylhäältä päin.

Tehtiin samalla kertaa myös haun alkeita eli pakenevia ukkoja, osa piiloutuen kokonaan ennen lähetystä, osan ollessa vielä näkyvillä. Irtoamisessa ei ole mitään ongelmia, kuhan Aimo on keskittynyt lähetyksissä. Aimo on myös hyvin oppinut toivotun käytöksen rasialla eli maahan menon, tarjoaa sitä erilaisissa paikoissa ja tilanteissa hyvin. Mutta odotan mielenkiinnolla metsään siirtymistä tämän lajin osalta, että miltä sitten meininki vaikuttaa. Kentillä ja aukeilla paikeilla tehdyillä alkeisharjoituksilla on nyt ainakin saatu luotua pientä pohjaa, mitä sanalla "ukko" toivotaan tapahtuvan.

Mutta homma etenee seuraavalle asteelle tyttösuojelun osalta, kun saatiin paikka huhtikuun alussa olevalle holskujen mm-kisojen tukileirille ! Mennään suojelu-ryhmään, jossa lauantaina olisi paikalla maalimieskin, muutoin tehdään tyttösuojeluharjoituksia. Mut olen nyt jo äärimmäisen innoissani, sillä pääsen imemään tietoa muista lajeja pidempään harrastaneista ja ylipäänsä rotua harrastaneista! Ja onhan se ihan hauska saada näkemystä, että onko tämä meidän puuhastelu vain herttaista touhuilua vai voiko tällä olla tulevaisuutta enemmänkin.




Aimo pari päivää vajaa 16 viikkoa


Piilon kierron alkeista alkeet, kierrä tolppa !


Ja todettakoon loppuun, että laumamme on taas kokonainen, kun Cici palasi kotiin "lomaltaan". Saa nähdä miten lauma käyttäytyy, kun Ivalla on selkeästi meneillään eräänlainen kasvukausi henkisesti. Se ei sulata Aimon pentumaisia toilaluja enää samaan tapaan kuin Aimon ollessa nuorempi ja muutenkin on osoittanut, ettei ole mikään tohveli. Mutta eiköhän tämä tästä !

lauantai 24. helmikuuta 2018

Alkuvuoden puuhasteluja

Pikku herra Aimo on tismalleen tänään jo 15 viikkoa vanha. Yhdet rokotukset, yksi koulutustapahtuma, useammat pentutreffit, useammat treenit niin itsekseen kuin porukalla on jo takana. Herra on sopeutunut laumaamme todella hyvin ja jopa vähän turhankin hyvin oman arvonsa tunteva Cicikin on pari kertaa leikkinyt pennun kanssa, mikä osoittaa jo paljon. Elo on meillä on varsin sopusointuista, mitä sitä nyt välillä värittää ilta-aikaan tassujen töminä, kun Aimolla on iltavilliaika.

Olen pyrkinyt päivittäin tekemään jotain uutta Aimon kanssa, joko vienyt sitä uusiin tilanteisiin tai paikkoihin tai opettanut uusia taitoja. Tai vienyt sitä uusien ihmisten luo tai koirien. Pikku mies pääsi oppitunnilleni kouluun aiheuttamaan pahennusta juoksemalla ympäri luokkaa ensin itsensä väsyksiin ja kerjäämällä rapsutuksia. Ollaan opeteltu kulkemaan ihmisten ohi kadulla ilman reagointia. Aimon kohdalla reagointi tosin on, että se haluaisi rakastaa kaikki lyttyyn ja paijauksia häntä heiluen, mutta koko ajan kasvava hollanninpaimen ei ehkä ole tulevaisuudessa se, minkä kaikki vastaantulevat syliinsä haluavat, vaikka nyt herttainen tapaus onkin. Aimo osaa toimia kivasti muiden koirien kanssa, niin omien kuin vieraidenkin. Sosiaalistaminen tämän pennun kohdalla tuntuu vähän typerältä, kun kaikkeen se suhtautuu ennakkoluulottomasti (paitsi avoportaisiin, mutta nekin selätettiin pienellä houkuttelulla ja palkitsemisella) ja on ollut muutenkin todella helppo tapaus tähän asti.


Tosiaan oltiin 13.1. hollanninpaimenkoirien mm-tukitapahtumassa, jossa treenailtiin tyttösuojelua Susanna Kinnusen ja Jane Ilomäen johdolla. Ipohan ei ole mulle mitenkään erityisen tuttu laji, joten mielenkiinnolla menin koulutukseen etenkin, jos sieltä saisi vinkkejä tulevaan Aimon kanssa. Lähtökohtaisesti Aimon ensisijaisiin lajeihin IPO ei tule kuulumaan, mutta teen pohjatyötä muun ohessa tähänkin lajiin. Videolla on itse päivältä videota eikä siitä sen enempää. Ollaan vahvisteltu nyt oikeaa puruotetta, tehty kertaalleen piilonkierron alkeistreeniä, selkäkuljetusharjoitusta tehdään joka ilta iltaruokakupille sekä irroituksia ollaan harjoiteltu. Irroituksissa mulla on kahta käskyä, irti-käsky halutessani napakan ja selkeän irroituksen heti (suojelua ajatellen) ja kiitos-käsky, joka olisi tarkoitus olla ns yleisirroituskäsky, mitä muutkin voivat käyttää vapaasti eikä sotke tuota irti-käskyä.

Tässä kirjoitellessa alkaa hieman harmittamaan, etten ole videoinut mitään meidän tottisjuttuja. Ollaan kovasti jo harjoiteltu luopumisen perusteita, istumista, maahanmenoa, seisomista, seuraamisen ihan alkeita, eteentuloa, kuolleelle lelulle juoksemista, dobotyynyllä seisomista ja takajalkojen käyttöä (haaveissa hyvin toimiva kroppa käännöksissä tulevaisuudessa) sekä rasialle maahanmenoja ajatellen hakua, jälkeä ja mitä lie vielä muutakin. Varmaan jotain vielä unohtuikin. Ja toki luoksetuloa, luonnollisesti. Tykkään Aimon tavasta tehdä, se on jo nyt keskittynyt ja pystyy tekemään helppoja harjoituksia häiriössä. Hauska pentu, en voi muuta sanoa!

Muukin lauma on toki treenaillut.. Ivan kanssa koko alkuvuosi on mennyt tähdätessä virallisiin agilitykisoihin, joihin olin päättänyt päästä helmikuussa. 17.2. tämä haave toteutuikin, kun ajeltiin siskoni kanssa Lappeenrantaan. Kuinka ollakaan itselleni iski joku typerä flunssa ja puolikuntoisena köhin livestreamin alla ja kirosin oloani. Sain tsempattua itseni kyllä radalle hyvin, eikä olo radalla näkynyt. Ivan tekemisestä vielä paistaa kokemattomuus ja itsellä se, että ohjaan sitä välillä kuin Varmaa ohjasin. Ivalle ei ole helppoa hypätä minua kohden, jolloin se helposti kieltää hypyn. Takaakierrot on sille helppoja, mutta ykkösten radoilla kun pitäisi paahtaa suoraan, se joutuu välillä hakemaan turhankin paljon hyppyjä. Tekniikkaa ollaan tehty, mutta siirto radalle on vielä pahasti kesken ja se tuli kisoissa huomattua. Ekalla radalla oli ohjaajan virheitä ohjauksessa pari ja lopussa Iva kolautti itsensä viimeiseen hyppyyn, mikä näkyi seuraavilla radoilla hyppyjen aristeluna. Kisoissa oli kyllä todella paljon hyvää, nimittäin Iva on äärimmäisen nätisti ohjattavissa ja sen kisakepit on ykkösten tasoon nähden hyvät. Hypyissä ja kontakteissa on vielä sanomista ja treenattavaa, mutta treenilistaa sitä kisoista lähdettiin hakemaankin. Kiva koira agikaverina ja nyt ei muuta kuin treeniä treeniä vaan ja uutta matoa koukkuun..


Ivan ja Cicin kanssa ollaan nyt käyty muutaman kerran rallytokon ryhmätreeneissä LKK:n porukassa. Ohjaajaa ei varsinaisesti ryhmässä ole vaan ollaan neuvottu toinen toisiamme. Tai no, minä en ole neuvonut ketään, koska laji on vieras, mutta ymmärtänette pointin. Cicin kanssa olisi haave saada alimmista luokista koularit, koska se osaa kyllä kaikki liikkeet jo, mutta vaatii vielä rutiinin hakemista ennen kuin viitsin sitä minnekään ilmoittaa. Ivalle taas häiriötreeni on ollut enemmän kuin paikallaan, koska kylttien lähellä toimiminen ja muiden koirien läsnäolo tuottaa sille vaikeuksia keskittymiseen. Lisäksi jos se ei heti osaa tai ymmärrä jotain, mitä yritän siltä vaatia, niin se menee epävarmaksi ja alkaa mielistellä. Itselläni on paljon tekemistä vielä Ivan ohjaamisen oppimisessa niin lajissa kuin lajissa, koska kyseessä on varsin ohjaajapehmeä tapaus. Nopeasti oppiva kylläkin, että se on todella kiva piirre, mutta pitää mennä usein itseensä kun neidille tulee kummallisia ahdistuksia.

Varmaa ei olla unohdettu, vaikka sen kanssa ei tule yhtä paljon tehtyäkään, mitä ns aktiivivuosina. Tokon voittajan luokan liikkeitä ollaan pyritty kasailemaan kokoon. Ohjatun suuntien onnistumisprosentti kasvaa treeni treeniltä, mutta palautuksien suoruudessa on sanottavaa. Enpä ole tajunnutkaan, kuinka huonosti se hahmottaa eteentulot, jos se joutuu tulla viistosta, mutta tähän ollaan myös puututtu. Luoksetulon stoppia olen tehnyt takapalkalla, mutta ennakointien välttämiseksi olen tehnyt paljon ihan vaan läpijuoksuja. Jäävien erottelu alkaa olla aika kivasti hanskassa, istuminen on haastavin kaikista. Tunnari on ollut jäissä omien motivaatio-ongelmien vuoksi, mutta aina silloin kun into on löytynyt itseltä tehdä, niin tässäkin onnistumisprosentti on kasvussa! Pohdin jo Varmallekin rallyn alimpien liikkeiden opettamista/vahvistamista, mutta ainakaan hallitreeneihin ei ole asiaa, koska hallin lattia on liukas enkä halua Varmalle turhaa ahdistusta alustan takia aiheuttaa. Muualla toki voidaan tehdä..

Ensi viikolla olisi ohjelmassa Varman ja Ivan hieronta. Varma pääsee tsekkaukseen, että jospa osa syy "lattia on laavaa"-olotilasta johtuisikin lihasjumeista ja täten helpottais neidin oloa. Iva taas tosiaan osui kisoissa sen verran ikävästi esteisiin, että haluan tsekata mahdolliset vauriot. Ja toki agilitykoiralle tekisi muutenkin ihan hyvää käydä säännöllisesti hierottavana, kun vaan omistaja ottais niskasta kiinni itseään ja muistais varailla aikoja.. Mr. Aimo saa myös toiset rokotuksensa, jonka jälkeen voisi alkaa pohtia vähän laajemminkin erilaisia tapahtumiin osallistumisia. Tosin no, olen nytkin sitä aika huolettomasti vienyt sinne ja tänne pennun suojan turvin, mutta ihan sillai "luvan" kanssakin.. Ja Cici on nyt muutaman viikon siskoni lenkkiseurana, kun Helgalta on leikattu jalka jännevamman takia. Onnekseni saan tämän "diilin" myötä Cicin trimmattuna kotiin, mikäs sen parempaa!

Loppuun mitä sattuu laatuisia otoksia lenkiltä, häpeäkseni olen heikonlaisesti kameraa raahannut mukanani, mutta tässä nyt edes jotain! Kuvat otettu 5.2. eli Aimolla tällöin ikää reilu 12vkoa..









keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pientä unelmapohdintaa

Pohdin pienessä päässäni, että tehdäkkö tälle vuodelle jotkut tavoitteet vaiko eikö. Taidan kallistua, että en. Siis tavoitteita tälle kaudelle on, mutta en halua listata niitä to do -listaksi. Liikaa itselle aiheutettuja paineita, liikaa harmia, jos ne eivät jostain syystä toteudukkaan. Olen surkutellut itsekseni ja kavereilleni sitä, kuinka vuoden 2017 piti olla se mun THE koiraharrastusvuosi. Oli kaikenlaisia haaveita ja ajatuksia, mitä pitäisi saada aikaan. Ja kun ne kaatusivat Varman sairastumisen myötä, niin katosi täysin motivaatio. Sain toki jotain harrasteltua ja Ivaa vietyä eteenpäin agilityn osalta, mutta palo puuttui.

Käytinkin aiemmin koiraharrastamiseen käytetyn energian aika pitkälti jalkapalloon. Kisamatkat vaihtuivat pelireissuihin ja koiratreenit pallotreeniin. Enkä sano, että se olisi yhtään huono juttu. Sain kokea ehkä antoisimman vuoden jalkapallon parissa, mitä olen koskaan saanut. Meidän joukkueella on törkeän hyvä yhteishenki ja aina on kivaa pelaajista valmentajiin ja huoltojoukkoihin asti ulottaen. Ja oli ilo huomata, että vaikka välissä oli viiden vuoden tauko, niin nopeasti ne junnuna opetellut taidot ja pelisilmä oli kehittynyt, vaikken pelin parissa ollutkaan vuosiin. Tämän vuoden haasteena onkin pohtia, että miten aion yhdistää nämä kaksi maailmaa. Ja tähän komboon vielä muu elämä. Voisko joku keksiä mulle muutaman lisätunnin, tai paremminkin lisäpäivän, viikkoon ja opettaa parempaa ajanhallintaa?

Nyt tämä palo ja motivaatio myös koiraharrastamiseen on palannut oikein rymisten! On katsottuna seminaaria, kisadebyyttejä on pohdittu, uusia liikkeitä opetellaan ja pohditaan urakalla, miten vanhoja kompastuskiviä saataisiin selätettyä. Pohdittu omia käytösmalleja ja mitä niissä on parannettavaa. Henkinen puoli on kilpailemisessa isossa roolissa ja olen lueskellut siitä. Ja kuten paljon lukemani Hidasta Elämää -sivuston artikkelissakin todetaan, niin "unelman saavuttaminen edellyttää päätöksen saaavuttaa unelma".

Pidemmän ajanjakson unelmia olisi päästä kilpailemaan sm-tasolla agilityssa ja pk-puolella. Tiedostan, että näihin on vielä pitkän pitkä matka, mutta välitavoitteita löytyy paljon, mutta niille ei varsinaisia aikarajoitteita ole. Ne saavutetaan, kun aika on kuhan vaan treenataan ja harjoitellaan. Olen opetellut enenevissä määrin pilkkomaan näitä isoja unelmia pienempiin palasiin ja askel askeleelta olen taas lähempänä näitä isoja unelmia. Välillä tulee takapakkia, koira sairastuu, käytetyt treenimetodit eivät tuotakaan haluttua tulosta, on hypitty välivaiheiden yli ja mitä ikinä. Näistä kuitenkin voi ottaa opiksi ja kasvaa.

Pk-puolen unelmaan "jouduin" etsimään nopeammalla syklillä harrastuskaverin kuin olin itse ajatellut ja suunnitellut. Missään vaiheessa en ole haaveillut neljän koiran laumasta, kolme koiraa on ollut maksimi, mutta mutta... Palo päästä takaisin pk-puolelle treenaamaan, kilpailemaan ja haastamaan itseäni oli suuri. Toki olisin voinut odottaa luonnollista poistumaa laumani osalta, mutta Cicikään ei ole vasta kuin 10-vuotias, joten se voi elää vielä vuosia ja Varman tilanne on saatu suht stabiiliksi mattoja lisäämällä ja muutenkin vähentämällä erinäisiä stressitekijöitä eli voi olla että kolme koiraa mulla olisi ollut vielä viisikin vuotta ja tämän ajan olisin odotellut sitä, että olisi sopiva aika ottaa pk-koira.

Päätin tarttua tilaisuuteen mieheni kanssa neuvoteltuani ja laittaa mielenkiintoisesta yhdistelmästä kyselyä. Koska se oli jäänyt takaraivoon kytemään, enkä olisi voinut antaa itselleni anteeksi, jos en olisi edes kysynyt. Ja niin sitä lähdettiin kaverin kanssa ajelemaan kohti Pohjanmaata päiväreissulle 10.12.-17 katsomaan neliviikkoisia holskupentuja. Emä miellytti ja ulkomaisesta isästä nähdyt videot ja kasvattajan kertomukset kyseisestä koirasta. Ajatuksemme kohtasivat ja päädyimme yhteistuumin, että uros pentueesta muuttaa meidän lauman jatkoksi.

Ja kyseinen raitapaitapoika haettiin kotiin 30.12.-17! Kyseessä on Drak'era Caamos, Aimo näin tuttavallisemmin. Tämän lyhyen ajan tuttavuuden pohjalta sanoisin, että jätkä on aika peloton ja ennakkoluuloton. Tutustuu uteliaasti uusiin juttuihin. Saalisviettinen ja taistelutahtoinen. Täysin hullaantunut Ivaan, mutta sitä en ihmettele, koska onhan Iva valloittava, vaikka itse sanonkin. Varsin kova käyttämään ääntään ja hampaitaan, mutta vaihtaa mielellään hampaiden käytön kohteensa kielletyistä sallittuihin. Tunnistaa jo nimensä ja on ehtinyt tutustua perus arkijuttuihin, autolla matkustamiseen, hissillä kulkemiseen, ohi kulkeviin autoihin, pieniin yksinoloihin jne. Ja käytiin me tänään hallillakin pyörähtämässä ja katsomassa millaista siellä on, kun olin ottanut yksityisvuoron. Aimo hakee jo kivasti kontaktia ja mun seuraan. Tärkeintä olisi saada nyt hyvä suhde luotua ja siinä ohessa viedään harrastustavoitteita pikku hiljaa eteenpäin.


Aimo tasan 7vkoa ! Kuvasta kiitos Maricalle :)

Nyt kun on ollut jo useampi harrastuskoira, niin osaa antaa arvoa hyvin tehdyille pohjille. Varman kanssa mentiin kiireellä ja hirmuisella innolla ja tunnemyrskyllä kisoihin. Paljon olisi voinut tehdä toisin ja luoda parempia pohjia erinäisille asioille lajissa kuin lajissa. Ivan kanssa on päässyt agilityn osalta näkemään jo tuloksia ja eroja sen suhteen, että mitä on touhuta vähän sinne päin tehtyjen pohjien ja ajatuksella tehtyjen pohjien suhteen. Varma irtosi kyllä komeesti ja meni kovaa, mutta sen ohjautuvuus oli mitä oli. Iva näiden edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi myös on oikeasti ohjattavissa. Ja toivon et tää kombo kantaa mahdollisimman pitkälle! Joten Aimon suhteen sama homma pk-puolella. Hyvä suhde on kaiken perusta, joten sitä rakennetaan huolella. Pikku hiljaa luopumisia, keskittymistä, hyvää tunnetilaa, tekniikkaa... Mulla on vahva visio ja tunne tän "harrastuskoiraprojektin" suhteen!