maanantai 5. kesäkuuta 2017

Oispa kiva katkeroitua

Tämän vuoden piti olla se meidän vuosi. Vitsillä oli heitetty pk-uran alussa, että vuonna 2017 me ollaan pk-sm:ssä kisaamassa. Meidän piti olla agilityn sm:ssä kisaamassa. Meidän vuosi...

Syksyllä aloitetut laukaussiedätystreenit alkoi lupaavasti, koko ajan edettiin ja koirasta tuli rennompi paukut kuullessaan. Ajatus oli, että keväällä kenttien sulaessa on hyvä jatkaa operaation parissa ja kesällä sitten päästäisiin testaamaan laukausten sietoa kilpailutilanteessa.

Syksyllä aloitettiin myös uudenlainen lähestymistapa agilityyn. Koiralle sopivan ohjaustyylin hakeminen, jossa koiralle rakennetaan ohjauksilla ponnistuspaikat, jolloin koiralle ei jää muuta tehtävää kuin seurata ohjausta. Sillä se ei oikein niitä ponnistuspaikkoja koskaan oppinut itse hakemaan, jolloin rimat lenteli ihan miten sattuu etenkin kun rimojen ylhäällä pidosta ei oltu koiran ollessa nuori, niin pidetty tarpeeksi huolta. Treenit näytti jo hyvältä, keväällä sitten kisaamaan urakalla ja testaamaan, miltä näyttää.

Kunnes koitti 25.2.2017. Herään koiran ulosteen hajuun ja siihen, kun Varma vetää etupäällään itseään kohti mattoa lattiaa myöten. Takapää ei pitänyt alla ja kun pääsin Varman viereen, käänsin sen kyljelleen, jolloin se kramppasi siinä. En tiedä kauan, mutta aika tuntui pitkältä ja tuskaiselta. Kohtauksen jälkeen Varma hetken läähätteli, mutta oli sen jälkeen täysin oma itsensä. Vein sen silti käymään eläinlääkärin vastaanotolla, jossa todettiin ettei ole järkeä alkaa viikonloppuna mitään tutkimuksia tekemään, kun oireet on selvät. Epilepsia.

Päätin, etten anna yhden kohtauksen vaikuttaa meidän elämään, koska välttämättä kohtauksia ei tulisi lisää ja tämä jäisi Varman elämän ainoaksi, ensimmäiseksi ja viimeiseksi kohtaukseksi. Käytin Varman kuitenkin oman mielenrauhan saamiseksi verikokeissa ja muutenkin eläinlääkärin tarkastettavana. Toteamus oli sama kuin päivystävällä eläinlääkärillä, oireiden mukaan epilepsia olisi järkevin selitys kohtaukselle. Verikokeissa ei löytynyt muuta poikkeavaa kuin hieman koholla oleva kilpirauhasarvo. Siitä kuitenkaan eläinlääkäri ei ollut huolissaan ja totesikin, että voidaan elellä rauhassa, että otetaan kuitenkin myöhemmin kontrolliveret esim. kesällä.

Pahin pelkoni kävi toteen. 13.4.2017 Varma sai kohtauksen numero kaksi, joka on nyt tähän mennessä se viimeisin kohtaus. Edellisenä päivänä oltiin treenailtu agilitya ja tokoa, jolloin ylläripylläri, belgin kierrokset olivat katossa. Varma oli sängyn alla, kuten usein muulloinkin, mutta yhtäkkiä se alkoi kopistella lattiaa ja sänkyä vuoronperään. Arvasihan sen heti, että mikä oli meneillään. Samalla hetkellä tein päätöksen lopettaa kaikki lajit, jotka turhaan nostaa kierroksia. Pk-lajeja oltaisiin muuten voitu tehdä, mutta laukauksiin siedätyksen unohdin saman tien. Agilityn unohdin myös saman tien, koska se nostaa kierroksia ihan urakalla joka kerta. Jäljelle jäikin sitten toko ja fh-jälki, koska peltojäljellä ei tarvitse huolehtia laukauksista.

Ja kyllä vaan, minua motivoi harrastaa lajeja, joissa on edes teoreettinen mahdollisuus päästä kilpailemaan. Omaksi iloksi ollaan etsitty esineitä, mutta hakumetsään en ole itseäni saanut raahattua, vaikka mieli on tehnyt. Mulla on hieman katkera olo tästä vuodesta tai siitä, ettei se mennyt kuin olin suunnitellut. Enkä halua mennä parkumaan omaa surkeuttani ja itsesääliäni hakumetsään. Olen kateellinen niille, joilla on pk-koira, jonka kanssa voi harrastaa kilpailuihin tähdäten. Minulla oli, mutta ei ole enää.

Rakastan Varman kanssa tekemistä. Se on tällä hetkellä koira parhaassa iässä, nuoruuden hössötys on jäänyt pois treenikentällä, se keskittyy ja on täysillä mukana tekemisessään. Se yrittää viimeiseen asti ja jollei se ymmärrä, se yrittää jotain muuta. Välillä se on ihan puupää, kun sille yrittää opettaa uusia juttuja, mutta kyllä se yrittää. Ja sitten kun se hoksaa, se loistaa. Siitä loistaa into ja halu tehdä töitä mulle, olla hieno. Varma täyttää loistavasti paikkansa palveluskoirana, parempaa on vaikea toivoa.

Vaikka tämä koko teksti on pelkkää itsesäälissä rypemistä ja ahdistuksen purkua, niin olen oppinut paljon. Olen oppinut nauttimaan jokaisesta treenikerrasta, vaikka ne ei olisivatkaan ne täydellisesti onnistuneet treenit. Olen oppinut nauttimaan uuden opettamisesta entisestään. Olen oppinut suunnittelemaan laadukkaampia treenejä kaikille koirilleni, niin lajissa kuin lajissa. Tehdään täysillä nyt, kun se on vielä mahdollista.

"Vielä kun mahdollista..." Ajatus, joka on Varman kanssa ollut useampaan otteeseen. Halusin itsekkäistä syistä kokeeseen, kun siihen avautui äkkilähtönä paikka. Pari päivää ennen koetta sain tietää kokeessa olevan tilaa ja pian löysinkin itseni kyselemästä siiihen paikkaa. Koska halusin mennä nauttimaan tämän pienen paimeneni kanssa yhdessä tekemisestä, testaamaan osaamistamme, näyttämään mitä osaamme. Hymyssä suin, koska "tulin voittamaan enkä anna minkään seistä tiellä", niinkuin Cheekin biisi raikasi ajomatkalla koepaikalle. Ei me luovuteta. Painetaan niin pitkään yhdessä duunia kuin mahdollista rajoitteiden sallimissa rajoissa ja fiilistellään.

Enkä ole ikinä ollut noin hyvillä mielin kokeessa. Hymyilin, olin Varman kanssa omassa kuplassa. Varma teki elämänsä parhaan koeseuruun, mihin varmasti vaikutti myös mun fiilis. Mulla oli kivaa ja kuten koepaikalla heitinkin, niin nyt Varma voi kuolla tyytyväisenä tähän kokeeseen. Varmahan ei mistään kokeesta ymmärrä, mutta niin... Minä olen iloinen, että mentiin sinne. Muisto tuosta kokeesta on ihan mielettömän hyvä, nostaa hymyn huulille joka kerta. Ei jää hampaan koloon mitään, jos jotain nyt sattuukin. Nyt voidaan mennä päivä kerrallaan nauttia ja fiilistellä yhteisestä ajasta, josta ei tiedä, onko sitä vähän vai paljon.


Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut opettajakseni pk-uralle tuollaisen koiran kuin Varma. Ja agilityyn nopean koiran ohjaukseen. Ja tokossa etenemiseen. Kohtalon Iva jatkaa agilityssa mun treenikoirana ja huomaan jo nyt, kuinka paljon olen itse kehittynyt. Kiitos Varman. Tokossa Varma jatkaa niin kauan kuin voi ja pk-puolelle tulee laumaan vahvistus tulevaisuudessa. En osaa sanoa, että milloin, mutta tulossa on. Hyviä juttuja odottaa mielellään. Nyt me fiilistellään elämää tällä laumalla ja näillä olosuhteilla, mitä nyt on. Ja se riittää. Kaikella on tarkoituksensa etc ja muita kivoja kliseitä tähän loppuun. Saatte kuvitella niitä itse. Suorittakaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Pakko päästä kirjoittamaan

Vuosi sitten näihin samoihin aikoihin tiedostin vahvasti sen, että enää pari viikkoa armon aikaa. Armon aikaa sille, että saisin hyvästellä yhden hyvin isoksi osaksi elämääni muodostuneen osasen elämästäni ja toivottaa parempaa elämää jonkun muun luona, jonkun joka pystyisi paremmin vastaamaan tämän pienen osasen erityistarpeisiin. Miettien, että olenko tehnyt ihan todella järkevän ratkaisun, voisiko ratkaisuni vielä peruuttaa. Voisinko katua tätä päätöstä myöhemmin, tekisinkö elämäni virheen?

Kun vuosi on kulunut, voin rehellisesti todeta, ettei kaduta yhtään. Vimmasta luopuminen oli tähän hetkisistä elämäni ratkaisuista yksi suurimpia ja raskaimpia. Mutta silti vuosi takaperin mietitytti monet kysymykset: Mitä mahtavat muut ajatella, kun luovun koirasta? Pitävätkö he epäonnistuneena? Koenko itseni epäonnistuneeksi, miksi en pystynyt tarjoamaan tuolle pienelle pelkäävälle raasulle parempaa? Voinko hyväksyä sen, että joku muu mahdollisesti voisi? Helpottuisiko elämäni Vimman lähdön jälkeen? Saisinko olla huojentunut, jos helpottuisi? Voinko ottaa toista koiraa, kuinka pian, etteivät ihmiset luule minun vaihtavan koiria kuin sukkia?

Välillä Vimma tulee mieleeni. Etenkin kun huomaa Vimman sisarusten kuvia jostain tai lukee niiden kuulumisia. Tulee mietittyä, että mitäpä JOS Vimma olisikin vielä minulla niin millaista elämä mahtaisi olla. Mutta se ajatus tulee ja menee, sillä muistan edelleen sen stressin, ne itketyt tunnit Vimman takia, ne hetket kun pentu romahtaa eikä pysty toimia, koska sitä vaan pelottaa niin paljon kun ympärillä on paljon väkeä. Siitä piti tulla mun tuleva harrastuskoira, siitä piti tulla mun toinen varjo Varman rinnalle. Mutta kun pentu pelkäsi niin paljon omaa varjoansakin, niin miten se olisi pystynyt seurata minua etenkin kun minun huomio jakautui jo valmiiksi kahdelle koiralle, jotka olivat jo talossa. Sen on nyt parempi, Vimma saa olla ainoana koirana laumassa, se saa täyden huomion ja tuen joka hetki. Vimman kuntoutuminen sosiaalisemmaksi ja elämää kestävämmäksi koiraksi on paljon todennäköisempää huomion keskipisteenä kuin yhtenä laumassa, jossa se omilla erityistarpeillaan aiheutti myös muille laumassa olijoille ahdistusta. Niin koirille kuin ihmisillekin. Näin on parempi.

--------------------------------------------------

11.7.2016, Iva, Cici & Varma

Miksikö kirjoittelen tänään? Rehellisesti ihan vaan siksi, että minun pitäisi siivota ja tehdä viimeisiä koulutehtäviä tälle vuodelle ja yritin keksiä jotain, millä vältellä moisia velvollisuuksia. Netflixiä en enää jaksa katsoa ja uusi pleikkaripeli ei etene, vaikka laitoin tason helpoimmalle. Palaa käpy. Koiratkin ovat jo saaneet iltaruuan ja ne ovat käpertyneet omiin koloihinsa yöpuulle, joten niidenkään kanssa ei voi enää touhuta. Ja suurimpana innoittajana on tällä hetkellä kuuntelussa oleva Cheekin elämästä kertova äänikirja, joka muistutti siitä, että on ihan kivaa raapustella ajatuksiaan johonkin. Pitkään tämä ciicca.blogspot on toiminut mun koiratreenipäivyrinä, johon olen raapustellut, mitä mieleen on juolahtanut koirien tiimoilta. Nyt tuli hirmuinen kaipuu takaisin kirjoittamisen pariin. En lupaile yhtään, että tätä kestäisi yhtä kirjoitusta enempää, mutta heittäkää kommenttia, jos olette kaivanneet minun raapustelujani edes pikkiriikkisen tässä vuoden aikana, mitä ollaan elelty hiljaiseloa.

Vuodessa on tapahtunut taas paljon. Tuloksellisesti ei juuri mitään, Varma nousi kolmosiin heti tammikuussa, vaikka tarkoituksena oli lähinnä mennä tarkistamaan tasoa. Ja sen jälkeen agility on tuntunut takkuavan oikein urakalla, kolmosissa meillä ei ole vielä mitään jakoa, joten nyt ollaan vaan treenailtu. Heinäkuussa käytiin yhdessä hakukokeessa toteamassa, että Varma on laukausaltis eli tottiksien jälkeen saatiin lämmintä kättä. Ja minulta vuolaita kyyneliä ja toivottomuutta, tässäkö tämä nyt oli. Meidän pk-ura tyssäisi laukauksiin, vaikka olin jo salaa mielessäni haaveillut vuoden 2017 sm-kisoista. Ja uudesta aluevaltauksesta jäljen puolella. Motivaatio koko lajia kohtaan romahti pariksi kuukaudeksi täysin nollaan ja ajattelin jo luovuttavani.

Ei me olla kyllä mitään luovutettu oikeasti. Tai useasti on käynyt mielessä, että Varman kanssa lopettaisi agilityn, kun rimat senkun sinkoilee, en osaa ohjata tuota koiraa neljän yhteisen agilityvuoden jälkeenkään. Lopetettaisiin pk-lajit, koska laukauksiin siedättäminen on pitkä prosessi eikä silti ole varmuutta, että Varma olisi koekuntoinen koskaan. Luovutettaisiin tokon valioitumishaaveet, koska Varma kiihtyy helposti, keskittyminen katoaa ja se suorittaa kentällä ihan mitä sattuu ja millä tahansa laadulla. Treenaillaan kaikkea vaan omaksi huviksi ja luovutetaan tavoitteellisuuden suhteen, onhan tuo saavuttanut jo neljässä vuodessa enemmän kuin monet koirista koskaan.

Onneksi on tukijoukot. On koira-akat, jotka päivystää messengerin päässä ja vastailee typerimpiinkin pohdintoihin yhtä järkevästi kuin itse. On treenikaverit, jotka tsemppaa ja kannustaa sekä tarvittaessa aukoo päätä, jos sekoilee tarpeeksi. On agilitykoutsi, joka näkee meidän vahvuudet ja heikkoudet ja tukee omien vahvuuksien löytämisessä ja käyttämisessä. Tärkeimpänä on setämies ("poikkis"), joka kuuntelee ja palauttaa maanpinnalle, kun alan käydä ylikierroksilla ylianalysointieni kanssa. Pohtii mun kanssa ja rohkaisee mua jatkamaan.

11.7.2016: 4-vuotias Varma


26.7.2016: 9-vuotias Cici

Kyllä mä oon oppinu paljon asioita tässä vuosien varrella. Ja tiedän nyt Vimmankin kohdalla tehneeni kaikkeni, sen kaiken, mitä sillä hetkellä osasin ja tiesin. Vimma tulee mun ajatuksiin aina epävarmoina hetkinä, kun en luota itseeni koiran ohjaajana, omistajana, kouluttajana. Se on ruumiillistuma mun epäonnistumisista ja se kalvaa mun mieltä edelleen. Vaikka tiedostan, että osaan ja pystyn ja kykenen mihin vaan, jos itse haluan. Ainut, mikä mua rajoittaa on mun mieli.

Menipäs tähän väliin syvälliseksi, mutta tosiaan, huhtikuussa laumaan liittyi "ei-enää-ikinä-minulle-russelia"-Iva eli virallisemmin jackrussellinterrieri Mustantuiskun Diiva Daami, joka on sijoituksessa Tarjalta. Hän on kuin unelma, jota en tiennyt minulla koskaan olleenkaan. Iva on russeli, jollaisen kuvittelin saavani jo Ciciä ottaessa, mutta Cici päättikin olla todellinen persoona ja muistuttaa vuosi vuodelta enemmän kissaa kuin koiraa. Iva on tällä hetkellä teknisesti taitavampi agilityssa kuin Varma, Iva on hyvin innokas tekemään ihan kaikkea, ihan milloin vaan, ihan missä vaan, ihan kenen kanssa vaan ja ihan täysillä. Iva on sellainen koira, jollainen jokaisen koiria rakastavan pitäisi saada itselleen edes kerran elämässään. Iva on mahtava ja odotan mielenkiinnolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joskus nopeasti tehdyt päätökset voivat olla niitä parhaimpia.


Se on Iva se !


23.10.2016 Lahti EPN tuomarina Matti Luoso, Mustantuiskun Diiva Daami VSP-pentu!

Ja jotta tämä postaus ei menisi yhtään pidemmäksi ja sekavammaksi, niin päätän sen tähän. Lauman maantieteellinen sijainti nykyään on Heinolassa. Seura, jossa pääasiallisesti vaikutetaan on Heinolan Palvelus- ja seurakoira ry. Lisäksi ollaan jäseninä Lahden Käyttökoirissa. Muutettiin elokuussa, kun vaihdoin taas vaihteeksi koulua. Tällä kertaa ajattelin käydä kouluni loppuun ja valmistua lähihoitajaksi keväällä 2018. Tosin pidätän oikeudet muutoksiin, sillä mistä sitä tietää mihin elämä vie. Enpä olisi uskonut koskaan asuvani Heinolassa vuonna 2016 onnellisempana kuin koskaan kahden jackrussellinterrierin ja yhden tervuerenin kanssa käyden hoitsukoulua Lahdessa. En todellakaan, mutta täällä sitä ollaan eikä haittaa yhtään!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tavoitteita ja niiden täyttymisiä

Ei ole ollut juuri intoa kirjoitella blogiin, koska elämässä on myllertänyt ihan riittämiin, ettei mitään järkevää tekstiä ole pystynyt tuottamaan. Mutta aloitellaan uusi vuosi taas helpolla ja ynnäillään kuluvaa vuotta yhteen ja tuumaillaan seuraavaa!

Tavoitteita vuodelle 2015 ja niiden toteutumat..

Cici:
  • Rallytokossa kisaamaan
  • Doboilua
  • Mahdollisimman terveenä pysyminen

Cicin tavoitteiden osalta voisin sanoa, että kyllä me rallytokoa tehtiin, mutta omaksi iloksi, sillä kesällä neiti veti niin pahasti jumiin ja kipuili selkäänsä, että päädyttiin ylläpitämään sillä pitkävaikutteista kipulääkitystä. Arvon russellsson on siis doupattu eikä asiaa kisakentille ole, mutta omaksi iloksi ollaan touhuiltu kaiken näköistä pientä. Käytiin mätsäreissä veteraaniluokassa pyörähtelemässä ja neiti on päässyt syömään pellolta belgien jättämiä treeninameja, mikäs sen parempaa! Doboilun suhteen oltiin alkuvuonna aktiivisempia kuin loppuvuodesta, mutta se taisikin olla ainut, mikä toteutui tavoitteista.




Varma:
  • Seuraaminen ja nouto kuntoon
Seuraaminen toimii nykyään treeneissä, koetilanteessa se vielä hajoaa.. Nouto on niin hyvä kuin se vain voi eli pientä mälväystä esiintyy, mutta täyttänee nykyisin kriteerini. Paranee luultavasti varmuuden myötä, sillä Varman ollessa itsevarma se osaa ja toimii tosi hyvin, mutta jos se kokee pientäkään epävarmuutta niin mälväystä on enempi. Tunnetilaa, tunnetilaa..

  • Tokon treenaamista syksyn kokeita (ja uusia sääntöjä) silmällä pitäen
Tokossa päästiin kisailemaan kahdesti avoimeen luokkaan! Molemmilla kerroilla AVO2-tulos ja molemmilla kerroilla myös tapahtui liikkeissä jotain ihan käsittämätöntä, lähinnä varmojen liikkeiden mennessä pieleen ja täten turhien nollien nappailu. Mutta kisarutiinia vaan paremmaksi, niin kyllä se siitä!

  • Agilityssa kolmoseen! (ennen sitä opettelen ohjaamaan rauhallisesti ja tarkasti, keskityn tekemiseen)
Agilityn osalta loppui motivaatio toukokuussa lähes seinään ja elokuussa ilmoitinkin, että luovun ryhmäpaikoista ja siirryn optiotreenaajaksi. Saatiin silti kasaan kaksi LUVAa kakkosista ja hetkittäin jo ihan hyvin palettia kasaan. Mutta mielenkiinto oli suunnattuna ihan muualle kuin agilityyn, niin en näe pahana, vaikkei kolmosiin vielä noustukaan.

  • Hakua treenaten syksyn kokeita silmällä pitäen (jäiks, sanoinko mä sen ääneen?)
Kannatti sanoa ääneen haun osalta tavoitteet, sillä niitä kohti mentiinkin sitten isolla volyymilla. Alkuun tavoitteena oli oman seuran kokeet marraskuun alussa, mutta kuinka ollakaan luonto astui peliin ja juoksut osuivat juuri marraskuun alkuun, jolloin meillä oli paikka myös Nurmijärven kokeeseen. Kuitenkin 29.11. järjestettiin Nurmijärvellä hakukoe, johon me päästiin toiselta varasijalta! Koe meni paremmin kuin osasin toivoakaan, joten Varman tittelirivistö kasvoi koularilla HK1, joka saatiin pistein 282 eli ykköstuloksella. Henkilöetsinnästä saatiin 170 pistettä, esineistä 26 pistettä ja tottiksista 86 pistettä. Kauneusvirheitä mahtui ja paljon matkaan, mutta kannatti tähdätä tähän koko vuoden!

  • Käydään näyttelyissä (Huom, monikossa!)
Hetken aikaa piti pohtia, että käytiinkö me muka Varman kanssa näyttelyissäkin, mutta tosiaan käytiinhän me! Lahti KV:ssa maaliskuussa saatiin Putkosen Juhalta AVO ERI1 SA, mutta PN-sijoille ei ollut suuressa määrässä tervuja enää asiaa. Toukokuun lopussa käytiin Iitin ryhmiksessä, josta Tensonin Heliniltä AVO ERI johtuen nokisuudesta, josta tuomari ei pitänyt. Käytiin siis, mutta ei nyt sen ihmeemmin tuloksin.

  • Doboillaan
Doboiltiin myös alkuvuonna ahkerammin, mutta loppuvuodesta sitten vähäisemmin..



Helga:
  • Agilityssa virallisiin
  • Tokon treenaamista kokeisiin tähdäten
Helgan kanssa suunnitelmat jäi hieman puolitiehen, kun Helga muutti äitini luo, jolloin treenailu ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista, koska ajelua olisi tullut hirmuisesti. Kesään asti treenailtiin kuitenkin viikoittain ryhmäpaikalla ja käytiin mölleissä pitkin vuotta. Virallisiin halutessaan pitäisi treenata kepit ensin kuntoon, mutta se jää nyt siskoni eli Helgan omistajan harteille. Samoten tokoilukin meni hieman hankalaksi asumisjärjestelyjen muuttuessa, mutta tokoa treenailtiin myös.




Janniina:
  • KESKITY! Niin treeneissä kuin kisoissakin!
  • Suunnittele ennalta, jotta turha paikallaan jumitus voitaisiin välttää..
  • Henkiseen puoleen keskittyminen niin lajissa kuin lajissa, sillä on merkityksensä!
Olen tehnyt tänä vuonna paljon töitä omien treenieni suhteen, suunnitellut, pähkäillyt, kritisoinut, iloinnut, onnistunut, epäonnistunut ja todennut, että näidenkin jälkeen elämä jatkuu. Pääsääntöisesti olen onnistunut pitämään niin omani kuin koirienikin tunnetilan sellaisena, että kaikilla on kivaa. Tosin olen huomannut myös alitajuntaista arvottamista eri lajien kesken esim. tottiskentällä olen paljon johdonmukaisempi kuin tokokentällä, mikä kuulostaa minustakin hassulta. Tokossa olen myös turhan rennolla fiiliksellä mukana, mikä näkyy myös koirassa sellaisena sunnuntaitouhuiluna. Mutta kaiken kaikkiaan olen mennyt hurjasti tänä vuonna koiranohjaajana eteenpäin, sillä omat linjaukset ja ajatukset ovat selviytyneet selkeämmin. Tavoitteita kohti!



Vimmalle ei luonnollisestikaan olla voitu tammikuussa 2015 vielä tavoitteita asettaa, sillä pieni neiti näki maailmankin vasta 19.2. Vimma on yrittänyt opetella elämään osana laumaa ja samalla tehnyt pohjia niin tokoon, hakuun, jälkeen kuin agilityynkin. Käytiin kahdessa pentynäyttelyssä, joista toisesta päästiin jopa RYP3-sijalle! Virallisiin näyttelykehiinkin mentiin Jyväskylä KV:hen, mutta siellä totaalisen paniikin saanut Vimma sai tuomarilta kehotuksen keräillä itsevarmuutta ja lätkäisi paperiin T:n. Messariin Vimma oli ilmoitettu molemmille päiville, mutta ei mennyt kumpanakaan päivänä kehään, koska tiesin, ettei neidin pää sitä olisi kestänyt. Vimmalle suurin haaste koko vuonna on ollut elämä itsessään ja sen prosessointi. Eikä Vimmalle enää minun osaltani aseteta haasteita eikä tavoitteita tulevaan. Vien Vimman kasvattajalleen ja samalla omistajalleen kuhan täältä pohjoisen reissusta kotiudutaan kohti etelää. Vimma tulee sieltä jatkamaan uuteen kotiinsa, uusien ihmisten kanssa. Ennen kuin teen tähän postaukseen itkuvirren, niin jätän asian tähän. Tiedän toimivani Vimman parhaaksi antamalla sille mahdollisuuden erilaiseen elämään kuin mitä minulla on sille tarjota, vaikka Vimma on ihan mielettömän rakas..




Tästä iloisesta aasinsillan tapaisesta vuoden 2016 tavoitteisiin..

Cici:
  • nykyisen terveydentilan ylläpitäminen
  • mätsäreissä veteraaniluokan valloituksia
Varma:
  • TK2, voittajaluokkaan loppuvuonna
  • HK2, loppuvuodesta HK3 (taas voisin sanoa, että iik, sanoinko tämän ääneen?!)
  • JK1
  • Agilityssa kolmosiin, yhdessä tekemisen fiiliksen saaminen
  • Treeneissä nähdyn osaamisen siirtäminen kisakentille
Janniina:
  • treenaa vain hyvässä mielentilassa
  • kartuta mahdollisimman laajaa osaamista koirien parissa
  • mahdollisimman paljon treeniä poissa omalta mukavuusalueelta, jotta kehittymistä tapahtuu!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Blaa blaa blaa blaa

Tän piti olla postaus, jossa kerron miten kokeisiin valmistautuminen etenee. Tän piti kertoa siitä, kuinka hyppynouto on jo useamman kerran onnistunut ensimmäisellä toistolla ja eteenmenossa Varma keulii niin paljon, että hävettää jo valmiiksi. Tän piti kertoa siitä, että vielä ois ainakin yhdet hakutreenit, missä pääsee tekemään viimeistelyä ennen totista koitosta. Niin, tän piti..

Varma aloitti juoksunsa, mikä tarkoittaa kansallisten lajien osalta sitä, ettei kilpailemaan ole asiaa. Se syö tällä hetkellä naista rotan lailla. Olihan se osaltaan odotettavissa, sillä edellinen juoksu alkoi toukokuun lopulla ja sen juoksun alkamisesta on nyt suurin piirtein viisi kuukautta, mikä on Varmalle normaali juoksuväli. Mutta ajattelin, kun se on nyt tehnyt jo todella pitkään tätä juoksua, että se voisi venyä näiden kokeiden yli. Aika huteralla pohjalla oli toiveet, mutta halusin uskoa ja toivoa. Minkäs teet! Sunnuntai-iltana pohdin veriläiskiä lattialla eikä silloin ns. juoksutarkissa jäänyt Varma vielä kiinni, mutta jo maanantaina ei ollut epäselvyyksiä, kenellä ne juoksut ovat alkaneet. Blaah. Ja vielä kerran BLAAAH..



Marraskuun viimeisellä viikolla olisi seuraavan kerran mahdollisuus kilpailla eli tässä jää väliin hakukokeen lisäksi useampi tokokoe, joita olin alustavasti Varmalle pohtinut. Aikaisemmin Varman juoksut ei ole minua näin paljon haitanneet, mutta nyt kun ne ensimmäisen kerran tosissaan vaikuttavat meidän harrastamiseen ja kilpailemiseen niin nyt ärsyttää. Sterkkaus mietityttää ja on vakavassa harkinnassa. Pelkään sterkkauksen kohdalla sitä, että ei-niin-vietikkäästä-Varmasta tulisi laama. Ettei siitä saisi kaivettua nykyistäkään potkua esiin. Lisäksi pelkään koiran lihoamista ja mahdollista virtsankarkailua. En tiedä, onko oma, itsekäs kilpailuviettini tarpeeksi suuri peruste sterkkaukselle.

Uhosin jo, kun tajusin, että kokeisiin ei tämän vuoden puolella ole haun puolelta ole asiaa, että rikotaan koko kaavio. Hyppynouto osiin, hyppytekniikkaa, noutoa ja muita tukevia harjoituksia. Eteenmeno menee myös täysin osiin. Lisäksi aletaan silmäillä kaavioon jo kakkosluokan liikkeitä ja mahdollisesti kolmosluokankin. Seisomistreenien vahvistelua, maahan menoa juoksusta, piilossa paikalla makuuta jne.. Uhosin myös, että ensi keväänä täräytetään sitten perä jälkeen HK1 ja HK2, samalla treenillähän ne tulee menemään! Ja saatoin myös lipsauttaa jotain kolmosestakin, mutta ehkä se jätetään vielä lähinnä huonoksi läpäksi. Mutta tavoitteena talvella olisi saada tottista siihen kuntoon, että kokeisiin mennessä ei tarvitse jännittää minkään liikkeen osalta, että osaako se, sillä se sitten osaa!



Eniten riepoo se, kun olin jo henkisesti valmistautunut lähes koko vuoden loppuvuoden kokeeseen. Ja minä uuvatti en sitten ymmärtänyt ottaa juoksuja huomioon. Treenit tosiaan lupaili hyvää suorittamisen kannalta, jos vain olisin pitänyt oman pääni kasassa. Kaiken kaikkiaan mun luotto koiraan oli hyvä ja sen kanssa touhuaminen on ollut ihan törkeän kivaa ja palkitsevaa. Ymmärrän toki, että onhan meillä aikaa ja koira on nuori ja plaaplaa, mutta kyllä mua saa aidosti ja oikeasti harmittaa. Mutta samaan aikaan vapauttavaa, nyt voidaan rikkoa rauhassa kaavoja osiin ja keskittyä yksittäisten osa-alueiden ongelmiin tähtäillen kevään kokeisiin. Kyllä me vielä näytetään!

Varma rrrrakastaa palloa!

Toiseen belgialaiseen, joka myös mitä todennäköisimmin tekee juoksuja, jos pissailutahdin tihentymisestä jotain voi päätellä.. Vimman kanssa ollaan nyt keskitytty keskittymiseen, kuten aiemmin kirjoittelinkin. Nyt kun olen vaatinut keskittymistä, Vimma on kyennyt tekemään paljon parempaa duunia, paremmassa mielentilassa ilman ääntä. Varsinaisesti mitään liikkeitä ei alkuun tehdä, vaan odotan että Vimma aktivoituu mulle ja saa siitä vahvisteen. Tämän jälkeen tehdään jotain pientä, kuten istumista tai sivulle siirtymisiä, missä pentusen pitää olla keskittynyt ja aktiivinen. Ja todettakoon, että jo nämä muutamat treenit ovat tehneet ihmeitä! Hyvä muistutus itselle, että ihan turha on harppoa eteenpäin isoin askelein, koska perusteisiin pitää käyttää aikaa ja mielentilaa tulee vaalia AINA.

Mielentilan vaalimisesta Vimman irroituksiin.. Joissa myöskään en ole sitä tunnetilaa vaalinut, sillä niissä pikkuneiti tekee jonkin sortin konfliktia. Tosin se on kyllä ihan ohjaajasta johtuvaa, sillä olen vaatinut pieneltä pennulta liian vaativaa irroitusta. Esimerkiksi Vimma kyllä irroittaa, jos leluun on veto, mutta silloin tuottaa myös ääntä eli menee liian vaikeeksi. Pitää tehdä kahden lelun leikkiä, irroituksissa ei turhaa painetta ja vapautus toiselle lelulle. Vielä irroitusongelmaa ei ole, mutta pikku hiljaa semmoinen voisi kehittyä, jollei tähän nyt jo tulisi puututtua. Tässäkin olen ihan suotta harpponut liikaa eteenpäin, sillä ei vielä 8kk pennun tarvitse irroittaa tuommoisessa paineessa. Ehtii se myöhemminkin, kun on saanut varmuutta!


Vimma yrittää kaikkensa palkan eteen, tosin joskus hieman kyseenalaisinkin keinoin...

Tottisten lisäksi ollaan tehty peltojälkeä molempien kanssa. Varman kanssa ollaan otettu jo kulmat mukaan, mitkä menee treeni treeniltä paremmin. Olen vähän lepsu niiden kanssa Varman kohdalla, koska sen tavoitteet ei ole kuitenkaan varsinaisesti pellolla vaan metsäjäljellä. Jollei se ihan jokaista askelta haistele, niin ei se ole niin justiinsa, kuhan nostaa kepit. Pääasiassa ne nousevatkin, mutta vahvistelua ne kaipaavat vielä hurjasti. Varma on meinaan keksinyt, että jäljen ajaminen on tosi kivaa ja ei oo niin justiinsa, mitä sieltä matkalta löytyy! Vimma taas jatkaa suorien tekemistä tämän vuoden loppuun vahvistellen purkki-ilmaisua. Häiriöherkkähän se on jäljellä, sillä ohiajavat autot ja lenkkeilevät ihmiset on pahoja, vaikkeivät ne olisi kovin lähelläkään. Kuitenkin joinain päivinä sitä ei hetkauta mikään, vaan se tekee täysin keskittyneesti nenätyötään. Joka kerta se on innokkaamman oloinen kun näkee, että lähestytään paalua. Ilmeisimmin motivaatio jäljellekin on heräillyt ihan mukavaa tahtia!

Esineruutua ollaan myöskin kokeisiin valmistautuessa tehty. Niin isoa ruutua kuin kaistaleitakin. Pääsääntöisesti esineet nousee ripeään tahtiin, mutta nyt haetaan taas kaistaleilla esinepistoihin suoruutta, jotta Varma olisi paremmin ohjattavissa. Tyyppi lähtee meinaan vähän sinne sun tänne parinkymmenen suoraan juostun metrin jälkeen, jolloin ruudun takaosasta jää tarkastamatonta aluetta sekä myös esineitäkin. Vimma taas on sienestänyt sukkia! Pienelle alueelle olen heitellyt kymmenisen sukkaa, joita Vimma pääsee liinassa etsiskelemään. On hoksannut idean todella hienosti ja nuuskutus alkaa heti, kun tajuaa olevan ruudussa. Sukkien palautus minulle on vielä hieman hakusessa, mutta onneksi on liina, josta ohjaillen muistuu mieleen, että mitä niille pitäisikään tehdä. Mutta palautusvaihe opetetaan sitten myöhemmin ihan erikseen!



Vaikka tästä nyt tuli vähän tämmöinen valivalipostaus, niin on mulla kaikin puolin ihan positiivinen fiilis. Treenit etenee haluamaani suuntaan ja kyllä me ihan tosissaan ehditään kilpailla sielumme kyllyydestä. Talvella ehtii tehdä juttuja, joita maastokautena ei ole hirveästi ehtinyt eli agilitya. Valo paistaa risukasaankin!

Postauksen kuvat: Sara Ehari

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lahti EPN 25.10.2015

Pitkä päivä takana! Kymmenen tuntia meni siitä, että auto starttasi pihasta neljän koiratytön ja kolmen koiran voimin kohti Lahtea siihen, että auto palasi samalle paikalle illalla. Autoseurueeseen mahtui yksi ROP-pentu, yksi ROP-kasvattajaryhmän edustaja ja yksi järkyttävän hyvää kehäkokemusta saanut pentu! Huippureissu kaiken kaikkiaan, vaikka nälkäkiukku alkoi vallata mieltä, kun ryhmäkehiä odotellessa aikaa meni kauan omien kehien loppumisesta.. Loistavan (surkeaan) läpän heittoon oli kyllä ihan paras porukka, kiitos matkaseurueelle!

Vimma tosiaan arvatenkin oli se, joka sai lähinnä sitä hyvää kehäkokemusta. Kuten kirjoittelinkin, niin edellisen mätsärin jälkeen tavoitteet ei olleet järin korkealla, kuhan saisi neidin käyttäytymään kehässä jokseenkin asiallisesti ahdistumatta, niin oltaisiin jo ihan mielettömästi plussalla! Todettakoon, että tervuja oli kahdeksan kappaletta tänään esillä, joista ainoastaan yksi (ROP-pentu lopulta) antoi tuomarin kopeloida normaalisti. Nähtiin väistämistä, nähtiin luimistelua, nähtiin handleriin tukeutumista... Toisaalta lohduttavaa Vimman puolesta, ettei olla ainoita, joilla on kopeloinnissa ongelmia, mutta samalla todella lohduttoman oloista, että tosiaan vain yksi kahdeksasta selviytyi ns puhtain paperein. Uroksista yhdelle jaettiin KP ja nartuille ei ollenkaan juurikin käsittelemättömyyden vuoksi..

Nooh, Vimma pääsi kehään luottohandleri Saran kanssa! Ennen kehää testattiin, miten kehään kannattaa kopeloinnin osalta lähteä ja todettiin parhaimmaksi, että Sara menee Vimman viereen kyykkyyn ja siinä tukee koiraa. Toimi ainakin nyt ihan hyvin, tuomari sai kopeloitua, toki Vimma painautui ihan täysin Saran syliin ja näkyi, ettei se nauttinut tilanteesta, mutta kykeni kuitenkin heti kopeloinnin jälkeen syömään namia, liikkumaan ja seisomaan. Seisomisessa Vimma sai tukea siten, että Sara pari kertaa vapautti sen omassa kädessä olevalle namilleen, jonka jälkeen hihkaisin kehän laidalta neitiä uudestaan seisomaan. Tämä toimi myös hyvin, koska se selkeästi rentoutti koiraa!

Pidemmittä puheitta kuviin, tunnelmiin ja arvosteluun.. Vimmalle tämä päivä oli ihan mielettömän hyvä ja saatiin arvokasta kehäkokemusta, joka auttaa tulevaisuudessa.. Tie varmaan kehäkäytökseen on vielä pitkä, mutta nyt suunta näyttäisi olevan oikea!

Tuomari Tarja Löfman, PEK3
"8kk vanha, erinomaisen tyyppinen, feminiininen narttu. Hyvä purenta ja pigmentti. Oikea ilme ja hyvä pään pituus, ryhdikäs kaula. Eturinnan ja rintakehän tulee täyttyä. Liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta etuliike on kovin löysä."



Alkuun jo hieman luimistellaan...

...mutta sitten on jo parempi mennä Saran kainaloon!

Vimman edustusposeeraus

Vimman todellinen ilme!


Rakkauslapsi<3

Kehäkuvat: Jonna A. Loput: Sara E.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Minä koiraharrastajana

Kaikkea sitä pyöritteleekään mielessään yövuoron aikana hereillä pysyäkseen. Pohdiskelin eri koiraharrastajia, näkemyseroja, koulutustapaeroja, koiriin suhtautumisessa olevia eroja ja kaikkea mahdollista, mitä ylipäätänsä koiraharrastamiseen liittyy. Koska olen äärimmäisen itsekriittinen ja pohdin kaikkea reflektoiden jatkuvasti, niin ajattelin sitten kirjoitella hieman ajatuksiani ylös itsestäni koiraharrastajana..

Ylipäätänsä, jos mietin itseäni koiranohjaajana ja kouluttajana, olen varsin kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. Minulle olisi vaikeaa vain harrastella omaksi ilokseni jotain ilman tavoitteita, mutta mielestäni se on kuitenkin muille täysin hyväksyttävää eikä tee koiraharrastajasta huonompaa tai alempiarvoisempaa. Tärkeintähän on, että koirakolla on kokonaisuutena kivaa ja molemmat nauttivat elämästään. Itselleni harrastamiseen mielekkyyttä tuo se, että voin haastaa itseäni luomalla tavoitteita. Tavoitteita on pidemmälle tähtäimelle ja on lähitulevaisuuteen, jotka motivoivat minua treenaamaan ja harjoittelemaan sekä kilpailemaan.

Ja tavoitteitahan on monikossa, koska lajejakin on useita. Joskus tulee mietittyä sitä, että jos keskittyisi vain yhteen lajiin, niin siinä voisi sitten kehittyä nopeammin ja paremmin kuin nyt, kun harrastan periaatteessa ainakin viittä koiraharrastuslajia. Kuitenkaan pidemmin pohtimatta en olisi valmis luopumaan tästä monipuolisesta lajikattauksestani, joka tuo vaihtelevuutta treeneihin. Lisäksi eri lajeilla on hurjasti annettavaa toisilleen! Kouluttajana se on sekä rikkaus että heikkous, sillä se antaa paljon enemmän keinoja käytettäväksi koulutuksessa, mutta toisaalta ei ole täysin syventynyt oikeastaan minkään lajin pariin. Monipuolisuus on tärkeää ja lajikirjohan kasvoi roimasti belgialaisten astellessa elämääni...

Matkalla pk-lajien pariin suureksi kysymykseksi on noussut myös tunnetila. Niin ohjaajan kuin koirankin, mikä on kaikessa kouluttamisessani aina mielessä takaraivossa. Aiemmin koulutin koiriani lähinnä tekniikka ensimmäisenä mielessä ja se näkyy vielä nykyäänkin tekemisessäni, sillä välillä kiirehdin ihan suotta tekniikoiden kouluttamisessa hyvän tunnetilan kustannuksella. Olen tainnut jo useampaankin otteeseen Kantoluodon Jaria hehkuttaa, mutta koirien tunnetilojen tuntemisessa hän on kyllä ihan käsittämättömän hyvä ja jaan paljon samoja ajatuksia koirien kouluttamisen suhteen hänen kanssaan. Lainaus, jonka Kantoluoto jakoi, kiteyttää kyllä hyvin tavoitettani koirankouluttajana, joka kuuluu näin "Monty Roberts: Hyvä hevosen kouluttaja saa hevosen taipumaan tahtoonsa. Erinomainen kouluttaja saa hevosenkin haluamaan sitä."

Tunnetiloista tekniikoiden kouluttamiseen.. Tuen koiraa mahdollisimman paljon aktiivisuuteen ja pyrin olemaan itse passiivinen. En ole minkään yhden koulukunnan kannattaja, mikä tarkoittaakin sitä, että jotain saatan sheippailla ja naksutella koiran omasta hoksaamisesta, mutta sitten taas jotakin voin opettaa ohjaten ja jopa houkutellen. Riippuu täysin opetettavasta asiasta ja siitä, onko järkevää lähteä ensin antamaan suuret avut, joita joutuu myöhemmin häivytellä vai suoraan jo pyrkiä saamaan koira tarjoamaan haluttua toimintoa ja palkata siitä. Olisin äärimmäisen huono kirjottamaan mitään yksityiskohtaista "tee-se-itse-ja-opeta-näin"-opasta, koska nappailen itselleni sopivia tapoja sieltä sun täältä.

Tästä päästääkin siihen, että koska minulla on itselläni selkeänä päämäärät ja tavoitteet, niin pidän aika pitkälti kiinni itselleni selvästi sopivista tavoista ja keinoista kiinni. Kuuntelen mielelläni erilaisia tapoja kouluttaa ja tapakasvattaa koiraa, mutta kyseenalaistan, mietin ja pohdin sekä mielessäni että ääneen, mitä muut omilla tavoillaan haluaa saavuttaa. Kuten esimerkiksi seuraamisen opettaminen, tapoja on varmasti yhtä monta kuin on kouluttajiakin, joista itse olen valinnut yhden tavan. Minusta on kuitenkin mielenkiintoista kuulla, miksi joku muu on valinnut toisen tavan kuin minä itse, sillä voin oppia siitä jotain, jota voin hyödyntää myös omassa kouluttamisessani. Pureskelematta en niele mitään ja siksi saatan kysellä treenikavereiltani jopa ärsyttävyyteen asti perusteluita sille, miksi tekevät niin kuin tekevät. Se ei ole kuitenkaan tarkoitettu ärsyttääkseen, mutta koska voin itse oppia muilta, jos saan herätettyä keskustelua. Koirien kouluttaminen ei kuitenkaan ole ydinfysiikkaa ja perusasioiden äärellä pyörii jokainen, tunnetilojen, tekniikoiden kouluttamisen, motivoinnin ja palkitsemisen parissa.

Ja kuten varmaan tekstistäkin paistaa läpi, niin olen nykyisellään henkeen ja vereen koiraharrastaja. Rakastan koirien kanssa touhuamista kaikissa muodoissaan! Tavallisesta arjesta, treenaamisesta, kilpailemisesta, talkoilemisesta, erilaisiin tapahtumiin osallistumisesta, yhdistystoiminnasta, muiden kouluttamisesta ja saman henkisten ihmisten kanssa keskustelemisesta.. Haluan jatkuvasti oppia ja kehittyä kaikilla osa-alueilla, joten tälläkin hetkellä istuskelen Cici kainalossa, pohdin tämän päivän treenejä, miten ne tukevat matkalla seuraaviin kokeisiin. Lauantaina suuntaan tuomarinsihteeriksi talkoilemaan ja sunnuntaina taasen matkaan pentunäyttelyyn. Harkinnassa tällä hetkellä pyörii, että missä määrin haluan osallistua yhdistystoiminnan hallinnointiin, sillä vastikää lupauduin agilitykouluttajaksi ainakin kesään asti. Tänään myös pohdittiin porukalla Vimman tottisten tulevaisuutta. Ihan vain lyhyenä katsauksena, miten koiramaailma pyörii mielessäni..

Elämäntapahan tästä on muovautunut.. Cicin saaminen vuonna 2007 oli alkusysäys kohti tätä totaalista koiraharrastajana hörhöytymistä, mutta viimeinen niitti kyllä taisi olla Varman astuminen laumaan elokuussa 2012, kun pääsin mukaan pk-lajien pariin toden teolla. Varmasti tämä höyrähtäminen on syönyt elämästäni ihmissuhteita, mutta toisaalta koen itse löytäneeni itselleni sopivan tavan elää. Elämässäni olevat ihmiset sen ymmärtävät ja jolleivat, niin kaikkia ei voi miellyttää.

Loppuun on todettava, että tämä teksti kuulostaa kyllä läpi luettuna todella sekavalta, mutta sitä ovat kyllä ajatukseni. Mutta tosiaan, itsekriittisenä ja paljon itseäni muihin peilaavana ihmisenä, olen nyt loppujen lopuksi todennut sen, että tää tapa elää on vain yksi muiden joukossa eikä kukaan ole samanlainen edes tässä koiramaailmassa. Kaikki tallaa tavallaan ja minä tallaan nyt ja tulevaisuudessa kuraiset tassunjäljet tuulipukuuni painautuneena, kaikki paikat ruokalautasta myöten koirankarvoissa ja nautin täysillä siitä, että olen löytänyt itselleni mieleisen tavan elää!

Vuodelta 2008...

...miniatyyribelgi syksyllä 2014...

...nuorin elämäni rikastuttaja keväältä 2015 <3

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kelpaa pienet kivetkin... Tokokoerapsa 18.10.2015

On se taas todettava, että on tää koirien kanssa kilpaileminen hieno harrastus. Edellisenä iltana jo jännittää niin paljon, ettei meinaa unta saada. Koeaamuna oksettaa ja pyörryttää niin, että autolla ajaminen tuottaa vaikeuksia. Ja joka ikinen kerta sama homma, olkoon laji mikä tahansa. Luojan kiitos näyttelyiden suhteen jännittäminen ei ole ihan noin pahaa. Agikisoissa jännittää ennen suoritusta, mutta rataantutustuessa ja radalla jännittämisen unohtaa, koska muuten ei ehdi tehdä mitään radalla. Mutta siihen kokeeseen..

Eilen, sunnuntaina 18.10., suunnattiin Kouvolaan KSSK:n kentälle tokokokeeseen tarkoituksena korkata Varman kanssa uudet avoimen luokan säännöt. Jännittelin alkuun ihan säänkin puolesta, sillä huonolla säällä oltaisiin jouduttu halliin, mikä Varman päässä tarkoittaa agilitya. Kuitenkin ensimmäiset pari vuotta se samaisessa hallissa teki agilityn pohjia ja jo halliin meno nostaa neidin kierroksia hirmuisesti. Valmistellessa Varmaa koesuoritukseen hallin puolella neiti keuli ihan törkeästi seuraamisissa ja oli hirmu levottoman oloinen muutenkin. Sain kuitenkin ennen suoritusta Varman tasaantumaan kivasti, mitä nyt ennen luoksepäästävyyden tarkastamista pyytäessäni Varmaa maahan odottelemaan, niin neiti kellahti kyljelleen esitelläkseen hienoa kuolemistemppuaan. Pelle, mikä pelle...

Kehään mennessä jännitti jo ihan se, että olenko ymmärtänyt uudet säännöt arvosteluohjeista oikein. Moneen kertaan tolkutin itselleni, että koiran viereen palataan siten, että koira jää vasemmalle puolelle eikä suoraan sivulle. Mutta kehään mennessä ensimmäinen arvoitus oli, että saako paikallaoloon mennä liinan kanssa ja sama yksilöihin. Käskytyksenkin suhteen oli pieniä arvoituksia, mutta suuremmilta kämmeiltä omalta osaltani pystyin välttymään. Juoksutarkastuskin oli jännä paikka, sillä aamulla Varmalla ei vielä juoksuja ollut, mutta koska se ahkeraan on merkkaillut, niin olisihan se voinut siinä ennen koetta ne aloittaa. Läpäistiin se kuitenkin hienosti!


Paikalla istuminen 1 min: 10
Normaalisti en istumisessa tuijota koiraa tiiviisti vaan katson sen yläpuolelle. Nyt jännityksestä jalat täristen tuijotin koiraa turhan tiiviisti ja kerran se liikutti tassujaan. Uskoisin sen johtuvan siitä, että normaalisti tuijotan paikalla makuussa tiiviisti, niin nyt se arpoi, että olisikohan sittenkin pitänyt mennä makuulle. Muistanpahan itse seuraavan kerran! Ps. minuutti on ihan pirun pitkä aika...

Seuraaminen: 8,5
Mulle toitotetaan aina, että teen käännökset turhaan niin tiukasti kuin teen ja voisin hieman rauhoittaa tahtia. Taas samaisesta asiasta huomautukset ja tiesin sen itsekin tehdessä, että virheitä tulee omalta osaltani aivan liikaa. Varma yritti parhaansa ja nyt saa katsoa vain peiliin.. Peruuttaa se ei osaa mitenkään erityisen hyvin, mutta nyt se hajosi ihan vain sen takia, kun edeltävä täyskäännös oli ihan kamala, kiitos minun..

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Tuomari vähensi pisteen vartaloavusta, itse en sitä tehdessä todellakaan tahallisesti tehnyt enkä edes tajunnut tekeväni mitään extraa. Video on otettu sen verran kaukaa, etten halua edes sen kanssa yrittää ottaa kantaa teenkö vartaloavun tai en, mutta saivartelematta tyydyn tuomioon..

Luoksetulo: 10
Omasta mielestänikin ansaitut pisteen, ihan mieletön Varma!

Liikkeestä ISTUMINEN tai maahan meno: 0
Valmistellessa meni hyvin ja tehdessä joku ihmeellinen aivopieru, ei voi mitään..

Ruutu: 9
Tuomari vähensi pisteen liian voimakkaasta maahan-käskystä. Pyysi vielä koko suorituksen jälkeen näyttämään erikseen ruudun uudestaan hieman laimeammalla käskyllä. Kerroin kyllä, että käsky oli tarkoituksella voimakas, koska ei olisi välttämättä mennyt vaimeammalla etenkin kun ruutu oli kehääntuloaukon suuntaan. Itse oli tyytyväinen kyllä itse suoritukseen!

Noutaminen: 7
Mälväsi kapulaa ja hienosti ennakoi sivulletulon... Ja en tiedä tosiaankaan, mihin se oli palauttaessa menossa, kivasti juoksenteli oman pikku siksakin...

Kauko-ohjaus: 7,5
Ensimmäiseen istumiseen vaati kaksi käskyä. Lisäksi vajaista istumisista vähennettiin ja muistaakseni perusasennostakin.. Itse olin tyytyväinen siihen, että beba pysyi koiralla paikallaan!

Estehyppy: 9
Törmäsi...

Merkinkierto: 0
Meidän se THE liike.. Varma rakastaa kiertää merkkiä ja se on ihan liekeissä aina treeneissä, kun se tajuaa, että on merkinkierron vuoro.. Niin mitä se tekee kokeessa, bongaa kentän laidalta aivan ihanan pyöreän kiven, jota kohti se lähtee määrätietoisesti katsomaan! Spekuloinnin jälkeen luulisin, että se luuli kiveä eteenmenopalkaksi, koska se sinne hanakasti lähti. Tuomari vielä kysyi, että osaako koira normaalisti liikkeen ja ollaanko tehty isolla tötteröllä niin kyllä, kyllä vain.. Mitenkään ei asia jäännyt kaivelemaan, mutta merkistä olisi riittänyt 7 pistettä, niin oltaisiin saatu yhden nollauksenkin jälkeen ykköstulos. Mutta kun olihan se kivi aivan mielettömän ihana! En voi kyllä syyttää koiraa, sillä takana aivan liian vähän häiriötreeniä ja ihan hirveästi eteenmenoa pallolle, niin koira teki sen, mitä parhaiten sillä hetkellä osasi..

Kokonaisvaikutus: 9
Tuomari kehui yhteistyötä, mutta ihmetteli tosiaan ruudun vahvaa käskyä ja siitä taisi myös kokonaisvaikutuksessa hieman rokottaa. Harmitteli myös merkillä aiheutunutta sekoilua, sillä koira teki hienoa duunia muuten!

Kokonaispisteet siis 235 eli AVO2 ja sij. 2/2. Tuomarina Pirkko Bellaoui.


Avoluokan koirakot, kuva: Mia P.

Koko laumahan mulla oli tottakai matkassa ja auton jouduin heti alkuun siirtämään kauas kentästä, koska arvon pikkubelgi Vimma piti omaa huutokonserttiaan, kun kaikki muut saa tehdä, muttei hän! Varman suorituksen jälkeen pääsi Vimmakin pyörimään kentän laitaan, alkuun mahdollisimman kaukana kaikista, jotta se rentoutuisi ja pystyisi touhuilemaan mun kanssa. Alkupöhinöiden jälkeen neiti rentoutui selvästi ja kykeni tekemään lyhyitä keskittymis- ja aktivoitumistreenejä. Vimma sai myös hyvää itsevarmuuden nostatustreeniä minulle tutuilta, mutta Vimmalle täysin vierailta ihmisiltä. Syötyään ja lopuksi leikittyään ja voitettuaan palkan, se pääsi häntä pystyssä autolle naruleluaan iloisesti kantaen. Ihan mielettömän hyvä treeni viikon takaisen katastrofimätsärin jälkeen!

Ja koska pitäähän sitä hyödyntää vanhaa kotiseuraa, niin kävin kokeen päätyttyä tekemässä Vimman kanssa hallissa hieman pentuaksaa. Tuttuja juttuja, kääntymistä, takaakiertoa ja putkea kahdella esteellä täysin Vimmalle vieraassa hallissa. Kerran pöhähti ohi kävelevälle ihmiselle, mutta muuten keskittyi tosi hienosti tekemiseen. Vimmalle jäi hyvä fiilis eikä uudet putket tai esteet kummastuttaneet laisinkaan. Pikku hiljaa, pikku hiljaa näidenkin juttujen kanssa! Tämän viikon sunnuntaina vuorossa olisikin pentunäyttely eli syyslomaviikon kunniaksi olisi vuorossa ihan pirusti näyttelytreeniä, koska PANIIKKI!

Ps. Älkää hyvät ihmiset alkako pelaamaan Plants vs. Zombies -peliä.. Minun piti ihan vain hetki pelata perjantaina ennen hakukokeen ilmoittautumisajan alkua, mutta havahduinkin sitten puoli tuntia alkamisajan jälkeen, että nyt ollaan jo muutes myöhässä! Lopputulos Kotkan 7.11. kokeeseen onkin sitten 4. varasija. Nyt armotonta pommitusta muihin loppuvuoden kokeisiin, toivon mukaan tärppäisi!!