keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Pakko päästä kirjoittamaan

Vuosi sitten näihin samoihin aikoihin tiedostin vahvasti sen, että enää pari viikkoa armon aikaa. Armon aikaa sille, että saisin hyvästellä yhden hyvin isoksi osaksi elämääni muodostuneen osasen elämästäni ja toivottaa parempaa elämää jonkun muun luona, jonkun joka pystyisi paremmin vastaamaan tämän pienen osasen erityistarpeisiin. Miettien, että olenko tehnyt ihan todella järkevän ratkaisun, voisiko ratkaisuni vielä peruuttaa. Voisinko katua tätä päätöstä myöhemmin, tekisinkö elämäni virheen?

Kun vuosi on kulunut, voin rehellisesti todeta, ettei kaduta yhtään. Vimmasta luopuminen oli tähän hetkisistä elämäni ratkaisuista yksi suurimpia ja raskaimpia. Mutta silti vuosi takaperin mietitytti monet kysymykset: Mitä mahtavat muut ajatella, kun luovun koirasta? Pitävätkö he epäonnistuneena? Koenko itseni epäonnistuneeksi, miksi en pystynyt tarjoamaan tuolle pienelle pelkäävälle raasulle parempaa? Voinko hyväksyä sen, että joku muu mahdollisesti voisi? Helpottuisiko elämäni Vimman lähdön jälkeen? Saisinko olla huojentunut, jos helpottuisi? Voinko ottaa toista koiraa, kuinka pian, etteivät ihmiset luule minun vaihtavan koiria kuin sukkia?

Välillä Vimma tulee mieleeni. Etenkin kun huomaa Vimman sisarusten kuvia jostain tai lukee niiden kuulumisia. Tulee mietittyä, että mitäpä JOS Vimma olisikin vielä minulla niin millaista elämä mahtaisi olla. Mutta se ajatus tulee ja menee, sillä muistan edelleen sen stressin, ne itketyt tunnit Vimman takia, ne hetket kun pentu romahtaa eikä pysty toimia, koska sitä vaan pelottaa niin paljon kun ympärillä on paljon väkeä. Siitä piti tulla mun tuleva harrastuskoira, siitä piti tulla mun toinen varjo Varman rinnalle. Mutta kun pentu pelkäsi niin paljon omaa varjoansakin, niin miten se olisi pystynyt seurata minua etenkin kun minun huomio jakautui jo valmiiksi kahdelle koiralle, jotka olivat jo talossa. Sen on nyt parempi, Vimma saa olla ainoana koirana laumassa, se saa täyden huomion ja tuen joka hetki. Vimman kuntoutuminen sosiaalisemmaksi ja elämää kestävämmäksi koiraksi on paljon todennäköisempää huomion keskipisteenä kuin yhtenä laumassa, jossa se omilla erityistarpeillaan aiheutti myös muille laumassa olijoille ahdistusta. Niin koirille kuin ihmisillekin. Näin on parempi.

--------------------------------------------------

11.7.2016, Iva, Cici & Varma

Miksikö kirjoittelen tänään? Rehellisesti ihan vaan siksi, että minun pitäisi siivota ja tehdä viimeisiä koulutehtäviä tälle vuodelle ja yritin keksiä jotain, millä vältellä moisia velvollisuuksia. Netflixiä en enää jaksa katsoa ja uusi pleikkaripeli ei etene, vaikka laitoin tason helpoimmalle. Palaa käpy. Koiratkin ovat jo saaneet iltaruuan ja ne ovat käpertyneet omiin koloihinsa yöpuulle, joten niidenkään kanssa ei voi enää touhuta. Ja suurimpana innoittajana on tällä hetkellä kuuntelussa oleva Cheekin elämästä kertova äänikirja, joka muistutti siitä, että on ihan kivaa raapustella ajatuksiaan johonkin. Pitkään tämä ciicca.blogspot on toiminut mun koiratreenipäivyrinä, johon olen raapustellut, mitä mieleen on juolahtanut koirien tiimoilta. Nyt tuli hirmuinen kaipuu takaisin kirjoittamisen pariin. En lupaile yhtään, että tätä kestäisi yhtä kirjoitusta enempää, mutta heittäkää kommenttia, jos olette kaivanneet minun raapustelujani edes pikkiriikkisen tässä vuoden aikana, mitä ollaan elelty hiljaiseloa.

Vuodessa on tapahtunut taas paljon. Tuloksellisesti ei juuri mitään, Varma nousi kolmosiin heti tammikuussa, vaikka tarkoituksena oli lähinnä mennä tarkistamaan tasoa. Ja sen jälkeen agility on tuntunut takkuavan oikein urakalla, kolmosissa meillä ei ole vielä mitään jakoa, joten nyt ollaan vaan treenailtu. Heinäkuussa käytiin yhdessä hakukokeessa toteamassa, että Varma on laukausaltis eli tottiksien jälkeen saatiin lämmintä kättä. Ja minulta vuolaita kyyneliä ja toivottomuutta, tässäkö tämä nyt oli. Meidän pk-ura tyssäisi laukauksiin, vaikka olin jo salaa mielessäni haaveillut vuoden 2017 sm-kisoista. Ja uudesta aluevaltauksesta jäljen puolella. Motivaatio koko lajia kohtaan romahti pariksi kuukaudeksi täysin nollaan ja ajattelin jo luovuttavani.

Ei me olla kyllä mitään luovutettu oikeasti. Tai useasti on käynyt mielessä, että Varman kanssa lopettaisi agilityn, kun rimat senkun sinkoilee, en osaa ohjata tuota koiraa neljän yhteisen agilityvuoden jälkeenkään. Lopetettaisiin pk-lajit, koska laukauksiin siedättäminen on pitkä prosessi eikä silti ole varmuutta, että Varma olisi koekuntoinen koskaan. Luovutettaisiin tokon valioitumishaaveet, koska Varma kiihtyy helposti, keskittyminen katoaa ja se suorittaa kentällä ihan mitä sattuu ja millä tahansa laadulla. Treenaillaan kaikkea vaan omaksi huviksi ja luovutetaan tavoitteellisuuden suhteen, onhan tuo saavuttanut jo neljässä vuodessa enemmän kuin monet koirista koskaan.

Onneksi on tukijoukot. On koira-akat, jotka päivystää messengerin päässä ja vastailee typerimpiinkin pohdintoihin yhtä järkevästi kuin itse. On treenikaverit, jotka tsemppaa ja kannustaa sekä tarvittaessa aukoo päätä, jos sekoilee tarpeeksi. On agilitykoutsi, joka näkee meidän vahvuudet ja heikkoudet ja tukee omien vahvuuksien löytämisessä ja käyttämisessä. Tärkeimpänä on setämies ("poikkis"), joka kuuntelee ja palauttaa maanpinnalle, kun alan käydä ylikierroksilla ylianalysointieni kanssa. Pohtii mun kanssa ja rohkaisee mua jatkamaan.

11.7.2016: 4-vuotias Varma


26.7.2016: 9-vuotias Cici

Kyllä mä oon oppinu paljon asioita tässä vuosien varrella. Ja tiedän nyt Vimmankin kohdalla tehneeni kaikkeni, sen kaiken, mitä sillä hetkellä osasin ja tiesin. Vimma tulee mun ajatuksiin aina epävarmoina hetkinä, kun en luota itseeni koiran ohjaajana, omistajana, kouluttajana. Se on ruumiillistuma mun epäonnistumisista ja se kalvaa mun mieltä edelleen. Vaikka tiedostan, että osaan ja pystyn ja kykenen mihin vaan, jos itse haluan. Ainut, mikä mua rajoittaa on mun mieli.

Menipäs tähän väliin syvälliseksi, mutta tosiaan, huhtikuussa laumaan liittyi "ei-enää-ikinä-minulle-russelia"-Iva eli virallisemmin jackrussellinterrieri Mustantuiskun Diiva Daami, joka on sijoituksessa Tarjalta. Hän on kuin unelma, jota en tiennyt minulla koskaan olleenkaan. Iva on russeli, jollaisen kuvittelin saavani jo Ciciä ottaessa, mutta Cici päättikin olla todellinen persoona ja muistuttaa vuosi vuodelta enemmän kissaa kuin koiraa. Iva on tällä hetkellä teknisesti taitavampi agilityssa kuin Varma, Iva on hyvin innokas tekemään ihan kaikkea, ihan milloin vaan, ihan missä vaan, ihan kenen kanssa vaan ja ihan täysillä. Iva on sellainen koira, jollainen jokaisen koiria rakastavan pitäisi saada itselleen edes kerran elämässään. Iva on mahtava ja odotan mielenkiinnolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joskus nopeasti tehdyt päätökset voivat olla niitä parhaimpia.


Se on Iva se !


23.10.2016 Lahti EPN tuomarina Matti Luoso, Mustantuiskun Diiva Daami VSP-pentu!

Ja jotta tämä postaus ei menisi yhtään pidemmäksi ja sekavammaksi, niin päätän sen tähän. Lauman maantieteellinen sijainti nykyään on Heinolassa. Seura, jossa pääasiallisesti vaikutetaan on Heinolan Palvelus- ja seurakoira ry. Lisäksi ollaan jäseninä Lahden Käyttökoirissa. Muutettiin elokuussa, kun vaihdoin taas vaihteeksi koulua. Tällä kertaa ajattelin käydä kouluni loppuun ja valmistua lähihoitajaksi keväällä 2018. Tosin pidätän oikeudet muutoksiin, sillä mistä sitä tietää mihin elämä vie. Enpä olisi uskonut koskaan asuvani Heinolassa vuonna 2016 onnellisempana kuin koskaan kahden jackrussellinterrierin ja yhden tervuerenin kanssa käyden hoitsukoulua Lahdessa. En todellakaan, mutta täällä sitä ollaan eikä haittaa yhtään!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tavoitteita ja niiden täyttymisiä

Ei ole ollut juuri intoa kirjoitella blogiin, koska elämässä on myllertänyt ihan riittämiin, ettei mitään järkevää tekstiä ole pystynyt tuottamaan. Mutta aloitellaan uusi vuosi taas helpolla ja ynnäillään kuluvaa vuotta yhteen ja tuumaillaan seuraavaa!

Tavoitteita vuodelle 2015 ja niiden toteutumat..

Cici:
  • Rallytokossa kisaamaan
  • Doboilua
  • Mahdollisimman terveenä pysyminen

Cicin tavoitteiden osalta voisin sanoa, että kyllä me rallytokoa tehtiin, mutta omaksi iloksi, sillä kesällä neiti veti niin pahasti jumiin ja kipuili selkäänsä, että päädyttiin ylläpitämään sillä pitkävaikutteista kipulääkitystä. Arvon russellsson on siis doupattu eikä asiaa kisakentille ole, mutta omaksi iloksi ollaan touhuiltu kaiken näköistä pientä. Käytiin mätsäreissä veteraaniluokassa pyörähtelemässä ja neiti on päässyt syömään pellolta belgien jättämiä treeninameja, mikäs sen parempaa! Doboilun suhteen oltiin alkuvuonna aktiivisempia kuin loppuvuodesta, mutta se taisikin olla ainut, mikä toteutui tavoitteista.




Varma:
  • Seuraaminen ja nouto kuntoon
Seuraaminen toimii nykyään treeneissä, koetilanteessa se vielä hajoaa.. Nouto on niin hyvä kuin se vain voi eli pientä mälväystä esiintyy, mutta täyttänee nykyisin kriteerini. Paranee luultavasti varmuuden myötä, sillä Varman ollessa itsevarma se osaa ja toimii tosi hyvin, mutta jos se kokee pientäkään epävarmuutta niin mälväystä on enempi. Tunnetilaa, tunnetilaa..

  • Tokon treenaamista syksyn kokeita (ja uusia sääntöjä) silmällä pitäen
Tokossa päästiin kisailemaan kahdesti avoimeen luokkaan! Molemmilla kerroilla AVO2-tulos ja molemmilla kerroilla myös tapahtui liikkeissä jotain ihan käsittämätöntä, lähinnä varmojen liikkeiden mennessä pieleen ja täten turhien nollien nappailu. Mutta kisarutiinia vaan paremmaksi, niin kyllä se siitä!

  • Agilityssa kolmoseen! (ennen sitä opettelen ohjaamaan rauhallisesti ja tarkasti, keskityn tekemiseen)
Agilityn osalta loppui motivaatio toukokuussa lähes seinään ja elokuussa ilmoitinkin, että luovun ryhmäpaikoista ja siirryn optiotreenaajaksi. Saatiin silti kasaan kaksi LUVAa kakkosista ja hetkittäin jo ihan hyvin palettia kasaan. Mutta mielenkiinto oli suunnattuna ihan muualle kuin agilityyn, niin en näe pahana, vaikkei kolmosiin vielä noustukaan.

  • Hakua treenaten syksyn kokeita silmällä pitäen (jäiks, sanoinko mä sen ääneen?)
Kannatti sanoa ääneen haun osalta tavoitteet, sillä niitä kohti mentiinkin sitten isolla volyymilla. Alkuun tavoitteena oli oman seuran kokeet marraskuun alussa, mutta kuinka ollakaan luonto astui peliin ja juoksut osuivat juuri marraskuun alkuun, jolloin meillä oli paikka myös Nurmijärven kokeeseen. Kuitenkin 29.11. järjestettiin Nurmijärvellä hakukoe, johon me päästiin toiselta varasijalta! Koe meni paremmin kuin osasin toivoakaan, joten Varman tittelirivistö kasvoi koularilla HK1, joka saatiin pistein 282 eli ykköstuloksella. Henkilöetsinnästä saatiin 170 pistettä, esineistä 26 pistettä ja tottiksista 86 pistettä. Kauneusvirheitä mahtui ja paljon matkaan, mutta kannatti tähdätä tähän koko vuoden!

  • Käydään näyttelyissä (Huom, monikossa!)
Hetken aikaa piti pohtia, että käytiinkö me muka Varman kanssa näyttelyissäkin, mutta tosiaan käytiinhän me! Lahti KV:ssa maaliskuussa saatiin Putkosen Juhalta AVO ERI1 SA, mutta PN-sijoille ei ollut suuressa määrässä tervuja enää asiaa. Toukokuun lopussa käytiin Iitin ryhmiksessä, josta Tensonin Heliniltä AVO ERI johtuen nokisuudesta, josta tuomari ei pitänyt. Käytiin siis, mutta ei nyt sen ihmeemmin tuloksin.

  • Doboillaan
Doboiltiin myös alkuvuonna ahkerammin, mutta loppuvuodesta sitten vähäisemmin..



Helga:
  • Agilityssa virallisiin
  • Tokon treenaamista kokeisiin tähdäten
Helgan kanssa suunnitelmat jäi hieman puolitiehen, kun Helga muutti äitini luo, jolloin treenailu ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista, koska ajelua olisi tullut hirmuisesti. Kesään asti treenailtiin kuitenkin viikoittain ryhmäpaikalla ja käytiin mölleissä pitkin vuotta. Virallisiin halutessaan pitäisi treenata kepit ensin kuntoon, mutta se jää nyt siskoni eli Helgan omistajan harteille. Samoten tokoilukin meni hieman hankalaksi asumisjärjestelyjen muuttuessa, mutta tokoa treenailtiin myös.




Janniina:
  • KESKITY! Niin treeneissä kuin kisoissakin!
  • Suunnittele ennalta, jotta turha paikallaan jumitus voitaisiin välttää..
  • Henkiseen puoleen keskittyminen niin lajissa kuin lajissa, sillä on merkityksensä!
Olen tehnyt tänä vuonna paljon töitä omien treenieni suhteen, suunnitellut, pähkäillyt, kritisoinut, iloinnut, onnistunut, epäonnistunut ja todennut, että näidenkin jälkeen elämä jatkuu. Pääsääntöisesti olen onnistunut pitämään niin omani kuin koirienikin tunnetilan sellaisena, että kaikilla on kivaa. Tosin olen huomannut myös alitajuntaista arvottamista eri lajien kesken esim. tottiskentällä olen paljon johdonmukaisempi kuin tokokentällä, mikä kuulostaa minustakin hassulta. Tokossa olen myös turhan rennolla fiiliksellä mukana, mikä näkyy myös koirassa sellaisena sunnuntaitouhuiluna. Mutta kaiken kaikkiaan olen mennyt hurjasti tänä vuonna koiranohjaajana eteenpäin, sillä omat linjaukset ja ajatukset ovat selviytyneet selkeämmin. Tavoitteita kohti!



Vimmalle ei luonnollisestikaan olla voitu tammikuussa 2015 vielä tavoitteita asettaa, sillä pieni neiti näki maailmankin vasta 19.2. Vimma on yrittänyt opetella elämään osana laumaa ja samalla tehnyt pohjia niin tokoon, hakuun, jälkeen kuin agilityynkin. Käytiin kahdessa pentynäyttelyssä, joista toisesta päästiin jopa RYP3-sijalle! Virallisiin näyttelykehiinkin mentiin Jyväskylä KV:hen, mutta siellä totaalisen paniikin saanut Vimma sai tuomarilta kehotuksen keräillä itsevarmuutta ja lätkäisi paperiin T:n. Messariin Vimma oli ilmoitettu molemmille päiville, mutta ei mennyt kumpanakaan päivänä kehään, koska tiesin, ettei neidin pää sitä olisi kestänyt. Vimmalle suurin haaste koko vuonna on ollut elämä itsessään ja sen prosessointi. Eikä Vimmalle enää minun osaltani aseteta haasteita eikä tavoitteita tulevaan. Vien Vimman kasvattajalleen ja samalla omistajalleen kuhan täältä pohjoisen reissusta kotiudutaan kohti etelää. Vimma tulee sieltä jatkamaan uuteen kotiinsa, uusien ihmisten kanssa. Ennen kuin teen tähän postaukseen itkuvirren, niin jätän asian tähän. Tiedän toimivani Vimman parhaaksi antamalla sille mahdollisuuden erilaiseen elämään kuin mitä minulla on sille tarjota, vaikka Vimma on ihan mielettömän rakas..




Tästä iloisesta aasinsillan tapaisesta vuoden 2016 tavoitteisiin..

Cici:
  • nykyisen terveydentilan ylläpitäminen
  • mätsäreissä veteraaniluokan valloituksia
Varma:
  • TK2, voittajaluokkaan loppuvuonna
  • HK2, loppuvuodesta HK3 (taas voisin sanoa, että iik, sanoinko tämän ääneen?!)
  • JK1
  • Agilityssa kolmosiin, yhdessä tekemisen fiiliksen saaminen
  • Treeneissä nähdyn osaamisen siirtäminen kisakentille
Janniina:
  • treenaa vain hyvässä mielentilassa
  • kartuta mahdollisimman laajaa osaamista koirien parissa
  • mahdollisimman paljon treeniä poissa omalta mukavuusalueelta, jotta kehittymistä tapahtuu!