maanantai 5. kesäkuuta 2017

Oispa kiva katkeroitua

Tämän vuoden piti olla se meidän vuosi. Vitsillä oli heitetty pk-uran alussa, että vuonna 2017 me ollaan pk-sm:ssä kisaamassa. Meidän piti olla agilityn sm:ssä kisaamassa. Meidän vuosi...

Syksyllä aloitetut laukaussiedätystreenit alkoi lupaavasti, koko ajan edettiin ja koirasta tuli rennompi paukut kuullessaan. Ajatus oli, että keväällä kenttien sulaessa on hyvä jatkaa operaation parissa ja kesällä sitten päästäisiin testaamaan laukausten sietoa kilpailutilanteessa.

Syksyllä aloitettiin myös uudenlainen lähestymistapa agilityyn. Koiralle sopivan ohjaustyylin hakeminen, jossa koiralle rakennetaan ohjauksilla ponnistuspaikat, jolloin koiralle ei jää muuta tehtävää kuin seurata ohjausta. Sillä se ei oikein niitä ponnistuspaikkoja koskaan oppinut itse hakemaan, jolloin rimat lenteli ihan miten sattuu etenkin kun rimojen ylhäällä pidosta ei oltu koiran ollessa nuori, niin pidetty tarpeeksi huolta. Treenit näytti jo hyvältä, keväällä sitten kisaamaan urakalla ja testaamaan, miltä näyttää.

Kunnes koitti 25.2.2017. Herään koiran ulosteen hajuun ja siihen, kun Varma vetää etupäällään itseään kohti mattoa lattiaa myöten. Takapää ei pitänyt alla ja kun pääsin Varman viereen, käänsin sen kyljelleen, jolloin se kramppasi siinä. En tiedä kauan, mutta aika tuntui pitkältä ja tuskaiselta. Kohtauksen jälkeen Varma hetken läähätteli, mutta oli sen jälkeen täysin oma itsensä. Vein sen silti käymään eläinlääkärin vastaanotolla, jossa todettiin ettei ole järkeä alkaa viikonloppuna mitään tutkimuksia tekemään, kun oireet on selvät. Epilepsia.

Päätin, etten anna yhden kohtauksen vaikuttaa meidän elämään, koska välttämättä kohtauksia ei tulisi lisää ja tämä jäisi Varman elämän ainoaksi, ensimmäiseksi ja viimeiseksi kohtaukseksi. Käytin Varman kuitenkin oman mielenrauhan saamiseksi verikokeissa ja muutenkin eläinlääkärin tarkastettavana. Toteamus oli sama kuin päivystävällä eläinlääkärillä, oireiden mukaan epilepsia olisi järkevin selitys kohtaukselle. Verikokeissa ei löytynyt muuta poikkeavaa kuin hieman koholla oleva kilpirauhasarvo. Siitä kuitenkaan eläinlääkäri ei ollut huolissaan ja totesikin, että voidaan elellä rauhassa, että otetaan kuitenkin myöhemmin kontrolliveret esim. kesällä.

Pahin pelkoni kävi toteen. 13.4.2017 Varma sai kohtauksen numero kaksi, joka on nyt tähän mennessä se viimeisin kohtaus. Edellisenä päivänä oltiin treenailtu agilitya ja tokoa, jolloin ylläripylläri, belgin kierrokset olivat katossa. Varma oli sängyn alla, kuten usein muulloinkin, mutta yhtäkkiä se alkoi kopistella lattiaa ja sänkyä vuoronperään. Arvasihan sen heti, että mikä oli meneillään. Samalla hetkellä tein päätöksen lopettaa kaikki lajit, jotka turhaan nostaa kierroksia. Pk-lajeja oltaisiin muuten voitu tehdä, mutta laukauksiin siedätyksen unohdin saman tien. Agilityn unohdin myös saman tien, koska se nostaa kierroksia ihan urakalla joka kerta. Jäljelle jäikin sitten toko ja fh-jälki, koska peltojäljellä ei tarvitse huolehtia laukauksista.

Ja kyllä vaan, minua motivoi harrastaa lajeja, joissa on edes teoreettinen mahdollisuus päästä kilpailemaan. Omaksi iloksi ollaan etsitty esineitä, mutta hakumetsään en ole itseäni saanut raahattua, vaikka mieli on tehnyt. Mulla on hieman katkera olo tästä vuodesta tai siitä, ettei se mennyt kuin olin suunnitellut. Enkä halua mennä parkumaan omaa surkeuttani ja itsesääliäni hakumetsään. Olen kateellinen niille, joilla on pk-koira, jonka kanssa voi harrastaa kilpailuihin tähdäten. Minulla oli, mutta ei ole enää.

Rakastan Varman kanssa tekemistä. Se on tällä hetkellä koira parhaassa iässä, nuoruuden hössötys on jäänyt pois treenikentällä, se keskittyy ja on täysillä mukana tekemisessään. Se yrittää viimeiseen asti ja jollei se ymmärrä, se yrittää jotain muuta. Välillä se on ihan puupää, kun sille yrittää opettaa uusia juttuja, mutta kyllä se yrittää. Ja sitten kun se hoksaa, se loistaa. Siitä loistaa into ja halu tehdä töitä mulle, olla hieno. Varma täyttää loistavasti paikkansa palveluskoirana, parempaa on vaikea toivoa.

Vaikka tämä koko teksti on pelkkää itsesäälissä rypemistä ja ahdistuksen purkua, niin olen oppinut paljon. Olen oppinut nauttimaan jokaisesta treenikerrasta, vaikka ne ei olisivatkaan ne täydellisesti onnistuneet treenit. Olen oppinut nauttimaan uuden opettamisesta entisestään. Olen oppinut suunnittelemaan laadukkaampia treenejä kaikille koirilleni, niin lajissa kuin lajissa. Tehdään täysillä nyt, kun se on vielä mahdollista.

"Vielä kun mahdollista..." Ajatus, joka on Varman kanssa ollut useampaan otteeseen. Halusin itsekkäistä syistä kokeeseen, kun siihen avautui äkkilähtönä paikka. Pari päivää ennen koetta sain tietää kokeessa olevan tilaa ja pian löysinkin itseni kyselemästä siiihen paikkaa. Koska halusin mennä nauttimaan tämän pienen paimeneni kanssa yhdessä tekemisestä, testaamaan osaamistamme, näyttämään mitä osaamme. Hymyssä suin, koska "tulin voittamaan enkä anna minkään seistä tiellä", niinkuin Cheekin biisi raikasi ajomatkalla koepaikalle. Ei me luovuteta. Painetaan niin pitkään yhdessä duunia kuin mahdollista rajoitteiden sallimissa rajoissa ja fiilistellään.

Enkä ole ikinä ollut noin hyvillä mielin kokeessa. Hymyilin, olin Varman kanssa omassa kuplassa. Varma teki elämänsä parhaan koeseuruun, mihin varmasti vaikutti myös mun fiilis. Mulla oli kivaa ja kuten koepaikalla heitinkin, niin nyt Varma voi kuolla tyytyväisenä tähän kokeeseen. Varmahan ei mistään kokeesta ymmärrä, mutta niin... Minä olen iloinen, että mentiin sinne. Muisto tuosta kokeesta on ihan mielettömän hyvä, nostaa hymyn huulille joka kerta. Ei jää hampaan koloon mitään, jos jotain nyt sattuukin. Nyt voidaan mennä päivä kerrallaan nauttia ja fiilistellä yhteisestä ajasta, josta ei tiedä, onko sitä vähän vai paljon.


Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut opettajakseni pk-uralle tuollaisen koiran kuin Varma. Ja agilityyn nopean koiran ohjaukseen. Ja tokossa etenemiseen. Kohtalon Iva jatkaa agilityssa mun treenikoirana ja huomaan jo nyt, kuinka paljon olen itse kehittynyt. Kiitos Varman. Tokossa Varma jatkaa niin kauan kuin voi ja pk-puolelle tulee laumaan vahvistus tulevaisuudessa. En osaa sanoa, että milloin, mutta tulossa on. Hyviä juttuja odottaa mielellään. Nyt me fiilistellään elämää tällä laumalla ja näillä olosuhteilla, mitä nyt on. Ja se riittää. Kaikella on tarkoituksensa etc ja muita kivoja kliseitä tähän loppuun. Saatte kuvitella niitä itse. Suorittakaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti