tiistai 27. lokakuuta 2015

Blaa blaa blaa blaa

Tän piti olla postaus, jossa kerron miten kokeisiin valmistautuminen etenee. Tän piti kertoa siitä, kuinka hyppynouto on jo useamman kerran onnistunut ensimmäisellä toistolla ja eteenmenossa Varma keulii niin paljon, että hävettää jo valmiiksi. Tän piti kertoa siitä, että vielä ois ainakin yhdet hakutreenit, missä pääsee tekemään viimeistelyä ennen totista koitosta. Niin, tän piti..

Varma aloitti juoksunsa, mikä tarkoittaa kansallisten lajien osalta sitä, ettei kilpailemaan ole asiaa. Se syö tällä hetkellä naista rotan lailla. Olihan se osaltaan odotettavissa, sillä edellinen juoksu alkoi toukokuun lopulla ja sen juoksun alkamisesta on nyt suurin piirtein viisi kuukautta, mikä on Varmalle normaali juoksuväli. Mutta ajattelin, kun se on nyt tehnyt jo todella pitkään tätä juoksua, että se voisi venyä näiden kokeiden yli. Aika huteralla pohjalla oli toiveet, mutta halusin uskoa ja toivoa. Minkäs teet! Sunnuntai-iltana pohdin veriläiskiä lattialla eikä silloin ns. juoksutarkissa jäänyt Varma vielä kiinni, mutta jo maanantaina ei ollut epäselvyyksiä, kenellä ne juoksut ovat alkaneet. Blaah. Ja vielä kerran BLAAAH..



Marraskuun viimeisellä viikolla olisi seuraavan kerran mahdollisuus kilpailla eli tässä jää väliin hakukokeen lisäksi useampi tokokoe, joita olin alustavasti Varmalle pohtinut. Aikaisemmin Varman juoksut ei ole minua näin paljon haitanneet, mutta nyt kun ne ensimmäisen kerran tosissaan vaikuttavat meidän harrastamiseen ja kilpailemiseen niin nyt ärsyttää. Sterkkaus mietityttää ja on vakavassa harkinnassa. Pelkään sterkkauksen kohdalla sitä, että ei-niin-vietikkäästä-Varmasta tulisi laama. Ettei siitä saisi kaivettua nykyistäkään potkua esiin. Lisäksi pelkään koiran lihoamista ja mahdollista virtsankarkailua. En tiedä, onko oma, itsekäs kilpailuviettini tarpeeksi suuri peruste sterkkaukselle.

Uhosin jo, kun tajusin, että kokeisiin ei tämän vuoden puolella ole haun puolelta ole asiaa, että rikotaan koko kaavio. Hyppynouto osiin, hyppytekniikkaa, noutoa ja muita tukevia harjoituksia. Eteenmeno menee myös täysin osiin. Lisäksi aletaan silmäillä kaavioon jo kakkosluokan liikkeitä ja mahdollisesti kolmosluokankin. Seisomistreenien vahvistelua, maahan menoa juoksusta, piilossa paikalla makuuta jne.. Uhosin myös, että ensi keväänä täräytetään sitten perä jälkeen HK1 ja HK2, samalla treenillähän ne tulee menemään! Ja saatoin myös lipsauttaa jotain kolmosestakin, mutta ehkä se jätetään vielä lähinnä huonoksi läpäksi. Mutta tavoitteena talvella olisi saada tottista siihen kuntoon, että kokeisiin mennessä ei tarvitse jännittää minkään liikkeen osalta, että osaako se, sillä se sitten osaa!



Eniten riepoo se, kun olin jo henkisesti valmistautunut lähes koko vuoden loppuvuoden kokeeseen. Ja minä uuvatti en sitten ymmärtänyt ottaa juoksuja huomioon. Treenit tosiaan lupaili hyvää suorittamisen kannalta, jos vain olisin pitänyt oman pääni kasassa. Kaiken kaikkiaan mun luotto koiraan oli hyvä ja sen kanssa touhuaminen on ollut ihan törkeän kivaa ja palkitsevaa. Ymmärrän toki, että onhan meillä aikaa ja koira on nuori ja plaaplaa, mutta kyllä mua saa aidosti ja oikeasti harmittaa. Mutta samaan aikaan vapauttavaa, nyt voidaan rikkoa rauhassa kaavoja osiin ja keskittyä yksittäisten osa-alueiden ongelmiin tähtäillen kevään kokeisiin. Kyllä me vielä näytetään!

Varma rrrrakastaa palloa!

Toiseen belgialaiseen, joka myös mitä todennäköisimmin tekee juoksuja, jos pissailutahdin tihentymisestä jotain voi päätellä.. Vimman kanssa ollaan nyt keskitytty keskittymiseen, kuten aiemmin kirjoittelinkin. Nyt kun olen vaatinut keskittymistä, Vimma on kyennyt tekemään paljon parempaa duunia, paremmassa mielentilassa ilman ääntä. Varsinaisesti mitään liikkeitä ei alkuun tehdä, vaan odotan että Vimma aktivoituu mulle ja saa siitä vahvisteen. Tämän jälkeen tehdään jotain pientä, kuten istumista tai sivulle siirtymisiä, missä pentusen pitää olla keskittynyt ja aktiivinen. Ja todettakoon, että jo nämä muutamat treenit ovat tehneet ihmeitä! Hyvä muistutus itselle, että ihan turha on harppoa eteenpäin isoin askelein, koska perusteisiin pitää käyttää aikaa ja mielentilaa tulee vaalia AINA.

Mielentilan vaalimisesta Vimman irroituksiin.. Joissa myöskään en ole sitä tunnetilaa vaalinut, sillä niissä pikkuneiti tekee jonkin sortin konfliktia. Tosin se on kyllä ihan ohjaajasta johtuvaa, sillä olen vaatinut pieneltä pennulta liian vaativaa irroitusta. Esimerkiksi Vimma kyllä irroittaa, jos leluun on veto, mutta silloin tuottaa myös ääntä eli menee liian vaikeeksi. Pitää tehdä kahden lelun leikkiä, irroituksissa ei turhaa painetta ja vapautus toiselle lelulle. Vielä irroitusongelmaa ei ole, mutta pikku hiljaa semmoinen voisi kehittyä, jollei tähän nyt jo tulisi puututtua. Tässäkin olen ihan suotta harpponut liikaa eteenpäin, sillä ei vielä 8kk pennun tarvitse irroittaa tuommoisessa paineessa. Ehtii se myöhemminkin, kun on saanut varmuutta!


Vimma yrittää kaikkensa palkan eteen, tosin joskus hieman kyseenalaisinkin keinoin...

Tottisten lisäksi ollaan tehty peltojälkeä molempien kanssa. Varman kanssa ollaan otettu jo kulmat mukaan, mitkä menee treeni treeniltä paremmin. Olen vähän lepsu niiden kanssa Varman kohdalla, koska sen tavoitteet ei ole kuitenkaan varsinaisesti pellolla vaan metsäjäljellä. Jollei se ihan jokaista askelta haistele, niin ei se ole niin justiinsa, kuhan nostaa kepit. Pääasiassa ne nousevatkin, mutta vahvistelua ne kaipaavat vielä hurjasti. Varma on meinaan keksinyt, että jäljen ajaminen on tosi kivaa ja ei oo niin justiinsa, mitä sieltä matkalta löytyy! Vimma taas jatkaa suorien tekemistä tämän vuoden loppuun vahvistellen purkki-ilmaisua. Häiriöherkkähän se on jäljellä, sillä ohiajavat autot ja lenkkeilevät ihmiset on pahoja, vaikkeivät ne olisi kovin lähelläkään. Kuitenkin joinain päivinä sitä ei hetkauta mikään, vaan se tekee täysin keskittyneesti nenätyötään. Joka kerta se on innokkaamman oloinen kun näkee, että lähestytään paalua. Ilmeisimmin motivaatio jäljellekin on heräillyt ihan mukavaa tahtia!

Esineruutua ollaan myöskin kokeisiin valmistautuessa tehty. Niin isoa ruutua kuin kaistaleitakin. Pääsääntöisesti esineet nousee ripeään tahtiin, mutta nyt haetaan taas kaistaleilla esinepistoihin suoruutta, jotta Varma olisi paremmin ohjattavissa. Tyyppi lähtee meinaan vähän sinne sun tänne parinkymmenen suoraan juostun metrin jälkeen, jolloin ruudun takaosasta jää tarkastamatonta aluetta sekä myös esineitäkin. Vimma taas on sienestänyt sukkia! Pienelle alueelle olen heitellyt kymmenisen sukkaa, joita Vimma pääsee liinassa etsiskelemään. On hoksannut idean todella hienosti ja nuuskutus alkaa heti, kun tajuaa olevan ruudussa. Sukkien palautus minulle on vielä hieman hakusessa, mutta onneksi on liina, josta ohjaillen muistuu mieleen, että mitä niille pitäisikään tehdä. Mutta palautusvaihe opetetaan sitten myöhemmin ihan erikseen!



Vaikka tästä nyt tuli vähän tämmöinen valivalipostaus, niin on mulla kaikin puolin ihan positiivinen fiilis. Treenit etenee haluamaani suuntaan ja kyllä me ihan tosissaan ehditään kilpailla sielumme kyllyydestä. Talvella ehtii tehdä juttuja, joita maastokautena ei ole hirveästi ehtinyt eli agilitya. Valo paistaa risukasaankin!

Postauksen kuvat: Sara Ehari

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lahti EPN 25.10.2015

Pitkä päivä takana! Kymmenen tuntia meni siitä, että auto starttasi pihasta neljän koiratytön ja kolmen koiran voimin kohti Lahtea siihen, että auto palasi samalle paikalle illalla. Autoseurueeseen mahtui yksi ROP-pentu, yksi ROP-kasvattajaryhmän edustaja ja yksi järkyttävän hyvää kehäkokemusta saanut pentu! Huippureissu kaiken kaikkiaan, vaikka nälkäkiukku alkoi vallata mieltä, kun ryhmäkehiä odotellessa aikaa meni kauan omien kehien loppumisesta.. Loistavan (surkeaan) läpän heittoon oli kyllä ihan paras porukka, kiitos matkaseurueelle!

Vimma tosiaan arvatenkin oli se, joka sai lähinnä sitä hyvää kehäkokemusta. Kuten kirjoittelinkin, niin edellisen mätsärin jälkeen tavoitteet ei olleet järin korkealla, kuhan saisi neidin käyttäytymään kehässä jokseenkin asiallisesti ahdistumatta, niin oltaisiin jo ihan mielettömästi plussalla! Todettakoon, että tervuja oli kahdeksan kappaletta tänään esillä, joista ainoastaan yksi (ROP-pentu lopulta) antoi tuomarin kopeloida normaalisti. Nähtiin väistämistä, nähtiin luimistelua, nähtiin handleriin tukeutumista... Toisaalta lohduttavaa Vimman puolesta, ettei olla ainoita, joilla on kopeloinnissa ongelmia, mutta samalla todella lohduttoman oloista, että tosiaan vain yksi kahdeksasta selviytyi ns puhtain paperein. Uroksista yhdelle jaettiin KP ja nartuille ei ollenkaan juurikin käsittelemättömyyden vuoksi..

Nooh, Vimma pääsi kehään luottohandleri Saran kanssa! Ennen kehää testattiin, miten kehään kannattaa kopeloinnin osalta lähteä ja todettiin parhaimmaksi, että Sara menee Vimman viereen kyykkyyn ja siinä tukee koiraa. Toimi ainakin nyt ihan hyvin, tuomari sai kopeloitua, toki Vimma painautui ihan täysin Saran syliin ja näkyi, ettei se nauttinut tilanteesta, mutta kykeni kuitenkin heti kopeloinnin jälkeen syömään namia, liikkumaan ja seisomaan. Seisomisessa Vimma sai tukea siten, että Sara pari kertaa vapautti sen omassa kädessä olevalle namilleen, jonka jälkeen hihkaisin kehän laidalta neitiä uudestaan seisomaan. Tämä toimi myös hyvin, koska se selkeästi rentoutti koiraa!

Pidemmittä puheitta kuviin, tunnelmiin ja arvosteluun.. Vimmalle tämä päivä oli ihan mielettömän hyvä ja saatiin arvokasta kehäkokemusta, joka auttaa tulevaisuudessa.. Tie varmaan kehäkäytökseen on vielä pitkä, mutta nyt suunta näyttäisi olevan oikea!

Tuomari Tarja Löfman, PEK3
"8kk vanha, erinomaisen tyyppinen, feminiininen narttu. Hyvä purenta ja pigmentti. Oikea ilme ja hyvä pään pituus, ryhdikäs kaula. Eturinnan ja rintakehän tulee täyttyä. Liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta etuliike on kovin löysä."



Alkuun jo hieman luimistellaan...

...mutta sitten on jo parempi mennä Saran kainaloon!

Vimman edustusposeeraus

Vimman todellinen ilme!


Rakkauslapsi<3

Kehäkuvat: Jonna A. Loput: Sara E.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Minä koiraharrastajana

Kaikkea sitä pyöritteleekään mielessään yövuoron aikana hereillä pysyäkseen. Pohdiskelin eri koiraharrastajia, näkemyseroja, koulutustapaeroja, koiriin suhtautumisessa olevia eroja ja kaikkea mahdollista, mitä ylipäätänsä koiraharrastamiseen liittyy. Koska olen äärimmäisen itsekriittinen ja pohdin kaikkea reflektoiden jatkuvasti, niin ajattelin sitten kirjoitella hieman ajatuksiani ylös itsestäni koiraharrastajana..

Ylipäätänsä, jos mietin itseäni koiranohjaajana ja kouluttajana, olen varsin kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. Minulle olisi vaikeaa vain harrastella omaksi ilokseni jotain ilman tavoitteita, mutta mielestäni se on kuitenkin muille täysin hyväksyttävää eikä tee koiraharrastajasta huonompaa tai alempiarvoisempaa. Tärkeintähän on, että koirakolla on kokonaisuutena kivaa ja molemmat nauttivat elämästään. Itselleni harrastamiseen mielekkyyttä tuo se, että voin haastaa itseäni luomalla tavoitteita. Tavoitteita on pidemmälle tähtäimelle ja on lähitulevaisuuteen, jotka motivoivat minua treenaamaan ja harjoittelemaan sekä kilpailemaan.

Ja tavoitteitahan on monikossa, koska lajejakin on useita. Joskus tulee mietittyä sitä, että jos keskittyisi vain yhteen lajiin, niin siinä voisi sitten kehittyä nopeammin ja paremmin kuin nyt, kun harrastan periaatteessa ainakin viittä koiraharrastuslajia. Kuitenkaan pidemmin pohtimatta en olisi valmis luopumaan tästä monipuolisesta lajikattauksestani, joka tuo vaihtelevuutta treeneihin. Lisäksi eri lajeilla on hurjasti annettavaa toisilleen! Kouluttajana se on sekä rikkaus että heikkous, sillä se antaa paljon enemmän keinoja käytettäväksi koulutuksessa, mutta toisaalta ei ole täysin syventynyt oikeastaan minkään lajin pariin. Monipuolisuus on tärkeää ja lajikirjohan kasvoi roimasti belgialaisten astellessa elämääni...

Matkalla pk-lajien pariin suureksi kysymykseksi on noussut myös tunnetila. Niin ohjaajan kuin koirankin, mikä on kaikessa kouluttamisessani aina mielessä takaraivossa. Aiemmin koulutin koiriani lähinnä tekniikka ensimmäisenä mielessä ja se näkyy vielä nykyäänkin tekemisessäni, sillä välillä kiirehdin ihan suotta tekniikoiden kouluttamisessa hyvän tunnetilan kustannuksella. Olen tainnut jo useampaankin otteeseen Kantoluodon Jaria hehkuttaa, mutta koirien tunnetilojen tuntemisessa hän on kyllä ihan käsittämättömän hyvä ja jaan paljon samoja ajatuksia koirien kouluttamisen suhteen hänen kanssaan. Lainaus, jonka Kantoluoto jakoi, kiteyttää kyllä hyvin tavoitettani koirankouluttajana, joka kuuluu näin "Monty Roberts: Hyvä hevosen kouluttaja saa hevosen taipumaan tahtoonsa. Erinomainen kouluttaja saa hevosenkin haluamaan sitä."

Tunnetiloista tekniikoiden kouluttamiseen.. Tuen koiraa mahdollisimman paljon aktiivisuuteen ja pyrin olemaan itse passiivinen. En ole minkään yhden koulukunnan kannattaja, mikä tarkoittaakin sitä, että jotain saatan sheippailla ja naksutella koiran omasta hoksaamisesta, mutta sitten taas jotakin voin opettaa ohjaten ja jopa houkutellen. Riippuu täysin opetettavasta asiasta ja siitä, onko järkevää lähteä ensin antamaan suuret avut, joita joutuu myöhemmin häivytellä vai suoraan jo pyrkiä saamaan koira tarjoamaan haluttua toimintoa ja palkata siitä. Olisin äärimmäisen huono kirjottamaan mitään yksityiskohtaista "tee-se-itse-ja-opeta-näin"-opasta, koska nappailen itselleni sopivia tapoja sieltä sun täältä.

Tästä päästääkin siihen, että koska minulla on itselläni selkeänä päämäärät ja tavoitteet, niin pidän aika pitkälti kiinni itselleni selvästi sopivista tavoista ja keinoista kiinni. Kuuntelen mielelläni erilaisia tapoja kouluttaa ja tapakasvattaa koiraa, mutta kyseenalaistan, mietin ja pohdin sekä mielessäni että ääneen, mitä muut omilla tavoillaan haluaa saavuttaa. Kuten esimerkiksi seuraamisen opettaminen, tapoja on varmasti yhtä monta kuin on kouluttajiakin, joista itse olen valinnut yhden tavan. Minusta on kuitenkin mielenkiintoista kuulla, miksi joku muu on valinnut toisen tavan kuin minä itse, sillä voin oppia siitä jotain, jota voin hyödyntää myös omassa kouluttamisessani. Pureskelematta en niele mitään ja siksi saatan kysellä treenikavereiltani jopa ärsyttävyyteen asti perusteluita sille, miksi tekevät niin kuin tekevät. Se ei ole kuitenkaan tarkoitettu ärsyttääkseen, mutta koska voin itse oppia muilta, jos saan herätettyä keskustelua. Koirien kouluttaminen ei kuitenkaan ole ydinfysiikkaa ja perusasioiden äärellä pyörii jokainen, tunnetilojen, tekniikoiden kouluttamisen, motivoinnin ja palkitsemisen parissa.

Ja kuten varmaan tekstistäkin paistaa läpi, niin olen nykyisellään henkeen ja vereen koiraharrastaja. Rakastan koirien kanssa touhuamista kaikissa muodoissaan! Tavallisesta arjesta, treenaamisesta, kilpailemisesta, talkoilemisesta, erilaisiin tapahtumiin osallistumisesta, yhdistystoiminnasta, muiden kouluttamisesta ja saman henkisten ihmisten kanssa keskustelemisesta.. Haluan jatkuvasti oppia ja kehittyä kaikilla osa-alueilla, joten tälläkin hetkellä istuskelen Cici kainalossa, pohdin tämän päivän treenejä, miten ne tukevat matkalla seuraaviin kokeisiin. Lauantaina suuntaan tuomarinsihteeriksi talkoilemaan ja sunnuntaina taasen matkaan pentunäyttelyyn. Harkinnassa tällä hetkellä pyörii, että missä määrin haluan osallistua yhdistystoiminnan hallinnointiin, sillä vastikää lupauduin agilitykouluttajaksi ainakin kesään asti. Tänään myös pohdittiin porukalla Vimman tottisten tulevaisuutta. Ihan vain lyhyenä katsauksena, miten koiramaailma pyörii mielessäni..

Elämäntapahan tästä on muovautunut.. Cicin saaminen vuonna 2007 oli alkusysäys kohti tätä totaalista koiraharrastajana hörhöytymistä, mutta viimeinen niitti kyllä taisi olla Varman astuminen laumaan elokuussa 2012, kun pääsin mukaan pk-lajien pariin toden teolla. Varmasti tämä höyrähtäminen on syönyt elämästäni ihmissuhteita, mutta toisaalta koen itse löytäneeni itselleni sopivan tavan elää. Elämässäni olevat ihmiset sen ymmärtävät ja jolleivat, niin kaikkia ei voi miellyttää.

Loppuun on todettava, että tämä teksti kuulostaa kyllä läpi luettuna todella sekavalta, mutta sitä ovat kyllä ajatukseni. Mutta tosiaan, itsekriittisenä ja paljon itseäni muihin peilaavana ihmisenä, olen nyt loppujen lopuksi todennut sen, että tää tapa elää on vain yksi muiden joukossa eikä kukaan ole samanlainen edes tässä koiramaailmassa. Kaikki tallaa tavallaan ja minä tallaan nyt ja tulevaisuudessa kuraiset tassunjäljet tuulipukuuni painautuneena, kaikki paikat ruokalautasta myöten koirankarvoissa ja nautin täysillä siitä, että olen löytänyt itselleni mieleisen tavan elää!

Vuodelta 2008...

...miniatyyribelgi syksyllä 2014...

...nuorin elämäni rikastuttaja keväältä 2015 <3

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kelpaa pienet kivetkin... Tokokoerapsa 18.10.2015

On se taas todettava, että on tää koirien kanssa kilpaileminen hieno harrastus. Edellisenä iltana jo jännittää niin paljon, ettei meinaa unta saada. Koeaamuna oksettaa ja pyörryttää niin, että autolla ajaminen tuottaa vaikeuksia. Ja joka ikinen kerta sama homma, olkoon laji mikä tahansa. Luojan kiitos näyttelyiden suhteen jännittäminen ei ole ihan noin pahaa. Agikisoissa jännittää ennen suoritusta, mutta rataantutustuessa ja radalla jännittämisen unohtaa, koska muuten ei ehdi tehdä mitään radalla. Mutta siihen kokeeseen..

Eilen, sunnuntaina 18.10., suunnattiin Kouvolaan KSSK:n kentälle tokokokeeseen tarkoituksena korkata Varman kanssa uudet avoimen luokan säännöt. Jännittelin alkuun ihan säänkin puolesta, sillä huonolla säällä oltaisiin jouduttu halliin, mikä Varman päässä tarkoittaa agilitya. Kuitenkin ensimmäiset pari vuotta se samaisessa hallissa teki agilityn pohjia ja jo halliin meno nostaa neidin kierroksia hirmuisesti. Valmistellessa Varmaa koesuoritukseen hallin puolella neiti keuli ihan törkeästi seuraamisissa ja oli hirmu levottoman oloinen muutenkin. Sain kuitenkin ennen suoritusta Varman tasaantumaan kivasti, mitä nyt ennen luoksepäästävyyden tarkastamista pyytäessäni Varmaa maahan odottelemaan, niin neiti kellahti kyljelleen esitelläkseen hienoa kuolemistemppuaan. Pelle, mikä pelle...

Kehään mennessä jännitti jo ihan se, että olenko ymmärtänyt uudet säännöt arvosteluohjeista oikein. Moneen kertaan tolkutin itselleni, että koiran viereen palataan siten, että koira jää vasemmalle puolelle eikä suoraan sivulle. Mutta kehään mennessä ensimmäinen arvoitus oli, että saako paikallaoloon mennä liinan kanssa ja sama yksilöihin. Käskytyksenkin suhteen oli pieniä arvoituksia, mutta suuremmilta kämmeiltä omalta osaltani pystyin välttymään. Juoksutarkastuskin oli jännä paikka, sillä aamulla Varmalla ei vielä juoksuja ollut, mutta koska se ahkeraan on merkkaillut, niin olisihan se voinut siinä ennen koetta ne aloittaa. Läpäistiin se kuitenkin hienosti!


Paikalla istuminen 1 min: 10
Normaalisti en istumisessa tuijota koiraa tiiviisti vaan katson sen yläpuolelle. Nyt jännityksestä jalat täristen tuijotin koiraa turhan tiiviisti ja kerran se liikutti tassujaan. Uskoisin sen johtuvan siitä, että normaalisti tuijotan paikalla makuussa tiiviisti, niin nyt se arpoi, että olisikohan sittenkin pitänyt mennä makuulle. Muistanpahan itse seuraavan kerran! Ps. minuutti on ihan pirun pitkä aika...

Seuraaminen: 8,5
Mulle toitotetaan aina, että teen käännökset turhaan niin tiukasti kuin teen ja voisin hieman rauhoittaa tahtia. Taas samaisesta asiasta huomautukset ja tiesin sen itsekin tehdessä, että virheitä tulee omalta osaltani aivan liikaa. Varma yritti parhaansa ja nyt saa katsoa vain peiliin.. Peruuttaa se ei osaa mitenkään erityisen hyvin, mutta nyt se hajosi ihan vain sen takia, kun edeltävä täyskäännös oli ihan kamala, kiitos minun..

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Tuomari vähensi pisteen vartaloavusta, itse en sitä tehdessä todellakaan tahallisesti tehnyt enkä edes tajunnut tekeväni mitään extraa. Video on otettu sen verran kaukaa, etten halua edes sen kanssa yrittää ottaa kantaa teenkö vartaloavun tai en, mutta saivartelematta tyydyn tuomioon..

Luoksetulo: 10
Omasta mielestänikin ansaitut pisteen, ihan mieletön Varma!

Liikkeestä ISTUMINEN tai maahan meno: 0
Valmistellessa meni hyvin ja tehdessä joku ihmeellinen aivopieru, ei voi mitään..

Ruutu: 9
Tuomari vähensi pisteen liian voimakkaasta maahan-käskystä. Pyysi vielä koko suorituksen jälkeen näyttämään erikseen ruudun uudestaan hieman laimeammalla käskyllä. Kerroin kyllä, että käsky oli tarkoituksella voimakas, koska ei olisi välttämättä mennyt vaimeammalla etenkin kun ruutu oli kehääntuloaukon suuntaan. Itse oli tyytyväinen kyllä itse suoritukseen!

Noutaminen: 7
Mälväsi kapulaa ja hienosti ennakoi sivulletulon... Ja en tiedä tosiaankaan, mihin se oli palauttaessa menossa, kivasti juoksenteli oman pikku siksakin...

Kauko-ohjaus: 7,5
Ensimmäiseen istumiseen vaati kaksi käskyä. Lisäksi vajaista istumisista vähennettiin ja muistaakseni perusasennostakin.. Itse olin tyytyväinen siihen, että beba pysyi koiralla paikallaan!

Estehyppy: 9
Törmäsi...

Merkinkierto: 0
Meidän se THE liike.. Varma rakastaa kiertää merkkiä ja se on ihan liekeissä aina treeneissä, kun se tajuaa, että on merkinkierron vuoro.. Niin mitä se tekee kokeessa, bongaa kentän laidalta aivan ihanan pyöreän kiven, jota kohti se lähtee määrätietoisesti katsomaan! Spekuloinnin jälkeen luulisin, että se luuli kiveä eteenmenopalkaksi, koska se sinne hanakasti lähti. Tuomari vielä kysyi, että osaako koira normaalisti liikkeen ja ollaanko tehty isolla tötteröllä niin kyllä, kyllä vain.. Mitenkään ei asia jäännyt kaivelemaan, mutta merkistä olisi riittänyt 7 pistettä, niin oltaisiin saatu yhden nollauksenkin jälkeen ykköstulos. Mutta kun olihan se kivi aivan mielettömän ihana! En voi kyllä syyttää koiraa, sillä takana aivan liian vähän häiriötreeniä ja ihan hirveästi eteenmenoa pallolle, niin koira teki sen, mitä parhaiten sillä hetkellä osasi..

Kokonaisvaikutus: 9
Tuomari kehui yhteistyötä, mutta ihmetteli tosiaan ruudun vahvaa käskyä ja siitä taisi myös kokonaisvaikutuksessa hieman rokottaa. Harmitteli myös merkillä aiheutunutta sekoilua, sillä koira teki hienoa duunia muuten!

Kokonaispisteet siis 235 eli AVO2 ja sij. 2/2. Tuomarina Pirkko Bellaoui.


Avoluokan koirakot, kuva: Mia P.

Koko laumahan mulla oli tottakai matkassa ja auton jouduin heti alkuun siirtämään kauas kentästä, koska arvon pikkubelgi Vimma piti omaa huutokonserttiaan, kun kaikki muut saa tehdä, muttei hän! Varman suorituksen jälkeen pääsi Vimmakin pyörimään kentän laitaan, alkuun mahdollisimman kaukana kaikista, jotta se rentoutuisi ja pystyisi touhuilemaan mun kanssa. Alkupöhinöiden jälkeen neiti rentoutui selvästi ja kykeni tekemään lyhyitä keskittymis- ja aktivoitumistreenejä. Vimma sai myös hyvää itsevarmuuden nostatustreeniä minulle tutuilta, mutta Vimmalle täysin vierailta ihmisiltä. Syötyään ja lopuksi leikittyään ja voitettuaan palkan, se pääsi häntä pystyssä autolle naruleluaan iloisesti kantaen. Ihan mielettömän hyvä treeni viikon takaisen katastrofimätsärin jälkeen!

Ja koska pitäähän sitä hyödyntää vanhaa kotiseuraa, niin kävin kokeen päätyttyä tekemässä Vimman kanssa hallissa hieman pentuaksaa. Tuttuja juttuja, kääntymistä, takaakiertoa ja putkea kahdella esteellä täysin Vimmalle vieraassa hallissa. Kerran pöhähti ohi kävelevälle ihmiselle, mutta muuten keskittyi tosi hienosti tekemiseen. Vimmalle jäi hyvä fiilis eikä uudet putket tai esteet kummastuttaneet laisinkaan. Pikku hiljaa, pikku hiljaa näidenkin juttujen kanssa! Tämän viikon sunnuntaina vuorossa olisikin pentunäyttely eli syyslomaviikon kunniaksi olisi vuorossa ihan pirusti näyttelytreeniä, koska PANIIKKI!

Ps. Älkää hyvät ihmiset alkako pelaamaan Plants vs. Zombies -peliä.. Minun piti ihan vain hetki pelata perjantaina ennen hakukokeen ilmoittautumisajan alkua, mutta havahduinkin sitten puoli tuntia alkamisajan jälkeen, että nyt ollaan jo muutes myöhässä! Lopputulos Kotkan 7.11. kokeeseen onkin sitten 4. varasija. Nyt armotonta pommitusta muihin loppuvuoden kokeisiin, toivon mukaan tärppäisi!!

torstai 15. lokakuuta 2015

11.10. mätsäri ja sen jälkeistä pohdintaa...

Tosiaan sunnuntaina suunnattiin koko lauman kera mätsäreihin Kouvolaan Homeetan hallille. Oltiin paikan päällä puolisen tuntia ennen kehien alkua ja väkeä riitti ihan kiitettävästi. Olin jo ennalta päättänyt olla ilmoittamatta Varmaa kehään, koska sille ei kehätreenin tarvetta ole ja teinkin sitten, kun aikaa oli niin hieman häiriössä tokoa kehien laidalla. Cici pääsi tällä erää kehään veteraaneihin ja Vimma pentuihin, sillä Vimma sitä treeniä enimmäkseen kaipaa tulevia näyttelyitä ajatellen.

Cici oli järjestyksessä ensimmäisenä kehässä. Veteraaneja oli ilmoitettuna 6 ja oltiin viimeisessä parissa. Tuomari ihastui saman tien Cicin hännän heilutteluun ja vaikkei arvon russelia ravaaminen juurikaan kiinnostanut niin punainen nauha ojennettiin meille. Pian olikin vuorossa punaisten kehä, jossa tuomari edelleen naureskeli Cicin hieman innokkaalle hännänheiluttelulle, joten mätsäripäivän pidennykseksi saatiin PUN1-tuloksen siivittämänä menolippu BIS-kehään. BIS-kehässä saatiin lähinnä hetki aikaa loistaa näkösällä ja söpöydellä, sillä eihän sieltä menestystä enää mukaan tarttunut. Cici oli kyllä kovin iloinen saamastaan huomiosta, kun kaikille tuomareille piti innokkaana heilutella häntää. Cicille loistava eläkeharrastus tämä mätsäreissä käynti, neiti saa ilman paineita temppuilla kehässä namin kanssa ja kaiken kukkuraksi sitä tullaa vielä rapsuttelemaan!


Maaninen pikkurusseli 8)

PUN1 <3 (Cici-kuvat: Jonna A.)

Vimman kehä... Pitkiä huokauksia ja jälkikäteistä pohdintaa.. Mutta tosiaan, Sara on ystävällisesti lupautunut Vimman luottohandleriksi ja ennen kehää he treenailevatkin varsin onnistuneesti, ravi ja seisotus onnistui. Kuitenkin jo ennen kehää kun pyysin Vimmalle vierasta ihmistä käymään kopeloimassa neitiä, niin pakkiahan se meinasi ottaa. Saatiin kuitenkin neiti rauhoittumaan ja hyväksymään kopelointi kehumalla ja palkkailemalla. Kehässä tuli sitten totaalinen lukko päälle, perässä tullut pari tuli liian lähelle, josta paniikki numero yksi. Seuraava paniikki tuli kehän laidalla olleista ihmisistä ja vielä yksi paniikki tuli tuomarin lähestymisestä ja soppa olikin siinä sitten valmis. Liikettä ei ollut mahdollistakaan saada, koska Vimma oli aivan totaalisessa paniikissa. Seisomiseen sain neidin tuettua ja kehuttua, mutta muuten tuli koiran puolesta ihan todella paha olo.. Ylläriylläri sininen nauha oli lopputulos ja sinisten kehään handleriksi sain Vimmalle Sannin, sillä itse en halunnut sinne mennä, koska olisin luultavasti omalla hermoilullani pahentanut paniikkia. Hieman rauhallisemmalta se vaikutti jo, mutta pakitti kyllä ihan samalla lailla taas tuomarin lähestyessä. Mutta olen äärimmäisen kiitollinen handlereille, että tuon pelkopyllyn kanssa kehään menivät, itsestäni sinne ei olisi ollut hermostumatta myös itse.. Jälkipuintina sitten luinkin, kuinka kamalan näköistä oli, kun belgirukka paniikissa väistää tuomaria ja olen kyllä samaa mieltä, että Vimman käytös ei ollut miellyttävää katsottavaa, mutta rotua yleensä ottaen tästä tapauksesta ihan turha syyttää..
Seisoskeli se kuitenkin suhteellisen edukseen kehässä Saran kanssa...

Mätsärin tervuedustusta, Vimma, Soni (Mustantuiskun Breaking Bad), Yose (Mustantuiskun Yazoo Don't go) ja Furi (Mustantuiskun Walentina) :)

Olen tässä nyt muutaman päivän rypenyt itsesäälin ja huonon koiran omistajan viitan alla oikein huolella. Pohtinut, että mitä ihmettä olen tehnyt väärin, että juurikin tuo minun pieni belgialaiseni vetää itsensä tuollaiseen lukkoon. Muut sisarukset, joita olen nähnyt, ovat avoimia ja reippaita muita ihmisiä kohtaan ja kuulumisia muiltakin sisarusten omistajilta kuultuna, niin nekin vaikuttavat avoimilta. Miten olen sitten itse aikaan saanut tuollaisen pelkopyllyn, joka menee täydelliseen lukkoon joissakin tilanteissa?

Onneksi vertaistukea löytyy helposti etenkin nyt someaikana, joten kiitos kaikille, jotka on mun vuodatusta sunnuntain jälkeen kuunnelleet/lukeneet. Pahimmasta kuopasta olen nyt itseni nostanut ja todennut, ettei tämä yksittäinen mätsäri eivätkä muutkaan vastoinkäymiset kuitenkaan maailmaa kaada. Varman kanssa olen päässyt kaiken kaikkiaan todella helpolla kaiken suhteen, niin Vimman kanssa saa nyt painia erinäisten asioiden kanssa enemmän. Luultavasti opin Vimmalta nyt ja tulevaisuudessa aivan valtavasti kouluttajana, koiran omistajana ja itsestäni ihmisenä, sillä aikamoisen itsetutkiskelun paikan tuo mätsäri mussa aiheutti.

Vimma ylipäätänsä on koirana hyvin vilkas, terävä ja vietikäs pentu, joka on pidättyväinen muita ihmisiä kohtaan. Mörköjä nähdään asioissa, joissa niitä ei ole, niihin reagoidaan salamana ja täysillä. Mörköjä voivat olla lepattavat muovipussit ulkona, lentävät roskat, yllättäen nurkan takaa ilmestyvät ihmiset lemmikkeineen jne.. Mörköjä voivat olla jo useamman kerran nähdyt haun treenikaverit, mörköjä voi olla jo useasti nähdyt autot ja polkupyöräilijät, mörköjä voi olla oikeastaan ihan mikä vaan, sillä vaikka olisi aiemmin niihin tutustuttanut useampaankin otteeseen, niin jonain kertana ne voivat ollakin yhtäkkiä jänniä asioita. Kuitenkin Vimman oppiessa luottamaan, niin se on todella ystävällinen ja loppujen lopuksi varsin pehmeäkin. Pikkupentuna tein hieman hätiköidyn johtopäätöksen Vimman kovuudesta, mutta uskon, että se reagoi silloin lähinnä mentaliteetilla "hyökkäys on paras puolustus" eli kun se ärisi ja purisi minulle pikkupentuna, niin se ei osoittanutkaan dominointia vaan epävarmuuttaan kyseiseen tilanteeseen.

Kuten kaikki koirat vaatisivat, niin Vimma erityisesti vaatii mustavalkoisuuttaan elämään ja kouluttamiseen. Osoitetaan, mikä on sallittua ja mikä ei, niin sen ei itse tarvitse epävarmana tasapainoilla harmaalla alueella. Olen itse pyrkinyt olemaan mustavalkoinen, mutta olen huomattavasti myös lipsunut siitä, sillä Varman ja Cicin kanssa se ei ole ollut niin ehdotonta, sillä ne ovat selvinneet hieman epäselvistäkin tilanteista itsevarmuutensa turvin. Vimmalla ei vielä ole juurikaan itsevarmuutta ja rohkeutta kokeilla, joten myös tähän mustavalkoisuuden lisäksi olisi tarkoitus lisäillä Vimman itsevarmuutta nostattavia harjoituksia. Vieraita ihmisiä leikkimään Vimman kanssa siten, että se saa voittaa mahdollisimman paljon. Vimman kohdalla ei haittaa, vaikka se vähän jopa varastaisikin nameja vierailta, koska en usko siitä tulevan niin "possua", että se alkaisi sitä röyhkeästi dominoiden jatkossa tekemään.



Vimma 7,5kk (Kuvat: Jenna E.)

Päädyin tosiaan siihen, etten varmastikaan ole itse voinut tätä epävarmuutta ja pidättyväisyyttä aiheuttaa. Jotkut koirat ovat vain pidättyväisempiä kuin toiset, eikä se kerro mitään, millaiset vanhemmat ovat tai sisarukset, sillä kaikki koirat ovat yksilöitä. Toki sukua kun lähtee tutkimaan pidemmälle ja laajemmin, niin jos siellä löytyy pidättyväisyyttä ja arkuutta enemmän, on todennäköisempää, että sille omalle pennulle voi kyseiset ominaisuudet tulla. Kaikkien reippaiden vanhempien pennut eivät ole myös reippaita ja avoimia eikä myöskään toisin päin. Nämä ovat monien asioiden summia eikä ketään voi osoittaa syyttävällä sormella.

Kuitenkin tässä omassa muunnoksessani eli näyttelylinjaisissa tervuissa tuntuu olevan enenevissä määrin tätä pidättyväisyyttä ja jopa arkuutta. Kehissä näkee koiria, jotka reagoi täysin samalla lailla kuin Vimma eli pakittaa tuomaria paniikissa ja pahimmassa tapauksessa muristen tai yrittäen purra. Harmittaa, että rotu jonka itse koen itselleni sopivaksi, niin trendi näyttäisi tällä hetkellä olevan se, että ulkonäkö ja luuston terveys ennen luonnetta ja hermorakennetta. Se, että koira näyttää hyvältä koiranetissä useiden sertiensä ja A/A lonkkineen ja 0/0 kyynärineen ei vielä tarkoita, että se olisi jalostuskelpoinen yksilö. Jos koiran kanssa ei muuta touhuta kuin näyttelyitä ja peruslenkkeilyä, ei siitä vielä hirveästi selviä luonteen ja hermojen puolesta mitään.

Joku saattaa tästä nyt kasvimaan nenäänsä vetäistä, mutta minun mielestäni kuitenkin belgianpaimenkoira, muunnoksesta ja linjasta huolimatta, on käyttökoira. Belgistä pitäisi olla palveluskoiralajeihin kansalliselle tasolle, vaikka linjana olisikin näyttelypuoli. Belgin pitäisi olla rakenteeltaan ja luonteeltaan harrastuskäyttöön sopiva, olkoon lajina sitten rallytoko, agility, toko, pk-lajit tai ihan mikä vain. Kuitenkaan nämä arimmat ja pidättyväisimmät eivät sitä ole, jos eivät kykene koepaikalla toimimaan, kun ihmiset tuijottavat kentän laidalla tai edes treeneissä. Mutta tämäkään asia ei selviä touhuilematta enkä suinkaan tarkoita, että jokaisen tarvitsisi kilpailla, mutta edes jotain touhuilisi koiransa kanssa, josta selviäisi, olisiko siitä mahdollisesti harrastuskäyttöön, jos itseltä intoa löytyisi.

Vimman kohdalla en koe kuitenkaan, että peli olisi vielä lopullisesti ohi. Osakseenhan sen reaktiot ovat pelkkää epävarmuutta ja treenaamattomuutta, joka on täysin minun syytäni, kun en ole sitä riittävän hyvin ohjannut, opastanu ja tukenut uusiin tilanteisiin. Se tarvii ihan eri lailla siedättämistä häiriöihin kuin Varma, se tarvitsee paremman mustavalkoisuuden ja itsevarmuuden tukemisen minulta ohjaajana. Vimmassa on nimittäin myös ihan hirvittävästi ominaisuuksia, joita ei näiltä näyttelylinjaisilta löydy eli se on vietikäs, saalistaa ja taistelee verrattaen hyvin, on koulutettavissa helposti ja oppii asiat hyvin. Kykenee hakeutumaan aktiiviseen ja keskittyneeseen tilaan myös siinä mörköhäiriössä minun tuellani eli on ohjattavana aivan unelma, kun vaan itse vie sitä johdonmukaisesti eteenpäin. Vimma on myöskin todella nuori vielä ja eteenpäin vievällä ja suunnitellulla kouluttamisella siitä tulee vielä hieno. Vimma kehittynee myöskin hitaasti, joten aika voi olla myös hyvä lääke tähän sen touhuun. Stressaamalla mikään asia ei parane, joten nyt nostan leuan ylös rinnasta ja suuntaan kohti uusia pettymyksiä !

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kuulumispäivitys elo-syyskuulta ja treenikatsausta

Aina kun jättää hetkeksi kirjoittelemasta blogiin, niin kynnys palata kirjoittelun ääreen kasvaa. Ja mitä enemmän aikaa kuluu sitä vaikeampaa se on. Pohjoisen reissun jälkeen palailtiin tavalliseen tapaan treenien pariin ja töiden sekä koulun sallimissa rajoissa ollaan etsitty ukkoja ja esineitä, ajettu peltojälkeä, kirmailtu agilityesteillä ja toteltu uusien tokoliikkeiden parissa. Spesiaalimpaa tekemistä edusti elokuun puolessa välissä ollut hakuleiri Energetic-Action's:n D2-petueen kesken ja syyskuun puolessa välissä speedrace, jossa kirmaili Vimma pentuluokassa ja laumamme miniosasto pienissä koirissa joukkueena.

Tosiaan 15.-16.8. vietettiin Mikkelissä Vimman sisarusten pentutapaamista ja paikalle saapui puolet porukasta, koska loppuporukalla oli sen verran matkaa, että ymmärrettävästä syystä leirille saapuminen ei itsestäänselvyys ole. Pentueen harmaaedustus oli kokonaisuudessaan paikalla, kun sekä Vimma että Jekku (Doxi) olivat paikalla ja lisäksi oli toinen punainen veljistä eli Bono (Dayjon) paikalla. Lauantaina hakuiltiin yksi kierros, jonka päätteeksi annettiin koirien mennä isolla porukalla uimaan sekä riehua keskenään. Oli ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia Vimman vanhempien omistajien kanssa kuin muiden pentujen omistajien, sillä siinä sai pientä vertaistukea sähikäisen kanssa elämiseen. Vimma oli selkeästi pennuista pidättyväisin ja mietteliäin, mutta leirin loppua kohden rohkaistui koko ajan, kun sekä ihmiset että koirat tulivat tutuksi.

Lauantaina hakuilemaan otin vain Varman. Varmalle olin jo etukäteen pyytänyt kokeenomaista treeniä irtorullilla, josta en tiennyt rataa enkä tiennyt missä ukot ovat. Kokeenomaisesti yksi ukoista oli umpipiilossa ja kaksi pressujen alla. Jännitti aivan hirvittävästi, sillä en ollut aiemmin tuollaista treeniä tehnyt. Radan lukeminen oli itselleni äärimmäisen haastavaa sekä Varman pistojen syvyydet sekä ylipäätänsä pistottaminen. Itselle on iskostunut, että alokasluokassa lähes satavarmasti etukulmista nousee yksi ukko, mutta tällä kertaa ei noussut, vaikka lähetin pari ylimääräistäkin pistoa. Varma eteni tyhjillä pistoilla hyvin ja kävi aluetta hyvin läpi. Ensin nousi vasemman takakulman ukko, joka oli pressun alla. Luulin ukon sijainneen puolessa välissä aluetta, mutta treenin päätteeksi selvisikin, että ukko oli takakulmassa ja olin turhaan sen jälkeen pistottanut vasenta puoltakin ja pakottanut Varmaa tarkistamaan uudestaa jo tsekattua aluetta. Toinen ukko nousi oikeasta takakulmasta, joka oli myöskin pressun alla. Nousematta jäi vasemman kulman umpipiilossa ollut ukko syystä tai toisesta. Treeni oli hyvä, sillä ainakin itse nyt tiedostan tarkkailla aluetta hieman enemmän sillä aikaa kun koira on pistolla, jotta en pistota uudestaan jo tarkastetulle alueelle. Toinen hyvä huomio oli, ettei Varma oikein osaa etsiä umpipiiloista ukkoja, sillä omissa treeneissä umppari on lähes poikkeuksetta ollut samanlainen ja tämä vieras piilo ei sitten Varman tarkastettavaksi käynyt. Seuraavalle päivälle siis umpparitreeniä ja vahvistuksia näytöille, sillä näytöillä Varma jäi kyselemään hieman että edetäkkö vaiko eikö. Vimma lauantain treeninään leikki maalimiesten kanssa ja söi nameja leiripaikan pihalla, koska halusin nähdä, miten Vimma sillä erää vieraiden maalimiesten kanssa toimi, sillä omissa treeneissä vieraat olivat niitä epäilyttäviä..


Leikitin alkuun itse ja sitten vastuun siirto muille leikittäjille ;)

"Treenien jälkeen oli kiva päästä uimaan!" tuumi Varma.

Sunnuntaina Vimmakin pääsi hakuilemaan. Neiti oli ensin tallaamassa aluetta, jonka jälkeen se pääsi juoksemaan pakenevien ja puolipakenevien ukkojen perään. Varma taas teki korjaavaa treeniä edelliselle päivälle eli etsi tästä vieraasta umpipiilosta ukon sekä näyttöjä avuilla. Lopuksi napsittiin vähän potrettikuvia ja annettiin koirien käydä taas uimassa ja temmeltää.

Vimma seuraa tarkkaavaisena, mihin se ukko menee...

...ja täysillä perään!

"TÄSSÄ!"

Tilanne vaatii keskittymisä..

Rullan tuonti "hienosti" tietä myöten...

Välillä ehdin tsekkailemaan muille pistojen paikkoja ;)
Dinz-Dinz ja Dayjon ;)

Emä Bee Deabei (Vandi), isä Figaron Orpheus (Jaro), veli E-A's Dayjon (Bono) ja E-A's Dinz-Dinz (Vimma)

Jaro kaipasi hieman huomiota frisbeensä kanssa :--D

Leiriltä suunnattiinkiin suoraan kohti pohjoista. Kolme viikkoa lähes täysin treenivapaata, yhtä pihatottista lukuunottamatta. Olin varannut jälkikamat ja tottiskamat matkaan, mutta ei tehnyt mieli treenata. Nautittiin koko porukka siitä, että saatiin vaan lomailla. Tehtiin pitkiä lenkkejä jalan, käytiin tutustumassa, miltä Levillä näyttää, koirat ui paljon ja pääsivät juoksemaan mönkkärin perässä. Saivat paljon huomiota ja rapsutuksia sekä ihan vaan olivat. Vimmalle reissu teki hirmu hyvää, nimittäin etelään palattuamme tuntui kuin käsissä olisi ollut ihan eri koira. Pahin epävarmuus kausi oli ohi ja likka kasvoi hirmuisesti henkisesti. Hieman nurinkurista, sillä olimme keskellä ei mitään ilman oikeastaan mitään kontakteja kehenkään ulkopuolisiin.. Aika teki tehtävänsä !


Nähtiin myös poro(ja)!









Palailtiin syyskuun toisella viikolla takaisin etelään. Toisen viikon päätteeksi vuorossa olikin seuramme järjestämä Speedrace Pyhtäällä 13.9.2015. Koko kauhukuusikkomme oli raahattu mukaan, joista tällä erää Varma ei päässyt osallistumaan ihan siitä syystä, että bordercolliet ois kuitenki neidin isoissa koirissa päihittänyt ja meidän minilauma jo osallistui kannustuksesta seuralle speedraceen.. Vimma siis aloitti meidän laumamme skabat juoksemalla pentuluokassa. 100m matka taittui aikaan 10,02, jolla irtosi pentujen toinen sija! Vähän jäi kaivelemaan se, että olin liian lähellä maalialuetta, koska Vimma ehti hieman himmailemaan viimeisillä parillakymmenellä metrillä, mutta nopeahan tuo on. Pienien joukkuekilpailuun osallistui siis meidän TeamTosiNopeet, jotka kaikkien "yllätykseksi" sijoittui viimeiseksi yli 15s huonommalla ajalla kuin muut pienten koirien joukkueet. Juoksemassa olivat siis järjestyksessään Helga (11,91s), Alma (18,36s), Telma (16,28s) ja Cici (15,94s). Kokonaisaika siis oli 62,49s, kun toisiksi huonoimman joukkueen tulos oli 45,22s. Mutta olihan meidän tema tosi viihdyttävä!

Kuva: Jenna E.

Kuva: Antti Toivonen

Kuva: Antti Toivonen

Kuva: Antti Toivonen


Kuva: Antti Toivonen

Oltiin iloisia sijoittumisesta ;) Kuva: Antti Toivonen

 Muuten ollaankin tosiaan lähinnä treenattu. Kohti pahaa edelleen, kohti tokokoetta, kohti tottisuraa, kohti agilityuraa.. Haun osalta Varma on keskittynyt näyttöihin, erilaisiin umpipiiloihin, kiintorullailmaisuun ja tyhjiin pistoihin. Vimma taas on touhuillut maalimiesmotivaationsa kanssa, joka on kasvanut kyllä ihan uusiin sfääreihin verraten ennen pohjoisen reissua olevaan tilanteeseen. Vimma kiskoo seuraavalle ukolle niin kovaa, että mun polvet on kaatuiluista mustelmilla. Syö hanakasti ja menee jopa vieraillekin maalimiehille! Esineruutua ollaan tehty myös pahaa silmällä pitäen, ollaan tehty Varmalle kaistaleita ja isompaa ruutua kokeenomaisesti ja kaikkea siltä väliltä. Vimma on sienestänyt minun parittomia sukkia jo varsin innokkaasti, idea alkaa olla jo selvillä, kun nenä alkaa käydä ruutuun mennessä. Varman tottikset ovat pyörineet nyt lähinnä metrisen esteen ympärillä, sillä se ei ota sujuakseen, koska Varman hyppytekniikka on etupainoinen, joka kapula suussa korostuu. Toki ollaan hiottu särmiä muualtakin, mutta metrinen tuntuu olevan se kompastuskivi. Vimma taas lähinnä harjoittelee keskittymistä ja aktivoitumista edelleen, koska se on pienelle sähäkälle belginalulle kovin haastavaa. Agilityn osalta Varma on pitänyt paussia ja se on touhuillut uusien sääntöjen mukaista avointa luokkaa kokeet silmällä pitäen. Muuten näyttäisi hyvältä paitsi vieraat ruutumerkit on ihan outo juttu ja silloin ruutuun meno on vähän herran haltuun puuhaa. Jäävien erottelu on edelleen myös vaikeaa.. Vimma taas on aksannut urakalla ja Vimman treeneistä voittekin nauttia videon parissa!


Kaiken kaikkiaan varsin kiire arkea ollaan siis elelty, mutta tässä vähän tilannekatsausta ja kuulumisia.. Koetan palailla hieman nopeammin blogin ääreen, sillä asiaa kyllä olisi enemmältikin! Onnittelut niille, jotka jaksoivat kahlata tämän postauksen loppuun asti, sillä tämä oli lähinnä tajunnanvirtaa, jotta voisin myöhemmin lukea itse, mitä tapahtuikaan syksyllä 2015. Nyt suunnittelen siirtymistä nukkumaan, sillä huomenna olisi vuorossa aamusta hakutreenit!