lauantai 29. lokakuuta 2011

Lomafiiliksiä !

Tällä viikolla ollaan oltu superahkeria ! Jopa kolmet treenit yhden viikon aikana ja ehkä neljännetki, jos mennään sunnuntainaki treenaileen.. On tää loma niin kivaa! Cicin kans ollaan näin muuten lenkkeilty pitkiä lenkkejä ja ihan uusilla poluilla, mikä sitten aiheuttiki pientä eksymistä ja loppujen lopuks 2h mittaista lenkkiä, UPS...

Keskiviikkona ohjattu toko ja möllikerta vuorossa. Eli suomeksi arvostellaan toisiamme ja liikkeillä ei nyt niin merkitystä, oman mielen mukaan ! Alkuunsa aloitettiin sillä perinteisellä eli luoksepäästävyydellä, jonka jälkeen paikalla makuu. On kyllä ihana kun ei tarvii tuosta makaamisesta huolehtia, vaikka vieressä koira jojoili istumisen ja maassa olon välillä sekä toisella puolella hallia oli haukkuvia koiria niin neiti makailee nätisti, hyvä me!

Hihnassa seuraaminen vuorossa seuraavana ja voi kuinka vihaankaan hihnaa ! Jos mulle on ongelma kävellä suoraan jo ilman hihnaa, niin ei sitten hihnan kanssa kun tuntuu että rypäsee alta aika yksikön.. Onneksi Cici seuraa ihan nätisti ohjaajan sähläyksestä huolimatta, täyskäännökset oli jotain ihan kaameeta. No niitähän me treenataan.. Liikkeestä maahanmenossa ei nyt muuta ropleemaa kuin se, että hallin lattiassa oli tumma läntti johon Cici halusi koko ajan jäädä. Kun seurautin sen yli, piti olla hirmuiset avut tai muuten neiti jäi sinne. Kuinka raivostuttavaa, pitää alkaa seurauttamaan erilaisten alustojen yli ja vaikkapa vesilätäköistä.. Saa nyt nähdä!

Liikkeestä seisomisessa neiti päätti mennä maahan, koska sitä oltiin äsken tehty. Olen yrittänyt tehdä eroa seisomisen ja maahan menon välille niin että seisomisen käsky tulee korkeelta ja maahan menon matalalta. Musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan, etten ole tarpeeksi hyvin tehny eroo selväksi eikä neiti ole sitä eroa koskaan oppinu. Huokaus... Seuraavaksi luoksetulo, jossa ei ropleemia, perustekemistä :) Hyppy ja hermojen menetys, ensimmäinen hyppy tosi upeesti, mutta TAAS Cici otti tukea hypystä.. Muutaman kerran hyppäytin sitten esteen yli kuin agihypyn yli ja ei osunut. Sen jälkeen kokonainen liike ja ei ottanu tukea. Mitäs nyt tähän sanois tai tekis, ei aavistusta.. Kaukoja tehtiin niin että Cicin persiin taakse pujottelukeppi maahan, jottei liikkuisi m-i siirrossa ja hyvin jo onnistui. Ihan hyvä keino näin alkuun treenatessa, kaiketi?

Torstaina käytiin agilityssa ja siellä oli valtava osanotto, kolmestatoista koirasta kolme paikalla.. Saatiin sitte paljo reeniä. Mutta ei siellä mitään ihmeempiä, taas tuli todettua että Cicin vauhti kasvaa mitä useampi rata mentiin läpi :p


 
RUUTUUN (8

Eilen oltiin Minnan ja aussieitten kanssa treenaamassa.. Kerrankin jopa kamera matkassa niin tuli ihan kivoja kuvia. Alkuunsa reenailin taas täyskäännöksiä, Cici on oppinnu jo upeesti käyttämään takapäätä eikä tarvitse edes sanoa vihjesanoja vaan pyörii nätisti mukana. Ainut ongelma on, kun minä en itse osaa kävellä kunnolla täyskäännöstä.. Hankalaa sanoisinko, tuo käveleminen. Noh, pitäis nyt oikeesti alkaa tarpomaan vaikka sisällä sitä käännöstä ni hyvä tulis !

Sitten tein taas maahanmenolle ja seisomiselle eroa, vapaata seuraamista ja jompi kumpi käsky. Maa vetää neitiä puoleensa, mutta lopetti parin väärän jälkeen ennakoinnin ja alkoi kuuntelemaan nätisti mitä käsketään. Ehkei tässä nyt olekaan muuta ongelmaa kuin neitin kuuntelu, pitää kokeilla muulloinkin niin ehkä se selviää..

Seuraamista tehtiin taas ja Minna kehotti palkkaamaan taakse, ettei edistä.. Yhdessä vaiheessa oli taas niin, että oli hyvä palkata siihen viereen, koska neiti jätätti. Ja nyt on vuorossa edistäminen, raivostuttavaa tämä kultaisen keskitien etsiminen! Lisäksi tehtiin ruutua kuten kuvista näkyy. Eli namilätkä ruutuun ja villitsin Ciciä koko ajan kantaessani sitä kauemmas. Sitten kun oltiin riittävän kaukana koira irti ja se pinkoi ruutuun. Enpä olis arvannu treenata näin, jollei Minna ois kertonu.. Onneks Minna tietää ;)

Seuraavaan kerran sitte varmaanki huomenna treenaamaa, ehkä? Ens viikosta ei oikein mitään hajua, koska rakastamani iltalukio alkaa ja se vasta mukavaa..

tiistai 18. lokakuuta 2011

Seuraaseuraaseuraaseuraa

Eilen oltiin Minnan ja paimenien kanssa treenaamassa jäähallin kentällä. Porukkaa meni koko ajan kentän vierestä halliin ja hallista pois, joten ääntä kuului koko ajan mikä on hyvä.. Neiti jää välillä nimittäin kuuntelemaan ja pärisemään kaikille mukaville äänille niin tekis ihan hyvää siedättyä niille. Avustin Minnaa muutamissa tunnareissa, oli kyllä ihan kiva oppia kuinka koko liike edes menee.. Siis kyllähän sen olen ymmärtäny et oma kapula pitää tuoda, mutta toteutus kokonaisuutena on ollut mysteeri. Onneks sinne on vielä pitkä matka !

Naksuttimen kanssa viilattiin seuraamista ja erityisesti täyskäännöstä. Pitäis vissiinki opetella iteki kävelemään ni ehkäpä tuo onnistuisi pikkasen paremmin, mutta kehitystä tapahtuu.. Alkuun pyysin vain sivulla Ciciä liikkumaan pyöriessäni ympyrää. Tämän neiti on jo tosi hienosti ymmärtänny, mutta aina viilaamista löytyy.. Nyt olis siirrettävä tämä liike itse täyskäännökseen, mutta siitäkin saa hankalaa jos omistaja ei osaa kävellä *köhköh* :)

Seisomista otettiin samaan tyyliin kuin ollaan otettu aiemmin ohjatuissa treeneissä eli pyörin vain ympyrää Cicin ympäri. Vaikka ollaan tehty ihan hirveästi seisomista niin silti neiti tarjoaa mielummin maahan menoa kuin seisomista. Kuitenkin kun taas jäi seisominen päälle niin tämä onnistui hienosti, antaa kävellä ympäri ihan miten sattuu hievahtamatta. Mutta vaihtelu virkistää eli lisää seuraamista, nyt tehtiin neliöitä ja käännökset molempiin suuntiin. Pysyy paremmin mukana kun käännytään vasemmalle, mutta naksulla alkoi tekemään hyvää duunia oikealle kääntyessä. Lisäksi tehtiin 20-30 askeleen suoria pätkiä, joilla vaadin kunnon seuraamista. Pitäisi ite vaan miettiä, että missä kohtaa voin luistaa ku mulla on pieni koira, tietenkään se ei voi seurata kuin joku paimen, johan haastetta tuo se kun neidin pää on alle polven korkeudella. Mutta toisaalta ei voi jättää vaatimatta tai muuten vuorossa edistämistä/jätättämistä.. Hankalaa!

Tehtiin myöskin pikkasen ruutua ku kerta Minnakin sitä treenas.. Tehtiin sitäkin kuin ohjatuissa, lätkällä, mutta nyt palkkaamista helpotti naksu. Alkoi kääntymään muutaman toiston jälkeen hienosti minuun päin, mitä ei meinannu ohjatuissa tehdä. Vois treenailla huvin vuoksi ruudun kuntoon, vaikka voittajaan matkaa on paljon.. Jos joku vaikka kertois, kuinka opettaa kapulakammoiselle noutaminen? ;)

PS. Viime viikolla Cici antoi agitreeneissä keinun pamahtaa 20cm päästä maasta eikä jäätynyt! Tästä se lähtee, matka kohti keinunkammon voittamista ja ehkä kisoja?! :)


torstai 6. lokakuuta 2011

Ruutua, seisomista ja kursseilla oloa...

Viime viikko meni ihan lahnaillessa tai ainakin treenaamisen osalta. Torstaina käytiin moikkaamassa Ellua ja Lakua Alman ja Cicin kanssa. Käytiin heittämässä semmoin puolentoista tunnin pelto- ja metsälenkki ja matkaan kuului, jos jonkinmoista rämpimistä. Allekirjoittaneelta esimerkiksi kastui kenkä, kun yritti päästä yli metrin leveestä ojasta.. Ei siitä sitten sen enempää ! Kamera jäi reissulta onneksi ihan vain autoon, pari kuvaa nappasin pihassa, mutta eipä hirmuisia onnistumisia saatu niihin otoksiin..


Sunnuntaina oli suunta kohti Valkealaa ja koetoimitsijakurssin kakkososaa. Nyt mielenkiinnolla odottelen ensi vuoden harjoitteluja agikisoissa. Jännittää jonkin verran, sillä vaikkakin paljon on tullut aikaa viettettyä agikenttien vierellä ja kisoissakin, mutta itse en ihan hirveästi ole kisaillut. Saa nähdä miten radanrakennus ja tuomarin sihteerinä olo sitten sujuu, onneksi siinä on koko ajan kyttäämässä varahenkilö niskassa etten mitään ihmeellistä säätöä saa aikaan !


Eilen raahauduin ohjattuihin tokoihin ja onneksi menin! Jos pari viikkoa sitten halli oli Cicistä ihan hirveä, niin ei se kyllä nyt koirasta näkynyt. Cici oli koko ajan ADHD-meiningillä ja odotti käskyjä innolla. Se teki liikkeitä kunnolla vaikka vähän koirat rähisi vieressä ja vaikka välillä paikkui hallin ovet, tää on niin upeeta, koska Cicillä on ollu kovien äänten kanssa ongelmia ja nyt se pystyy jopa toimimaan vaikka olisi kuulunutkin tämmöinen hirveä ääni!

Alkuunsa tehtiin juoksutarkistus kuin kisoissa tehtäisiin. Cici meni innolla moikkaamaan ohjaajaa, ehkä vähän turhankin innokkaasti, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Tarkastuksen jälkeen alokkaan paikalla makuu, 2min, eikä siinäkään mitään ihmeellistä.. On niin kivaa aina todeta, että tietenkin se taas pysy, eikä niinkuin ennen, kun joutui pelkäämään että milloin se lähtee, pitäisikö kohta mennä paikkaamaan jne.. Aika varma liike häiriössäkin, nyt jos vaan jaksais alkaa pidentelemään aikaa vieläkin pidemmäksi, kolme minuuttia taitaa olla pisin, mitä ollaan ikinä tehty.

Treenien teemana oli ruutu. Joskus aikoja sitten ollaan namilätkän kanssa treenattu jonkin verran ruutua, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Tehtiin sitä niin, että vietiin lätkä ruutuun koiran kanssa, koira perusasentoon ruudun ulkopuolelle, jonka jälkeen lähetys ruutuun. Kun koira syö namin, pyydetään koiraa seisomaan ja sitten palkkaamaan koira ruutuun. Ja tätä toistettiin pariin otteeseen, Cici tajusi hyvin idean. Eipä tuossa ruudussa ole mitään ihmeempää muutenkaan ainakaan näin alkuvaiheessa, toistoa toistoa vaan!

Toisena treeninä tehtiin liikkeestä seisomista muttei täysin perinteiseen tyyliin. Ohjeistuksena oli, että kyllähän kaikkien koirat osaa liikkeestä seistä, mutta yrittääkää tehdä ympyrä koiran ympäri sen seisoessa ilman tassujen liikkumista. Cicin kanssa isommat ympyrät onnistui helpommin kummalta puolelta tahansa kierrettynä, mutta kun rinkiä alkoi pienentää niin eipä neiti tahtonut pysyä paikallaan. Viimeiset kierrot tein 20cm päästä koirasta ja heti kun onnistui super lelu- ja namipalkka. Tämän jälkeen jokainen teki vielä yhden kokonaisen liikkeen ja Ciciltä tämä sujui tosi mallikkaasti, vaikkakaan en antanut vartaloapuja joita yleensä annan vahingossa (nyt keskityin siihen etten tee mitään kädenheilautuksia ;>) !

Lopuksi tein itsenäisesti pari kertaa hypyn, ihan vain testatakseni että ottaako tukea laudoista vai oliko parin viikon takainen tempaus kertaluontoinen. Ja niinkuin arvelin, ei se mitään tukea ottanut, hyppäsi aivan normaalisti hypyn yli. Onneksi, niin ei tarvitse alkaa tätä liikettä purkamaan osiin :)


Tänään oli vuorossa sitten agilitytreenit. Cici on kyllä koira, jolle vauhtia tulee mitä useampi kierros rataa tehdään. Ensin se matelee ku mikäkin, mutta viimeisillä radoilla jo itsekin joutuu juosta ihan kunnolla. Pitäisi varmaan latailla joku ratapiirrosohjelma, hankala selitellä oikein mitään itse radoista. Spesiaalina oli neljän esteen suora radan alkuun, 2 hyppyä, rengas ja hyppy ja piti jättää koira alkuun. Ajattelin ettei Cici liikkuisi minnekään kun sen jättää niin kauas, mutta kuinka ollakaan sehän tuli hienosti! Toisella radalla Cici ennakoi alkuun, joku voisi ottaa pahalla, mutta kun meillä on agin kanssa ollu ongelmia niin minä otan sen hyvällä, koira innostuu!

Nyt vaan pitäisi alkaa treenailemaan ahkerammin ja useammin molempia lajeja.. Ja lisää koiria tiedossa harrastusten pariin, Alma on nyt täyttänyt vuoden joten agiesteitten opetukseen marsmars!!