tiistai 26. joulukuuta 2017

Uusi alku vol monta

Puolivuosittain on ihan hyvä tahti postailla, ei ehdi iskeä stressiä kirjoittamisesta tai kirjoittamisen aiheiden puutteesta. Eikä tarvitse sillä tavalla stressailla, että mahtaako kukaan tykätä lukemastaan, kun ainut kuka näitä lueskelee olen minä itse ja haikailen menneitä ja miten kaikki tuntui olevan muka niin paremmin.. Vai oliko sittenkään?

Jospa tänne meidän blogiin eksyisi joitain uusia lukijoita, niin siirretäänpäs meidän kuulumiset myös netin syövereihin. Olen siis Janniina, ainakin huhtikuuhun -18 asti lähihoitajaopiskelija. Ikää 24 vuotta, jos sillä nyt jotain merkitystä on. Majaillaan mieheni ja koirieni kanssa Heinolassa. Koiramaisten harrastusten lisäksi pelaan tällä hetkellä jalkapalloa HP-47:n naisissa kolmosdivarissa.


Koko tiimi syyskuussa -17 !

Cici on tänä vuonna täyttänyt täydet 10 vuotta! Joskus Cicin alkaessa sairastella enemmän todettiin, että jos Cici ikimaailmassa elää yli 10-vuotiaaksi niin se on jo hyvin tälle epäonnen koiruudelle. Nyt neiti on varsin touhukas veteraani, jonka elämä koostuu treeniliivin pohjalle jääneiden namien syömisestä, muiden koirien ärsyttämisestä ja nukkumisesta. Ja raivostuttavan usein se keksii typeriä tempauksiaan, jos ei ole saanut mielestään riittävää huomiota esim pissaa kylppärin oven eteen, jos sitä ei olla otettu vessaan mukaan jne. Tiedättehän, semmoista pientä kivaa, mikä saa rakastamaan pientä russelirouvaa ihan tosi paljon...

Varma pieni on taas ollut koko vuoden mielen päällä eikä niinkään positiivisissa merkeissä. Syys-lokakuun taitteessa muutettiin tien toiselle puolelle yksiöstä kolmioon, minkä jälkeen Varmassa on noussut esiin alusta-arkuutta aiempaa enemmän. Toki aiemmin sillä ei ole ollut näin pitkiä siirtymiä laminaattia, kuin nyt tässä asunnossa, mutta on se aiemmin sentään selvinnyt rappukäytävissä ihan normaalisti panikoimatta. Nyt se on matottomilla alueilla aivan paniikissa ja sutii vaan mennessään. Lisäksi ulkona se pöhisee aivan kaikelle, mitä se ei todellakaan ole aina tehnyt. Ihmisille, kiville, lumikasoille, ihan mille vaan, oikeastaan aina sillä ei taida oikein olla syytä, miksi olla epäluuloinen ja tuntosarvet ojossa. Käytin Varman marraskuun lopulla luustokuvauksessa, missä todettiin virallisestikin nikamapuutos, mistä tiedettiin jo lonkka- ja kyynärkuvausten yhteydessä otetuista selkäkuvista. Eli LTV4 tuomio, muuten selässä ei muutoksia. Eli kivutkaan ei selitä luuston osalta tätä oireilua ja sekoilujen syytä. Mitä luultavammin tämä ääniin ja pintoihin herkistyminen on keväällä tulleiden kohtausten kylkiäisiä. Seuraillaan seuraillaan..


Salpausselän kennelpiirin joukkuemestaruus -17 ja avoimen luokan voitto !

Jos jotain positiivista ollaan saatu aikasiksi, niin ilmottauduin vapaaehtoiseksi HPSK:n tokon piirinmestaruusjoukkueeseen avoimeen, koska yksi ykkönenhän meiltä vielä uupui. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuessani en vielä tiennyt muuttavani juuri kyseisenä viikonloppuna, kun kisat olisivat, joten kyseinen viikonloppu meni hieman sekoillessa, kun tiesi kisoissa ollessa että pitäisi muuttaa. Lisäksi ennen kisoja hillitön jännittäminen siitä, että aloittaako Varma juoksunsa juuri kisaviikonloppuna, kun se oli niitä jo aikansa pihtaillut ja itse asiassa pihtailee edelleen.. Tulokset puhunee puolestaan eli AVO1 292,5p KP, TK2 ja sij 1! Tuomarina meillä oli Susanna Berghäll. Oli kyllä ihan mieletön fiilis päättää avoin luokka noihin kisoihin. Varma oli hieno ja eipä siinä paljoa jäänyt seliteltävää <3

Iva on saanut tässä rauhassa olla ja kehittyä. Alkuvuodesta olin heittänyt puolitosissani, että lokakuussa meidät nähtäisin agilityn russelimestaruuksissa lokakuussa, mutta se haave kaatui sitten ihan vaan treenin vähyyteen. Jäihän se kaivelemaan, ettei me sinne vielä ylletty, mutta järkevämpää on tehdä kunnon pohjat ja esteosaaminen hyväksi, ennen kuin lähdetään niitä kisoihin testaamaan. Ollaan käyty möllikisoissa, mutta viralliset jää odottamaan ensi vuoteen. Möllitilanteessa vielä ainakin A-esteen kontakti on vielä säpäleinä ja puomillakin on epävarmuutta. Iva myös ponnistaa kisoissa paaaaaljon korkeammalle ja kauempaa kuin treeneissä, mutta uskoisin sen olevan tapakysymys eikä niinkään pois opetettavissa. Ehkäpä ajan myötä sekin piirre hälvenee, kun tajuaa että pääsee kovempaa eteenpäin hypätessään oikein, kun se kerta myös sen oikean tavan halutessaan hallitsee.

Perustreeniä toukokuulta.. Ollaan sentään tuosta edetty !


Näyttelyihin eksyttiin vaan ihan lähelle. Kouvola kr:stä NUO ERI1 SA ja Heinola kr:stä NUO EH. Muutoin en ole saanut aikaisiksi. Kävi Iva myös kokeilemassa kasvattajan matkassa Viron maita, mutta sieltä ei tullut muuta kuin kehotus harjoitella lisää ja kokemusta. Neitiä oli kuulemma kiinnostanut lähinnä se, mitä maasta löytyy, niin ei ollut ihan parhaita puoliaan esitellyt. Tokoa ja rallytokoa ollaan tehty niin porukassa kuin itsekseen ja eteenpäin mennään. Iso ongelma on keskittymisen herkkä herpaantuminen muiden läsnäollessa. Iva rakastaa isolla R-kirjaimella ihan kaikkia maailmassa ja sille on äärimmäisen raskas harjoitus, jossa pitää keskittyä tekemiseen, kun paikalla on paljon ystäviä. Pari paikalla makuuta ollaan tehty porukassa ja se on kuulkaa vaikeeta. Kehitystä tapahtuu silläkin saralla..

Ja syykin sille, miksi yritän taas kerran aktivoitua, löytyy.. Se on pieni ja suloinen. Neljä tassua ja häntä. Tulevaisuudessa pystyt korvat ja nostaa jalkaakin, jollei isosiskonsa ihan tosi pahasti pistä kampoihin... Lyhytkarvainen, brindle-väritykseltään. Kotiutuu 30.12., jonka jälkeen hän ehkä esittäytyy !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti