torstai 19. kesäkuuta 2014

Tavoitteet kasvaa, palkitseminen vähenee ?

Lyhyen ajan sisään on tullut puheeksi useamman treenikaverin kanssa koiran onnistumisista iloitseminen. Tai lähinnä sen vaikeus, miksi se onkaan niin vaikeaa.. Kun itse aloittelin Cicin kanssa meidän harrastusuraa, olin hirmu iloinen jo siitä, että Cici tuli vähän sinne päin minun sivulle. Tai pysyi paikalla makuussa 10 sekuntia. Jokaisesta pienestäkin onnistumisesta olin vilpittömästi iloinen ja näy tin sen kauas koirallekin. Mitä sitten nykyään? Varman kohdalla sivulle tulon on oltava just eikä melkein, paikalla makuussa ei riitä että pysyy, vaan pitää maata aktiivisen rauhallisena, agilityssa kaarrokset tehdään pienenä ja niitä hinkataan, kunnes molemmat osaa ja haussakin pistojen pitää olla suoria. Ja miksi? Koska tiedän nyt enemmän kuin Cicin kanssa aloittaessa, vaatimustasoni on noussut ja haluan koko ajan kehittyä. Tietenkään tämä ei saisi sulkea pois palkitsemista. Mutta kyllähän se väkisinkin vaikuttaa, jos aiemmin melkein mikä vaan kävi, jotta olin iloinen ja nyt vain tietyt kriteerit mahtuvat palkittavien suoritusten joukkoon, jolloin tottakai palkittavia suorituksia on aina vain vähemmän..

Saksalainen me osataan jo, läpäisee vaatimustason !

Pitäisi itse aina muistaa, että kaikkien treenien pitäisi päättyä yleisesti ottaen positiivisesti. Ilman virheitä ei tule kehitystä, sekin on fakta. Ja virheitä ei saisi missään nimessä pelätä, sillä ne vie eteenpäin. Ja virheitä, joita vaikkapa kokeissa voisi tulla eteen lajissa kuin lajissa, pitää harjoitella treeneissä, jotta ne sitten sujuu kokeissa. Valeilmaisut haussa, kontakti/keppi-puomierottelut agilityssa ja jäävien erottelu tokossa vois olla esimerkkejä eri lajien mahdollisista virhepaikoista. Ensin ajaudutaan/ajetaan koira virheeseen, jonka jälkeen reagoidaan virheeseen ja saadaan haluttu suoritus, josta ihan super bileet. Näinhän se pitäisi mennä, mutta meneekö se aina ? Itsellä ainakin olisi kasvun paikka, sillä pelkään virheitä. Välttelen niitä, jolloin pysyttäydyn turhan paljon mukavuusalueella. Noudon treenaaminen on ollut todella vähissä, sillä siinä on ongelma ja virheitä tulee liikaa, jolloin oma asenne on syvältä. Eipä sitä ole tajunnut tehdessä, mutta nyt kun jälkikäteen pohtii niin peiliin katsominen taas kerran. Kehitystä tuskin tulee, jos välttelen aina näitä meille vaikeita juttuja !

Rullailmaisut, yksi hyvinkin vaiheessa oleva liike.. Pitäisköhän niitä treenailla, pohtii belgialainen ? ;)

En kuitenkaan koskaan ole virheistä koiralle vihainen vaan itselleni. Miksen suunnitellut paremmin, miksen ole opettanut paremmin, miksen keskittynyt paremmin jne... Koiralle pettymys ei näy paitsi omana korostetun neutraalina käytöksenä. Toki en tiedä miten paljon Varmakin vaistoaa, että sisällä kiehuu, mutta ainakaan siitä ei huomaa. Kun olen iloinen, niin sen kyllä näkee, sillä vuosien varrella olen vapautunut kehumaan vapaammin ja enemmän, vaikka ties ketä olisi katselemassa. Jotain kehitystä ;) Mielestäni koiralle ei saa edes olla vihainen sen virheistä, jollei nyt ihan selkeästi näy, että koira mokaa.. Varman kohdalla tällainen moka voisi olla luoksetulon laiminlyönti ihan vaikkapa lenkillä. Se on aivan ehdoton ja Varmalle se on tehty selväksi, jolloin myös jos jää tulematta niin tietää mitä jäi tekemättä. Kuitenkin heti suoriutuessaan oikein, muutun itse takaisin normaaliksi. Mutta tosiaan siis virheet ovat mielestäni 95% ohjaajavirheitä lajissa kuin lajissa. Joko opettamattomuutta, huolimatonta ohjausta, vääriä käskyjä tai melkeinpä mitä vain. Koirasta lähtöisiä virheitä on lähinnä, jollei suoriteta tehtävää jonka 100% koira osaa (kuten se Varman luoksetulo) tai sitten koira on kipeä, jolloin ei kykene suoriutumaan tehtävästä, jolloin tietystikään ei voida antaa palautetta. Nyt vaan itselle ohjenuoraksi tehdä niin kuin itse sanoo (kirjoittaa) ja muistaa iloita niistä pienimmistäkin onnistumisista ja treenata hyviä, opettavaisia treenejä! Dobo on kyllä itselle parasta harjoitusta, koska siellä ei voi edes tehdä virheitä, jolloin aina onnistutaan. Ja sen kyllä koirankin tulisi kuulla ;)

Varma pohtii, jospa aloittaisi joutsenmetsästäjän uran !

Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta ;)

Kipulääkehouruinen russellsson..



Hyppyyy !

Kuviokelluntaa

Cicistä en ole hetkeen mitää kirjoitellut ja syykin on se, ettei ole hirmuisesti kirjoiteltavaa. Selkä on ihan totaalijumissa ja selkärangan päällä on sellainen epämääräinen laatta, jonka syntyä ja poissaamista lähdetään selvittelemään alkuun fysioterapeutin avuin. Lisäksi tarkoituksena olisi kuvauttaa neidin selkä uudestaan hammaskivenpoiston yhteydessä, sillä Cicin puolisiskollakin oli selvinnyt vasta äskettäin muutoksia selkärangassa. Saisi vähän selvyyttä tähän selkäkipuiluun. Kunnes fyssariaika koittaa mennään aika minimiliikunnoilla ja rauhallisilla tempuilla aktivoiden sekä kipulääkkeen voimin huonoimpina päivinä. Eipä neiti pistä pahakseen, sillä liikkua ei hirveästi neiti halua tietystikään. Toivotaan, että tämä kierre lähtisi taas selviämään pikku hiljaa.. Siihen asti treenaillaan vaan Varpin kanssa kaksistaan !

torstai 12. kesäkuuta 2014

Puolitoista kuukautta yhdessä postauksessa

Taas saa kiriä hiukkasen blogia takaisin kohti tätä päivää.. Turhia selittelemättä, niin juuri nyt kesäni ainokainen lomaviikko on puolessa välissä ja tänään kotiuduttiin mökiltä, jossa ollaan oltu maanantaista asti. Taitaa olla jonkin sortin ennätys, että minä olen ollut treenaamatta neljä päivää jotakin koiramaista. Hupsis, ai miten niin meillä on ollu varsin kiireinen kevät?

Agilityn osalta olen ollut hurjan aktiivinen! Olin 10.-11.5. agilityn koulutusohjaajakurssin ensimmäisessä osassa ja tulipahan todettua, että kouluttaminen on kyllä myöskin todella haastavaa, mutta hyvin opettavaista! Kesän aikana teen koulutusohjaajaksi vaadittavat harjoittelut ja elokuussa olisikin vuorossa kurssin kakkososa. Toivottavasti menee läpi ;) Omien koiruuksien treenaamisessa niin Varmalla oli tosiaan projektina saada keinu kuosiin. Onnistuttiinkin lähes täydellisesti, sillä keinu oli ensimmäistä kertaa radalla ensimmäisissä yhteisissä virallisissa kisoissamme 7.6.! Keinu onnistui molemmilla agilityradoilla täydellisesti (tai ainakin osaamistasoomme nähden täydellisesti) ja saatiin olla tyytyväisiä. Lisäksi kepit onnistuivat myöskin todella upeesti, eipä tullut virheitä keppien osalta kisoissa ;)

No kerta nyt niistä ekoista virallisista mainittiin, niin arvatenkin Varma mitattiin maxiksi. Ylläripylläri, että mittatikun alle jäi semmoiset reilu kymmenen senttiä väliä maahan, kun tikku oli säädetty maxien rajalle 43 cm:iin. Startattiinkin kaikki radat ensimmäisenä maxeista, onneksi ehti nähdä minit ja medit ennen meidän suoritusta, jos ihan ensimmäisenä olisi pitänyt lähteä ni ois voinnu olla jalat kuin ylikypsät makaronit kun nyt ne oli vaan lähinnä keitetyt spagetit ! Radoista ensimmäinen oli hyppäri, joka meni puhtaana siihen asti, kunnes Varma ei osannut suorittaa rengasta. Videolta näkee, ettei raasu oikeasti mukamas tiennyt mitä pitäis tehdä! Kun saatiin rengas menemään vihdoin ja viimein oikein, juostiin suosiolla maaliin eikä lähdetty jatkamaan rataa. Hyvää tekemistä siihen asti. Ekalla agiradalla ohjasinkin hurjat kolme ensimmäistä estettä, jonka jälkeen oma ote herpaantui.. No treenailtiinkin rata loppuun kontakteja ja keppejä onnistuneesti :) Viimeiselle radalle tein päätöksen, että nyt itse tsemppaan loppuun asti enkä meinaa vaan ohjaan! Asenne ratkaisi ja lopputuloksena olikin LUVA tuloksella -12,70 sijoituksella 2! Kiljuin radan jälkeen sen verran, että seuraava radalle menijä oli vilkuillut meihin päin vihaisesti. Anteeksi sinne suuntaan, mutta vähänkö olin iloinen ! Enpä olis uskonnu, et heti ekoista kisoista eka LUVA jo olis takataskussa :)

Hyppis ja Varman aivopieru :)


Kontaktitreenirata !


NOLLA!

Nyt tietää ainakin mitä agin osalta pitää treenailla. Kontakteille vedätystä, sieltä ei karata ennen kuin minä annan luvan! Vaikeampia esteitä pitää myöskin treenailla eli rengasta, pituutta, muuria ja okseria ainakin. Pussia oltiinkin treenailtu ennen kisoja, mutta kuinkas ollakaan sitä ei sitten radoilla näkynyt. Lisäksi ihan itselle treenattavaksi sain 6.6. Niinun koulutuksesta rytmityksen sisäistämisen ja opettelun (huomatkaa, että yritän hyppiksen alussa hieman rytmittää, en nyt tiedä miten onnistuneesti, mutta yritys hyvä kymmenen!) sekä valssien oikea aikaisuuden. Miten niinkin yksinkertaisen kuuloinen ohjaus kuin valssi voi olla niin tolkuttoman vaikea? Eipä auta kuin alkaa treenailemaan sitäkin ;) Lisäksi kepeille häiriöesteitä sekä yleensä ottaen käännöksiä, jotta ne olis tiukkoja ja nopeita. Ehkäpä tää tästä, seuraavat kisat houkuttelis jo, mutta minneköhän sitä lähtis ku belgineiti taitaa tehdä juoksuja o.O

Almakin on eksynyt mukaan välillä treenailemaan, keinun se jo periaatteessa osaa ja kepeilläkään ei ole enää kuin 5 verkkoa, huisia! :)

PK-haun osalta ollaan ryhdistäydytty jonkin verran. Työt ja koulu on estänyt harmittavan usein treeneihin pääsyn, mutta niillä mennään mitä ollaan saatu. Meillä oli tosiaan oman hakuryhmämme leiri 23.-25.5., jossa kouluttajan ominaisuudessa oli viime vuoden tapaan Konttisen Antti. Syksyllä meidät kuulemma voisi ihan hyvin nähdä jo ykkösluokan hakukokeissa, kuhan saataisiin ilmaisut kuntoon. Toki siinä on muutama mutka matkassa, muun muassa BH pitäis käydä ennen sitä sekä jonkun pitäis opettaa mun koira noutamaan korrektisti, mutta pikku vikoja ;) Vakavasti puhuen treenattavaa tälle kesälle oliskin haun osalta laatikkopistot, se kuuluisa ilmaisu sekä minulle ohjaajana lähetyksiin keskittyminen ja keskilinjalla liikkuminen. Tärkeitä, pieniä juttuja, jotka tuppaa minulta unohtumaan. Hyvä, että niistä taas muistuteltiin! Ilmaisuja treenaillaankin kuntoon kentillä ja sitten kun siellä pelittää hyvin ni maastoon mahdollisimman pian.. Laatikkoja treenaillaan mielikuvilla eli haamua 50m:ssä, koiran silmät piiloon, jolloin maalimies siirtyy hieman eteenpäin, jonka jälkeen lähetetään kohti haamukohtaa ja tadaa, laatikko!


Esineruutua EK-päivästä! (kuvat: Henriikka Havukunnas)

Ennen hakuleiriä oltiin 18.5. belgiyhdityksen EK-päivässä jossakin päin pääkaupunkiseutua, oiskohan se ollu Kirkkonummea tai vastaavaa? Olen hyvä maantiedossa ;) Hirmuinen motivaatiopläjäys kyseisen koemuodon suhteen kyllä, ollaankin treenailtu ahkeraan tarkkuusruutua varten esineen ilmaisua. Ilmaisuksi valikoitui maahanmeno siten, että Varman leuka on esineen päällä. Alkuun neiti yritti tarjota suuhun ottamista, kun siten taidettiin kertaalleen kokeilla tarkkuusruutua, mutta neidin sählän luonteen vuoksi maahanmeno on varmempi sen suhteen, ettei Varma nielaise esinettä ;) Esineruudun suhteen saatiin myöskin hyvä vinkkejä, sillä Varmahan on etsinyt aika lailla silmillään. Esineitä paremmin piiloon, jolloin nokkakin aukeaa paremmin ja volá, paremmalta jo näyttää ! Jälkeä kun jaksais alkaa myöskin tallustamaan ahkerammin, ni alkais olla tääki laji kokeita vaille valmis ehkä hmmm, 2016? ;)

Ollaan me tokoakin jonkin verran tehty, mutta aika lailla se on jäänyt nyt varjoon agilityn kisavalmistelujen sekä muihin lajeihin kohdistuneen kiinnostuksen vuoksi. Paikalla makuuta ollaan tehty aina kyllä, kun vaan on ollu mahdollista! Pari kertaa olen makuuttanut jo alokasluokan kaltaisen makuun ja hyvin se sen kestää, pitäisi vaan BH-kokeita silmällä pitäen pidentää makuuaikaa vaan rohkeasti. Kyllä se siellä pysyy ! Lisäksi ollaan tehty lähinnä kaikkea kivaa, juostu ruutuun ja taisteltu kapulan pidon kanssa sekä treenailtu selkäkuljetusta lähinnä haun maalimiehiltä palailua varten. Jospa nyt ottaisi jonkin tavoitteen tokonkin suhteen, esimerkiksi kokeet syksylle ni tulis siihenkin panostettua enemmin. Ja vaikkapa ne BH:t! Koekalentereita silmäilemään MARSMARS!